

Jatkoin bodyompelu harjoituksia muutamalla pallokuosisella bodyllä. Kaava on samainen kun
tässä valas-aiheisessa bodyssa.
Hankin ompeluksia varten uuden kaksoisneulan ja totesin lopputulemana, että oli viimeinen kaksoisneula, jonka ostan! Ala-asteen käsityönopettajani sanoi aina "Vika istuu koneen ja tuolin välissä.", ehkä näin on tässäkin tapauksessa, mutta en vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin!?
Ompelu sujuu aina hetken, tässä tapauksessa ruskeapalloisen bodyn kaula-aukon ja toisen hihansuun verran, mutta jostain syystä, jossain vaiheessa, kone rupeaa takkuamaan ja kun toinen neuloista vääntyy edes millin verran, on se käyttökelvoton eikä ompelemisesta tule kuin itkua ja hammasten kiristystä.
Päätin, että tästä eteenpäin huolittelen resorilla jotenkin muuten, ja kävinkin sitten pohtimaan noita muita vaihtoehtoja ja päädyin tekemään muutaman "ohjekuvan" aiheesta mahdollisille kohtalontovereille ja jotta vinkkejä muihin mahdollisiin keinoihin saisin.
KAKSOISNEULA

Kaksoisneulalla (sen toimiessa) jälki on siistiä ja hyvin ammattimaisen näköistä. Itse olen aputikannut resorin kankaaseen joustinompeleella ja tämän jälkeen taittanut resorin nurjalle puolelle ja ommellut oikealta puolelta kaksoineulalla.
TAITETTU RESORI
(kuva suurenee klikkaamalla)

Helpommaksi ja nopeammaksi olen kokenut tavan, jossa olen taittanut resorin kahtia ja ommellut sen joustinompeleella oikealle puolelle kiinni, tämän jälkeen taittanut "pystyyn" ja huolitellut saumavaran oikealta puolelta joko joustinompeleella tai suoralla ompeleella.
Olen kokenut, että tällä tavoin saa takuu varmasti siistiä, mutta toisaalta koen, että oikealla puolella näkyvä, varsinkin joustinommel, on vähän turhan "rento" eikä kuitenkaan kaksoisneulan veroinen.
Mielelläni kuulisin, jos jollakin on muita hyviä kikkoja resorilla huolitteluun ja mukava, jos näistä kuvista on jotain apua toisille resoreiden kanssa pähkäileville.
-Piia