2014/12/30

tyhjät sivut


Vuoden vaihtuminen, uusi kalenteri ja sen mukanaan tuoma symboliikka; uuden aloittaminen, tyhjät sivut, tietämättömyys mitä sivuille vuoden mittaan kertyy, kaikki toiveet ja haaveet. Olenko ainoa vai fiilisteleekö joku muukin uusia kalentereita?


Uuden kalenterin aloittaminen on ollut minulle aina yksi vuoden vaihtumiseen liittyvä rituaali. Viime vuosina puhelimen kalenteri on kuitenkin tuppanut korvaamaan paperiset kalenterit, mutta tulevalle vuodelle päätin hankkia taas myös paperisen version. En niinkään kirjatakseni juoksevia asioita ja menoja, vaan enemmänkin päiväkirjan pitämistä varten. Jos näin saisi edes muutaman rivin kustakin päivästä muistiin, vähintäänkin ne kaikki lasten hassut jutut ja ehkä kalenterin nimen mukaisesti ne yhdessä tehdyt retket ja reissut joihin on myöhemmin mukava palata. Minulla on nimittäin tapana myös säilyttää vanhat kalenterit. En ole liiemmilti päiväkirjoja pitänyt, mutta kalentereihin olen aiemminkin kirjannut muistoja, varsinkin niihin teini-iän kalentereihin on välillä vähintäänkin mielenkiintoista palata! ;)


Ja seinäkalenteri, ilman sitä ei lapsiperheessä vaan tule toimeen! Hanna-Riikan ihana seinäkalenteri on ollut käytössä tänäkin vuonna ja koska keittiön seinässä on sille juuri sopiva paikka, vaihdetaan tilalle ylihuomenna uusi ihastuttava aamut, päivät, illat, yöt. Ennen sitä kalenteriin merkitään huolellisesti kaikki syntymäpäivät, tämäkin ehdottomasti yksi uuteen vuoteen kuuluvista rituaaleista.
 
Löytyykö muita kalenterihörhöjä? :D
-Piia

16 kommenttia:

  1. Ihana ajatus kirjoitella kalenteriin muistoja. Edes pieniä palasia arjesta, niitä on varmasti kiva lueskella myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toistaiseksi olen onnistunut kirjoittamaan jotain joka ilta, hyvä alku, toivottavasti jatkuu samalla innolla!

      -piiA

      Poista
  2. Tulevan vuoden tyhjät sivut jännittävät tavanomaista enemmän,kun palaan töihin 5 kotivuoden jälkeen ja 3 tänä aikana syntynyttä ihmistä aloittavat hoidossa. Usein fiilistelen mennnyttä vuotta koskevissa merkinnöissä. Niin paljon mahtuu yhteenkin vuoteen. Nyt ollaan todella uuden asian kynnyksellä meidän perheessä. Hyvää vuotta 2015 Sinulle! Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla tosiaan on jännittävä vuosi edessä, peukkuja ja kovasti tsemppiä siihen! :)

      -piia

      Poista
  3. Aina vuoden lopulla ostan paksun kovakantisen vihon ja teen siitä itselleni seuraavan vuoden kalenterin. Jätän tyhjiä sivuja päiväkirjamerkinnöille,ajatelmille,käsityösuunnitelmille ja puutarhajutuille. Vanhoista kalentereista löytyy lasten puheita ja hulluja juttuja,piirustuksiakin,ihania muistoja:). Jotain maagista siinä kalenterin teossa ja täyttämisessä aina on!
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahtavaa! Jaksat tehdä koko kalenterin ihan itse, kuulostaa ihanalta! Ja nuo tyhjät sivut välissä ovat ihan loistava idea. Varmasti palkitsevaa sekä tehdessä että myöhemmin lukiessa!

      -piia

      Poista
  4. Mää tunnustan! Ihan kalenteririippuvainen ja mielellään vielä paljon merkintöjä joihin palata! Just siivoilin vanhoja laatikoita ja selailin teinivuosien kalentereita... auts! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niihin teinivuosien kalentereihin on kyllä välillä aika mahtava palata! :D

      -piia

      Poista
  5. Meiltä löytyy sama Kanelimaan kalenteri :) Ja jo täynnä merkintöjä. En ymmärrä miten kukaan voi tulla toimeen ilman seinäkalenteria. Menot ja muistamiset ei meinaa nytkään pysyä lapasessa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä seinäkalenteri on ihan elinehto ja siihen vielä puhelimen muistutukset päälle! :D Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle! :)

      -piia

      Poista
  6. The PS sideboard looks very stylish! The litte owl is so cute :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks PillePalle! The owl is actually a little light, a nice present from a dear friend.

      -piia

      Poista
  7. Sama juttu täällä, uusi vuosi ja uusi, tyhjä kalenteri aiheuttavat kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjaan :). Yleensä ostan uuden kalenterin aina joulukuun aikana ja tarkasti merkkaan sinne kaikki syntymäpäivät sekä ympyröin tärkeät nimpparit. Viime vuonna minulla oli Marimekon kalenteri ja siitä puuttuivat nimipäivät kokonaan! Olikin melkoinen homma kirjoittaa kaikkien läheisten, ystävien ja kavereiden nimet oikeiden päivien kohdalle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juuri näin! :)
      Tuossa Kanelimaan kalenterissakaan ei ole nimipäiviä, joten minäkin yritän ne tärkeimmät aina sinne itse rustata.

      -piia

      Poista
  8. Jep, seinäkalenterin vaihtaminen ja pikkukalenterin (puhelin ei mulle kelpaa) välilehtien vaihtaminen ovat tyydyttäviä rituaaleja! Mullakin odottaa viimevuotiseen tapaan Aamut päivät illat yöt, lisäksi mulla on Cats let nothing darken their roar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua miten kalenterit ovatkin niin tärkeä juttu ja vuosittainen rituaali! :) Minulla on puhelimessa on sekä työ- että vapaa-ajan menot ja kyllä voisi´moni tärkeä asia unohtua jos ei puhelin siitä piippaisi, olen siihen jo niin tottunut, että ilman en varmasti muistaisi enää mitään! :D

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.