2014/12/31

vuonna 2014


Se olisi sitten vuoden viimeinen päivä ja samalla aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen, joka on jälleen ollut vaiherikas sekä käsitöiden, sisustamisen että kaiken muunkin puuhastelun saralla.
Blogipostauksia on kertynyt tänä vuonna lähes 280. Piipadoo täytti helmikuussa 5-vuotta, hieman aiemmin tammikuun puolella bloggasimme piipadoon tuhannennen postauksen ja vuoden vaihteen kunniaksi blogin lukijamääräkin on ylittänyt 700, vau!


Tänäkin vuonna on tullut neulottua. Aika paljon. On syntynyt huivia, boleroa, kauluria ja pipoja.
(Pst. Ville H. sun pipo ois vieläkin täällä!) Sekä tietenkin sukkia, lapasia ja kämmekäitä.

Vuoteen mahtuu myös paljon erilaisia askartelua niin paperista, pahvista, nauhasta kuin vaneristakin. Eriryisesti fimot ja hamahelmet olivat tänä vuonna kovassa käytössä.


Ja mitään ei jaksaisi jos ei välillä vähän juhlisi ja herkuttelisi!


Toki on myös ommeltu, tuunattu ja askarreltu vähän lisää. 


Piian kotona muutoksia on tapahtunut muun muassa keittiössä, johon löytyi keväällä kauan haaveiltu puusohva. Sohva on puhuttanut myös olohuoneessa, joka oli jonkin aikaa ilman tuota kapistusta, mutta on sittemmin saanut uuden yksilön, jonka nurkassa on oikein hyvä neuloa.


Paulan kotona eteisen seinä sai uutta väriä, samoin keittiö sai uuden pöydän ja myöhemmin myös lisää säilytystilaa uusien kaappien muodossa. Olohuoneen väri- ja sohvaongelmiin löytyi lukijoilta neuvoja ja mielipiteitä. Pienin erin niitä sitten varmasti ensi vuonnakin toteutellaan.


Vuoteen on mahtunut myös monen monta upeaa tapaamista ja tapahtumaa, kuten Jyväskylässä elokuussa järjestetty blogikirppis, joka ylitti kaikki odotuksemme sekä useat muut treffit ja riennot muiden jyväskyläläisten bloggareiden kesken unohtamatta marraskuussa Tampereen Kädentaidot-messuilla järjestettyjä kässätreffejä. Yksi vuoden hienoimpia juttuja oli myös päästä kirjoittamaan ohjeet Eiran langat-lehteen.


Aikamoinen vuosi siis jälleen ollut! Kiitos kaikille mukana olleille ja blogia lukeneille. Toivottavasti ensi vuosi olisi vähintäänkin yhtä vaiherikas, ihana ja inspiroiva!

Loistavaa uutta vuotta toivottaen!
-Piia & Paula

2 kommenttia:

  1. Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta teille molemmille <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Tästä tulee hieno vuosi.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.