Törmäsin eilen Pinterestin ihmeellisessä maailmassa ihaniin hamahelmikoruihin, joita oli testattava ihan heti lasten kanssa iltasella. Siihen hätään käytimme juuri niitä tarvikkeita, mitä kotona oli, joten kaulanauhaksi solmin (keino)nahkanyöriä. Nyt kutkuttaisi kyllä käydä hamstraamassa myös lisää hamamelmiä eri väreissä ja ehkäpä kokeilla ihan oikeaa ketjuakin, sillä näistä tuli aikasta kivoja.
Kuminauhaan pujottamalla saimme tyttärelle vielä bonuksena yhteensopivan rannekorun. Poikalasta taas alkoi homma kiinnostaa, kun laitoimme väliin pimeässä hohtavia hamahelmiä. Askartelussa vierähti sopuisasti jokunenkin tovi ja niinpä me kolme, minä ja molemmat lapset lähdimme tänään kotoa uudet kaulakorut kaulassa.
Yksi parhaita juttuja tässä joululahjaideassa onkin mielestäni se, että aika pienetkin lapset voivat osallistua niiden tekemiseen. Voipi siis olla, että tällaisia löytää joku vielä joulupaketistaankin. Mutta kenelle te tekisitte hamahelmistä korun? Miellyttääkö omaa silmää, vai onko selvästi lasten juttu?
-Paula
-Paula
Voisin melkein luvata, että meiltä lähtee tällaiset kerhotädille, eskari- ja kakkosluokkalaisen opelle jouluksi ;)
VastaaPoistaSiinä luulisi ainakin olevan yleisöä, joka osaa arvostaa pieniä itsetehtyjä koruja!
Poista-Paula
Toi kuvio/muoto on kyl kiva, mun mielestä neutraaleil väreil vois kyl sopii aikusellekin... riippuu mistä tykkää. Pitää varmaan itekin kokeilla :)
VastaaPoistaVäriyhdistelmiä kannattaa kokeilla. Pitäisi itsekin hipsiä kauppaan etsimään hillitympiä värisävyjä. Tai sitten ihan neonvärejä!
Poista-Paula
Me innostuttiin taannoin lasten kanssa tekemään hamahelmikukkia. Niistä tuli kivoja korviksia, joita olen sittemmin käyttänyt monenlaisissa tilanteissa. Muutama pari lähti lahjaksikin :-)
VastaaPoistaHamahelmet ovat kyllä siitäkin erityisen kivoja juttuja, että niillä innostuvat puuhaileman lapset ja aikuiset yhdessä.
Poista-Paula
Mä ainakin huolisin nuo kaulaani killumaan. Varmaan tyypistä kiinni kuka käyttäisi, mutta hienoja nuo on, ehdottomasti!
VastaaPoistaMeillä meni kans ihan täydestä ja illalla lapset halusivat tehdä lisää, itselleen ja kavereilleen. Puuhaa siis on ainakin hetkeksi.
Poista-Paula
Itse myös pinterestissä tuohon törmäsin ja heti oli kokeiltava. Vielä ei ole saanut blogiin asti kuvattua uusia koruja :)
VastaaPoistaLaitapa kuvaten, millaisia sinä teit!
Poista-Paula