...ainakin minulle. Nimittäin noiden joustavien kankaiden ompelu. Kaapissani oli jo kauan odotellut ihanaa velouria, jota ostin joskus
Kestovaippakaupasta ajatuksena tehdä vaippoja. Enhän minä sitä vaippoihin malttanut käyttää, vaan mielin jotain vaatetta. Velourhousut ovat nyt suuria suosikkejamme, joten niitä siis. Vitkuttelin ja ajattelin, että
saumurilla minä sitten. No, enpä ole saanut aikaiseksi ostaa himoitsemaani (kallista) saumuri/peitetikkaria, enkä myöskään käydä hurauttamassa muiden koneita, joten ompelukoneellahan se oli sitten.
Monikin asia meni pieleen, mutta viimeisenä tikkinä se, että Myllymuksuilta summassa tilaamani oliivinvihreä resori ei ollut lähelläkään oikeaa väriä. Pitäisi aina ostaa samalla kerralla sekin, jos tietäisi sellaista tarvitsevansa. Kotona oli lisäksi vain luonnonvalkoista, joten laitoin sen. Kamalan näköistä, olisi ollut edes jotain kivaa raidallista, mutta pakko oli ommella loppuun saakka, sillä jos olisin lähtenyt ostamaan resoria, niin keskeneräiseksi olisivat jääneet ehkä loppuiäksi.
Loppuvelourista pipo ja tytär valitsi siihen itse kopastani nauhan, jonka olin säilönyt Wienin työreissulta. Aikaisempaa virkaa nauha teki herkullisen Sacherkakkurasian koristeena.
Olen varmaan hölmö, kun saumuria haikailen ja kuvittelen sen pelastavan onnettomat ompelukseni. Olen varmaan unohtanut, paljonko olen saumurinkin kanssa kiroillut ja tuskaillut ja käyttänyt aikaa langoitukseen jne...
Melkein kävi kuin hiirelle, joka kissalle takkia ompeli, mutta tuli nyt edes valmista. JA JOTKUT SITTEN VIELÄ TEKEVÄT HIENOJA APLIKOINTEJAKIN! HUH!
-Paula