Putiikkipäivän päätimme Figaron Winebistroon, joka on ehdottomasti Jyväskylän helmiä. Ravintola onkin valittu Vuoden viiniravintolaksi 2012. Paitsi että siellä voi nauttia herkullisen lounaan, järjesteään siellä viininmaisteluita eri teemoilla ja viinilistat ovat sen mukaisia. Tällä kertaa meitä viihdytti tarinoillaan myös paikan omistaja, ihanan energinen Niko Saarukka, jonka puheista paistoi läpi intohimo hyvään ruokaan ja juomaan.
Samalla hartaudella tuntuu, että huomiota on kiinnitetty myös itse ravintolan sisustukseen, jonka omistajapariskunta on ideoinut ja Kaisa Blomstedt sen pohjalta toteuttanut. Käsityöläisinä ihastelimme etenkin paikan kattokruunuja, jotka on toteutettu käsityönä viinilaseista. Tämä teema on nähtävissä myös ravintolan kadunpuoleisessa ikkunassa, joka koostuu valaistuista viinipulloista.
Mikä teki illasta erityisen oli myös se, että meille oli varattu Winebistron kokoustila, jossa saimme vaihtaa ajatuksia rauhassa ilman pelkoa siitä, että korkeaksi nousevat desibelit häiritsisivät muita asiakkaita. Tämän kokoustilan olemassaolosta eivät kaikki vakiolounastajatkaan ole tietoisia, sillä se sulautuu hyvin ympäristöönsä. Tilaa kannattaa siis kysyä, jos on matkalla pienen seurueen kanssa.
Ja se ruoka? Meille tarjoiltiin tapaslautanen, jonka kaveriksi oli valikoitu punainen ja valkoinen viini. Maistoimme molempia ja täytyy sanoa, että ruuan ja juoman välinen jumalallinen liitto tavoitetttiin. Tänne täytyy vielä palata joko lounasttreffeille ystävän kanssa tai nauttimaan rentouttavasta illasta.
-Paula ja Piia