Sisustuslehtiä ja -blogeja lukemalla on helppo päätellä, että neulepinnat ovat edelleen IN. Minulla on pitkään ollut tarkoituksena tehdä sellaisia itsellekin, kösityöihminen kun ei viitsisi ostaa sellaista, mikä on helppo tehdä itse. Yhtenä iltana tartuin jämälankakoristani Kelo-kerään ja ryhdyin tekemään. Neulepinnaksi päätin ottaa nyppylän, jota olenkin
aiemmin toteuttanut neulomalla. Nyt ajattelin kokeilla virkkausta.
Lopultahan siinä kävi niin, että työ osoittautui melkoiseksi lankasyöpöksi ja sain rynnätä parikin kertaa markettien alennuskorille hamstraamaan lisää lankaa. Tämä siitä huolimatta, että vain etupuoli on nyppylää ja takapuolen tein pylväillä. Siinä mielessä ei siis ihan onnistunut jämälankaprojekti.
Jos joku innostuu kokeilemaan, niin tässä vielä ohjetta.
Ohje: Nyppylätyyny
Kuvan tyyny on tehty Novita Kelo -langalla ja sen menekki 50x50cm tyynynpäällisessä oli 800g. Langaksi käy hyvin myös jokin muu muhkea ja paksu lanka.
Nyppylät muodostuvat viiden pylvään ryhmästä, jotka yhdistetään viimeisen pylvään virkkaamisen yhteydessä. Englanninkielisiä videoita löytyy hakusanalla "bobble stitch" esim.
tämä.
Tällä ohjeella nyppylärivien tulisi asettua lomittain toisiinsa nähden, jolloin joka toiselle riville tulee 30 ja joka toiselle 29 nyppylää.
Luo 62 kjs¨.
1. krs. Aloita virkkaaminen koukusta laskien toisesta kjs ja virkkaa 61 ks ja 1 kjs kääntymiseen.
2. krs: 1 ks *tee 5 pylvästä samaan silmukkaan niin, että et tee pylväitä loppuun saakka vaan vedät joka kerta langan vain kerran silmukoiden läpi ja viimeisen pylvään lopuksi vedät langan kaikkien koukullaolevien langankiertojen (yht. 6) läpi, 1 ks seuraavaan silmukkaan* toista * * kerroksen loppuun, 1 kjs kääntymiseen.
3. krs: virkkaa 61 ks, 1 kjs kääntymiseen.
4. krs: 1 ks * 1 ks, tee 5 pylvästä samaan silmukkaan niin, että et tee pylväitä loppuun saakka vaan vedät joka kerta langan vain kerran silmukoiden läpi ja viimeisen pylvään lopuksi vedät langan kaikkien koukullaolevien langankiertojen (yht. 6) läpi* 2 ks, 1 kjs kääntymiseen.
5. krs: virkkaa 61 ks, 1 kjs kääntymiseen.
''
Toista krs 2-5, kunnes sinulla on 30 riviä nyppylöitä. Tee viimeisen ks-kierroksen jälkeen 2kjs kääntymiseen ja jatka takakappaletta tavallisilla pylväsriveillä, kun takakpl on saman pituinen etukpl kanssa. Sujauta sisätyyny sisälle ja ompele reunat yhteen tai ompele yhdelle sivulle vetoketju.
-Paula