2014/10/28

Paljonko maksaisit tyynystä?



Työreissulla Kööpenhaminassa ehdin hypistellä myös tanskalaisia designklassikoita, mutta pihinä luonteena ostokset tein kuitenkin ihan muualla. Yksi ihasteluni kohde olivat HAYn ihanat tyynyt, joiden värikirjoa hypistelin pitkäänkin, mutta jätin kuitenkin korkean hinnan takia ostamatta. En vain millään pystynyt maksamaan sellaisia summia yhdestä tyynystä.


Täällä kotona pistäydyin Eurokankaassa ja ostin kahta eri harmaansävyistä kudottua kangasta, joiden metrihinta oli 12,90. Vajaan puolen metrin pala riitti 40 x 60 cm kokoiseen tyynyyn. Sisustyynyt löytyivät Jyskistä hintaan 3,50/kpl. Sisustyynyn koko oli 50 x 60 cm, mutta olivat sen verran lituskaisia, että mahtuivat paremmin kuin hyvin ja toivat vain haluamaani pulleutta tyynyihin. Lopuksi päällystin tästä projektista jääneitä isoja nappeja. 4 kpl nappia punertavalla pikkuliinalla, jonka ostin kirpputorilta hintaan 1€ ja 4kpl kotoa löytyneellä kellertävällä kankaalla. Hinta jäi näin siis melko kohtuulliseksi, eikä työtäkään ollut valtavasti.

 
Toki ymmärrän käsityöihmisenä paremmin kuin hyvin, että materiaalikulut ovat vain osa työn hintaa ja tekeminen maksaa. En tosin ole tarkistanut, missä ja millaisilla tuntipalkoilla tama tuotemerkki valmistaa. Myös yrittämiseen, suunnitteluun  ja brändaukseen liittyvät muut kulut ovat huomattavia, joten en tokikaan kritisoi tuotteiden korkeaa hintaa suoralta kädeltä, mutta minun ei kannata tuollaisia summia maksaa.
 
Alunpern olin ajatellut, että tyynyt jäävät olohuoneeseen, mutta harmaat tyynyt riitelivät jännänharmaan sohvamme kanssa. Aina tasaisin väliajoin tuo sohvanvaihtoajatus siis riivaa täälläkin. Nyt tyynyt menivät siis makuuhuoneeseen. Nyt kun vielä joku opettaisi minut tekemään kauniita petauksia. Se taito minulta puuttuu kokonaan. Samalla voisi harkita, onko uudelle päiväpeitteelle oikeasti tarvetta Ainakin nyt syksyllä tummanharmaa Luhdan päiväpeitto alkaa näyttää turhan synkältä. Mutta millainen päiväpeite? Siinäkin oisi taas haastetta.

-Paula

27 kommenttia:

  1. Vähänkö h-i-a-n-o-t! Hyvä idea tehdä omat versiot niin on lompakkoystävällisemmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli toki edukkaammatkin, mutta ehkä myös vähän enemmän omaan mieleen näin muokattuna.

      -Paula

      Poista
  2. Peukku! Hyvältä näyttää ja lompakko kiittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Se lompakko meinaakin olla turhan usein laihiksella, joten joskus näinkin päin.

      -Paula

      Poista
  3. Hienot! Itse tehdessä ainakin mulla se itse tekoprosessi on yleensä jotenkin kaikista tärkein, hintakaan ei tule ykkösenä vaan se halu ja tarve tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja monesti itse tehden ei saa halvempaa, mutta ehkä parempaa ja mieluisampaa.

      -Paula

      Poista
  4. Onpas hienot ja omannäköisetkin tietenkin saa kun itse tekee! Meillä itseasiassa löytyy pari niitä HAY:n tyynyjä, mutta koskaan en silti ole täyttä hintaa raskinut maksaa. Lähinnä olen keräillyt niitä hulluilta päiviltä tai käyttänyt stokkan etuseleteitä, mutta eiväthän ne silloinkaan kyllä mitään halpoja oikeasti ole, hyvän laatuisia onneksi kuitenkin! Mutta himottaisipa tehdä vaihteeksi jotkut omatekemätkin tyynyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadusta voikin maksaa ja etenkin, jos kyseessä on pitkäikäinen ja harkittu päätös. Nämä olivat enempi päähänpisto ja kokeilemalla tuli tosiaan ihan omannäköiset tyynyt.

      -Paula

      Poista
  5. Se on tämä ompelijan kirous, kun miettii kaikkien asioiden kohdalla, että miten helppo se olisi toteuttaa itse. Tätä mietin myös näiden tyynyjen kohdalla, siksi en ole edes uskaltanut katsoa paljonko nämä HAY:n tyynyt maksavat... ;) Mutta kivat ovat ja minusta vielä kivemmat, kun ovat itsetehdyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monesti tosiaan olisi viksua ihan ostaakin, eikä aina kerätä sitä listaa, mitä pitäisi tehdä...


      -Paula

      Poista
  6. Tosi hienot ja varmasti helpot olisi tehdäkkin, minä jopa ei käsityöihmisenä ajattelin nyt nämä nähdessäni, että osaisin kyllä varmasti itsekkin tälläiset surauttaa makkariin sängyn päälle. :)

    VastaaPoista
  7. Todella ihanat! Mä olen myös pihi ja monessa kohdassa mietin, et ´minähän pystyn tekemään tuon itse´. Toisinaan teen, toisinaan en. Mutta ymmärrän ja arvostan toki sitä, että suunnitteluun, valmistamiseen yms. menee aikaa ja rahaa ja jos mulla olisi isompi lompakko ostaisin ihan mitä vaan millä hinnalla hyvänsä. Mutta niin kauan kuin kansankynttiläyttä ei arvosteta palkan tasolla teen itse. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se hintaa myös nostaa, että merkkityynyjen tekijäketjussa on enemmän pelaajia kuin tämmöisen sunnuntaisurauttelijan ja hyvä niin: luulenpa että niissä om monet jutut mietitty hyvin. Minulle useasti riittää se kotikutoinen.

      -Paula

      Poista
  8. Täällä ilmoittautuu yksi joka ei maksaisi näistä sitä hintaa ja miettisi itse tekemisen antoisuutta ja sitä ihanaa kihinää, kun tajuaa miten paljon edullisemmaksi tulisi tehdä itse. Siinä on myös sen kirous, moni asia jää toteuttamatta ajanpuutteen tai saamattomuuteni vuoksi. Kivat tyynyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja voi kuinka usein jää myös tekemättä, kun ajattelee, että mähän teen tämmöset ihan itte...

      -Paula

      Poista
  9. Sillenhän niitä ideoita hankitaan. Jos tuote kaupassa on liian kallis, varastetaan idea ja tehdään oma versio! Mua nykyään tyynyissä ärsyttää se että myydään tyynynä eli pitää ostaa myös se sisus. Mulla on yhdet tosi kalliit Marimekon tyynynpäälliset, mutta ne oli alennusmyynnistä + lahjakortilla ostetut joten en maksanut kuin toisen. :D
    Siihen päiväpeitto asiaan semmoinen ajatus tai ajatuksen jako oikeastaan että jos makuuhuoneesi ei sijaitse huushollisi keskeisellä paikalla vaan ikiomassa huoneessaan niin miksi siinä pitäis olla päiväpeitto? Pelkät kauniit lakanat riittää ja siihen päälle pari kaunista tyynyä ja ne pussilakanat silleen reilusti auki levitettynä reilusti reunoilta roikkuen. Jos joku jo kommentoi samaa..en huomannut oli flow päällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraation ja varastamisen raja onkin hiuksenhieno. Näistä nyt sattui tulemaan aika lailla eri näköiset kuin matkalla mietitytnyt designtyyny. Saman henkinen nappityyny napitti myös Kodin1:n hyllyssä, joten ehkäpä tämä versioni on niiden rakkauslapsi? Myös Marimekon kankaista ompelen paljon perus 40 x 40 cm tyynynpäällisiä.

      Kysymyksesi päiväpeiton tarpeeölisuudesta on hyvä. Olen ennenkin tuskaillut, miksi en osaa jättää sitä laittamatta, vaikka monet muut odaavat pedata niin kauniisti ilman päiväpeitettä. Kuinkahan sen oppisi?

      -Paula

      Poista
    2. No olisi pitänyt laittaa varastamis sana lainausmerkkeihin. Se on jo sitten varastamista jos alkaa valmistaa samanlaista tuotetta ja myyt niitä eteenpäin. Eli en todellakaan sitä tarkoittanut.
      Kodin ykkösessä on kiva kierrellä liinavaatepuolella kun on sängyt on niin kauniisti pedattu ja ihan ilman päiväpeittoa, saattaa olla joku viltti sängynpäässä taiteltuna ei muuta. Jospa sinäkin hakisit sieltä inspiraatiosi/oppisi? :)

      Poista
    3. Hei Heidi, en ajatellutkaan sinun tarkoittaneen sitä sillä tavalla. Halusin vain itsekin tarkentaa ajatustani, sillä olen työni puolestakin tarkkana "lähteistä" ja toisaalta itse tekevänä käsityöläisenä arvostan kyllä myös toisten suunnittelijoiden työtä, vaikka en olr varma, saiko tekstistäni sitä käsitystä!

      Tuo on totta, että pitäisi vain mennä tiirailemaan petauksia ja käydä hakemassa sieltä ideoita!

      -Paula

      Poista
    4. No hyvä, mutta korjasin nyt vähän ajatustani jos joku myöhemminkin tätä lukee. :)

      Poista
  10. Ai kun tuli ihanat! Mä harrastin tyynyompelua viime viikonloppuna ja jäin miettimään, mitä toisesta jämäkankaasta tekisin. Nyt alkoi kovasti tämä malli houkuttamaan... :)

    VastaaPoista
  11. Sisko surautteli mulle kopiotyynyn, johon olen enemmän kuin tyytyväinen!

    VastaaPoista
  12. Ihan älyttömän hienot! Taisin ihastella näitä jo aiemmin instgramin kautta ja ensimmäinen ajatus "ai noi ihanat HAY:n tyynyt" ;) Hypistelin ja ihastelin juurikin samaisia tyynyjä Kööpenhaminassa jokunen vuosi sitten, mutta en myöskään raaskinut hankkia sellaisia itselle. Tämäpä on aivan loistava vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kunhan löytyy sopivat napit niin kyllähän näitä tekee. Itse asiassa HAYn tyynyissä on napit paljon lähempänä toisiaan, mutta tykkään itse tästä "lookista" enemmän.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.