2014/12/01

pienet joululahjat osa 1 - Rocky Road


Joulun aikaan tulee kyläiltyä paljon ja itse tykkään viedä mukanani aina pieniä tulisia joista suklaa on monesti siellä ykkössijalla. Kiireessä se voi olla ihan vain kaupan hyllyltä napattu suklaalevy, mutta jos on käyttää himppu enemmän aikaa, voi suklaan jalostaa kotona vieläkin makoisampaan muotoon.
 
Rocky road on varmasti monelle tuttu herkku, jossa suklaan sisään on sekoitettu vaahtokarkkeja ja pähkinöitä, keksinmuruja, karkkirouhetta, rusinoita, karpaloita, mitä nyt itse keksiikään. Minun rocky road-reseptini on hyvinkin simppeli, mutta sitäkin maistuvampi!

 
Valmistan rocky roadini kahdesta levystä perinteistä Fazerin sinistä ja joukkoon sekoitan vaahtokarkkeja sekä hunajapaahdettuja suolapähkinöitä. Vaahtokarkkeina olen kokeillut sekä leivontaan tarkoitettuja pieniä vaahtokarkkeja että perinteisiä isoja valkoisia. Nämä isot olen pilkkonut saksilla pienemmiksi ja ne toimivatkin minusta paremmin ja lopputulos on herkumpi.
 
 
Sulatan suklaan vesihauteessa jonka jälkeen sekoitan joukkoon pähkinät ja vaahtokarkkipalat. Hyvän sekoituksen jälkeen kaadan suklaasulasekoituksen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laitan koko komeuden jääkaappiin kovettumaan. Mikäli haluaa, voi päälle vielä ennen jääkaappiin laittamista sulattaa erikseen vähän valkosuklaata koristeeksi.
 
Kun massa on kovettunut, leikkaan sen terävällä veitsellä palasiksi. Itse tykkään, että palat ovat vapaasti leikatun muotoisia ja näköisiä, enkä ole edes yrittänyt niitä täsmällisiksi neliöiksi leikata. Rouheus muodossa sopii minusta rocky roadiin, näin myös jokainen syöjä voi valita itselleen sopivimman kokoisen palan, minulle se on se isoin! :)


Kun valmiit palat kääräisee vielä kauniisti silkkipaperiin ja nauhaan ripustaa askartelumassasta tehdyt tähdet toivottamaan jouluiloa saajalleen, voi tämän herkun heittää myös aatoksi pukinkonttiin korvaamaan ne perinteiset konvehtirasiat! Tämä paketti matkasi muuten Kertun luokse, jossa vietimme taannoin reilun kymmenen bloggaajanaisen voimin iltaa ja hyvin tuntuivat suklaat kaikille maistuvan! ;)

Suklaisilla terveisillä siis joulukuu käyntiin! Joulukalenteria emme ole ennättäneet (tänäkään) jouluna blogiin valmistella, mutta joulukuun aikana on luvassa lisää näitä ideoita pieniin ja ehkä vähän isompiinkin joululahjoihin ja tiedä vaikka niin hyvin kävisi, että niitä 24 lopulta tulisikin! :)
 
-Piia

8 kommenttia:

  1. Tätä edelleen lämmöllä muistellen... 😃❤️ // Heidis

    VastaaPoista
  2. Näitä on pitänyt useasti kokeilla. Ehkäpä nyt tämän joulun kunniaksi saisin aikaiseksi kokeiltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, ovat nopeita ja helppoja tehdä! :)

      -piia

      Poista
  3. Oiih, tätä herkkua pitää kokeilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suosittelu, suussa sulavaa on tämä! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.