2014/12/08

pienet joululahjat osa 8 - Minecraft-korut

 
 
Askarrellessamme hamahelmikoruja jäi minua askaruttamaan se, että pojat jäivät taas hieman vähemmälle huomiolle koruhommissa. Vaikka oma poikanen toki innostui tekemään koruja mm. paikallisen jääkiekkojoukkueen väreissä ja käytti koruja tyytyväisenä, mietin itse että isommille poikalapsille ne eivät ehkä mene enää läpi. Asiaa pari päivää prosessoituani ja mietittyäni, mikä olisi riittävän poikamainen kuvio hamahelmistä askarreltavaksi, jymähti mieleeni palikoista koostuva Minecraft! Miten loogista hamahelmillä toteutettavaksi, ajattelin.
 
 
Meillä tuo Minecraft ei ole vielä lasten leikeissä esiintynyt ja olen nähnyt niitä lähinnä ystävien lapsilla, joten asiaan perehtyminen vaati jonkin verran nettihakuja. Kuinka ollakaan, jos googlen kuvahakuun syöttää "Minecraft hama beads", löytyy jos jonkinmoisia malleja, mistä valita. Eipä tarvinnut keksiä pyörää alusta vaan sai keskittyä etsimään sopivan värisiä hamahelmiä. Siinäkin oli puuhaa, uskokaa vain, sillä yhteen koruun menee (vähintään) kolmea eri sävyistä sinistä ja samaten kolmea eri ruskeaa.
 
 
Ensimmäisinä kokeiluina tein sinisävyisinä kirveen ja miekan ja pujotin ne nahkajäljitelmänauhaan samoin kuin aikaisemmatkin korut. Askartelin koruille vielä lahjarasiat liimaamalla neljä ympyrää lomittain toisiinsa ja sulkemalla kirjekuoren tapaan. Näin ne ovat melkein valmiina postitettaviksi. Kukahan näistä ilahtuisi?
 
-Paula

14 kommenttia:

  1. Meidän Otso ainakin! :-) HannaN

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit mikä idea. Meillä pojan päiväkodissa pojat on alkaneet juttelemaan näistä Minecrafteista. Pojat vissiin kuulleet isommilta sisaruksiltaan ja tää meidän viisivuotias höpöttää ihan tohkeissaan juttuja, vaikkei ole peliä tai hahmoja lelulehtiä enempää nähnytkään. Olis siis kova juttu meilläkin ja taidetaampa alkaa tänään askarteluhommiin. Kiitos kivasta vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkään lapset eivät vielä Minecraftista tiedä muuta kuin että kavereillaan ovat nähneet sellaisen miekan, mutta kovasti mieluisia olivat nämä silti.

      -Paula

      Poista
  3. Onpa hieno idea! Meillä olisi kaksi käyttäjää tällaisille :).

    VastaaPoista
  4. No nyt helmet esiin ja lapsenlapselle askartelemaan yllätyksiä:). Kiitos kivasta vinkistä!
    -sirpa-

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea nuo minecraftit Hamahelmillä.. Meillä on pojan kanssa tehty perus SuperMario hahmoja, ne toimii Hamahelmillä kans loistavasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös nyt hoksannut, että niistähän voi tehdä vaikka mitä ja pienilaatuinen addiktio on kehittymässä.

      -Paula

      Poista
  6. Kutsuvat sitä pikselitaiteeksi, nimittäin ainakin minun 7-luokkalainen poikani ystävineen, kun he tekevät hamahelmitöitä tuntikausia. Syntyy Minecraftia ja vaikka mitä! Nykyteineillä on kivat harrastukset, ovat kyllä fiksuja nuoria miehiä. Ylpeinä esittelevät töitään facessa ja instassa, ja tykkäyksiä satelee. Aika viehättävää, käsityöharrastukseksihan tuollaista voisi sanoa tai ompeluseuraksi. Mutta sanotaan pikselitaiteeksi kun kerran nuoret itsekin niin sanovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se on, pikseleitä. Olen myös yllättynyt, miten hyvin oma eskarilaiseni niistä mallin mukaan tekee vaikka mitä.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.