2009/10/31
Pientä näpertelyä
Lapasia on tullut ja mennyt ja niiden pesuohjeita on kyselty. Askartelin sitten lappusia, joihin toiselle puolelle blogin logo ja toiselle puolelle lankatiedot ja pesuohjeet. Hyvinhän nuo konepesua kestävät, mutta mielestäni jatkuva 40C pyörittäminen nopeuttaa nyppyyntymistä, joten useimmiten pesen villapesuohjelmalla ja -aineella.
Happy Halloween!
-Paula
2009/10/27
Ne on munny!
Syksy on mennyt kutoessa. Olen mielelläni kutonut lapasia ja sukkia ystäville ja tutuille. Ihanaa, että perinteiset villavaatteet kelpaavat! Lapasten suosio on yllättänyt ja varastoni eivät ole ihan riittäneetkään. Päivitin sivupalkin "kotia vailla"-linkkiin nyt ajantasaisen tilanteen ja yritän päivittää sitä tilanteiden muuttuessa. Ihan muutamia on jäljellä ja niitä voi kysellä, jos sopiva koko löytyy. Kun ei sopivia ole löytynyt, niin olen myös kutonut pyynnöstä kykyni mukaan toiveita täytellen. Muutamat on vielä puikoilla tulossa kovaa vauhtia.
Seuraavaksi lapasissa olen ajatellut siirtyä huovutettavien pariin. Esimakuna kudoin itselleni kevyesti huovutetut lapaset, kun en jostain syystä löytänyt varastosta itselleni yksiäkään lapasia. Suutarin lapsilla... Hatun tein jo aiemmin. Violetti vetää näköjään meitä molempia piipadoon naisia puoleensa näin syksyllä.

Hatun malli Garnstudion 115-12
Lanka Novita Rose Mohair, vähän yli 100g
Lapasissa 10s puikoilla 3mm.
Lanka Pirtin kehräämön kaksinkertainen hahtuva.
Lisäksi tavallisia vanhoja nappeja. Puunapit Naissaaren Wanhasta Pajasta
Ehdin myös tehdä ystävän syntymäpäivähuivin, mutta unohdin kuvata. Malli kuin kuitenkin sama kuin tässä, mutta mustana.

2009/10/25
Viikonloppu ja violettia lankaa
2009/10/21
Pupuhattu
Tein "omalla kaavalla pupuhatun teddystä ja fleecestä. Viime vuonna tein samanlaisen muskarin joulujuhlaan, mutta se ei enää mahdu. Toisaalta, myös lapsen tahtotila ja tyylitaju on kasvanut vuodessa niin paljon, että ei suostunut kuvattavaksi pupuhattu päässä vaan laittoi sen pupun päähän. Muuta sopivankokoista päätä kun ei löytynyt, niin kuva on aika onnettoman näköinen. Nähtäväksi jää, jääkö hattu laatikkoon vai lämpiääkö tyttö sille.
-Paula
2009/10/16
Laiva on lastattu...
Kankailla! Tai pikemminkin matkalaukut. Tällaisia aarteita hamusin tyttösen nukkuessa päiväuniaan ja kiikutin Tanskasta Suomeen. Ei kuitenkaan hätää, sillä kaikki eivät ole minulle vaan jaan ne Piian kanssa. Ommeltavia kankaita on toki kertynyt itselläkin kaappiin odottamaan, että pahin lapaspuuska talttuu. Myönnän myös odottavani uutta Ottobrea, josko sieltä löytyisi uusia ideoita aarteitani varten.
En meget stor tak for Eva. Det var rart at mødes og komplimenter til din kat også.
Kankaiden lisäksi suuri ostos oli uusi kamera. Vanha kun "rikkoutui" reissussa. Muuten pienen ihmisen kanssa aika meni muuten kuin shoppaillessa, joten poikkeuksellisesti kaupunkiloman jälkeen huomasin, etten ollut ostellut itsellein oikein mitään (kankaiden lisäksi, siis). Neidille löytyi kyllä jotain kivaa.
***
Kiitokset tunnustuksista. Piia ehtikin jo kommentoimaan minun "lomaillessani"". Kiitokset vielä lisäksi Iitalle
1. Työni on välillä ihanaa ja välillä ihan kamalaa. Suhtaudun siihen ehkä liiankin intohimoisesti.
2. Haaveilen siitä, että voisin ryhtyä käsityöläiseksi, niin olisi joskus ehkä aikaa toteuttaa kaikki päässä pyörivät ideat.
3. Rankan työviikon jälkeen voin palkita itseni lasillisella punaviiniä.
4. Stressistä tulee migreeni ja siihen auttaa joko kunnon lääkkeet tai suklaa, tai siis molemmat.
5. Suosikkieläimeni on kissa, mutta pidän yleisesti ottaen kaikista eläimistä.
6. Siksipä en niitä saata syödä.
7. Lahjoitan rahaa säännöllisesti hyväntekeväisyyteen omatuntoni rauhoittamiseksi. Esim. Vaasan kissatalo on listallani, mutta myös muihin kohteisiin, yleisimmin eläinsuojeluun. Lahjoita sinäkin!
Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
1. Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Jaa-a, enpä tiedä, mitä minusta tiedetään ja mitä EI tiedetä, mutta jotain seuraavassa:

liinan villat (onnea tyttösestä)
-Paula
2009/10/14
Rinsessa ja Pariisi
Pikkuneidin serkkutytön kastajaiset lähestyvät ja sitä varten oli tietenkin saatava uusi mekko.
Tämäkin ihana Pariisi-aiheinen kangas on Ameriikoista tilattua ja heti kun sen näin, tiesin mitä haluan siitä tehdä.
Ohje mekkoon löytyy SK:n nrosta 02/09, jota olen itseasiassa käyttänyt myös tähän keltaiseen kesämekkoon, eipä heti uskoisi!
Mekko on vielä vähän iso meidän pikkuneidille, mutta mahtuupa sitten useampiinkin juhliin ja ehkä kantajan kasvaessa tuo röyhelömäisyyskin mekossa vähän tasoittuu.
Yleensä tulee tehtyä liivi- tms. mekkoja ja oli mukavaa vaihtelua saada pikkuneidille myös pitkähihainen mekko, joka tietenkin vuodenaikaa silmällä pitäen on hyvä ratkaisu!
-Piia
Blogiimme on satanut viime aikoina tunnustusta useammaltakin suunnalta! Iso kiitos ja kumarrus siitä, mukavaa, että blogistamme on ollut iloa muillekin!
Erityiskiitos omalta osaltani NorppaStiinalle ja Emmille, jotka molemmat pitävät omaa ihanaa blogiaan!
Heiltä seuraava haaste, jonka omalta osaltani siirrän eteenpäin seuraaville ihanaisille blogeille: Marian ateljee, Tilli Mössönpoika ja muita ihania, Hikeä,puikkojen kilinää ja värkkäämistä, Huippuhomma sekä Iinu.

x x x x x x x x x x x

Säännöt:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti
maku - kirpeä
kuulo - pikkuneidin ihana nauru
haju - kirkas pakkasaamu
tunto - vauvan myllerrys masussa
näkö - tykkylumi tunturissa
kuulo - pikkuneidin ihana nauru
haju - kirkas pakkasaamu
tunto - vauvan myllerrys masussa
näkö - tykkylumi tunturissa
2009/10/12
Pientä piperrystä
Masuvauvan tuloa odotellessa päätin tehdä pikkuneidin "vauvalle" uutta päälle pantavaa ajatuksella, että hän voi sitten pukea omaa vauvaansa kun äiti hoitaa pikkuista.
Aikamoista piperrystä tuo nukenvaatteiden tekiminen on, varsinkin kun nukke on BabyBornin pienempää mallia ja mitään ohjeita vaatteille ei ollut.
Kaiken kaikkiaan nukelle tuli ommeltua mekko/paita, housut, viitta ja muutama kestovaippa (jäivät kuvaamatta) sekä neulottua lapaset, villasukat ja kaulahuivi. Pipo on lankalaatikosta löytynyt kesken jäänyt kirjoneulelapasen varsi, josta tulikin varsin mainio myssy!

2009/10/10
Laukut on pakattu
Lähden viikoksi sukuloimaan Tanskaan, joten osaltani blogissa tulee olemaan hiljaista. Työn alla on ystävän hartiahuivi ja mukaan lähtee helposti kuljetettava lapaskudin. Toivottavasti Tanskasta löytyy jotain mukavaa käsityöhenkistä kotiintuotavaa, vaikka toistaiseksi on paikallistettu vasta yksi kangaskauppa, joka sijaitsee kaukana Köpiksen keskustasta.
Hyvää syyslomaa sellaista viettäville ja muille energistä ja touhukasta viikkoa!

2009/10/08
Taas surisee!
Muutto on viimein ohi ja jotenkuten on jo kotiuduttukin. Hyvä merkki lienee, että iltaisin on jo ennättänyt neuloa ja ompelukoneenkin olen saanut nostettua pöydälle jo muutakin, kun vain verhojen ompelemista varten!
Tämä leppäkerttukuvioinen vakosametti on yksi ihanuuksista, joita posti meille Paulan kanssa Atlantin takaa toi. Kankaasta syntyi pikkuneidille söpö hame suurinpiirtein samalla mallilla kuten tässä keväällä tehdyssä. Mukava, monikäyttöinen ja pitkäikäinen!

2009/10/06
Lokakuu on lapaskuu
Nyt kun ilmat viilenevät, niin voi varmaan paljastaa lapassatoammekin.
Tähtilapasia viime vuoden malliin.
Hieman skandinaavisen perinteisiä tähtiä.
Eeva Haaviston mallin mukaan lasten perinnelapasia
Siniset lapaset
Oman mallin mukaan sommiteltuja reippaita värejä
Kissalapaset Jorid Linvikin mallin mukaan
Pinossa oli vielä jokin aika sitten Joridin sammakkolapasetkin, mutta ne loikkivat muualle ennen kuin ehdin kuvauspuuhiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)