2014/10/10

resepti perjantai-iltaan


Oi ihana perjantai-ilta ja juuri käynnistynyt syysloma! Tulee tarpeeseen! Suunnitelmat lomalle eivät ole sen erikoisempia kuin ystävien tapaamista, mummilassa käyntiä, vähän opiskelua ja paljon neulontaa! Yksi puikoilla olevista projekteista sopii myös tämän illan tvn töllöttämiseen, Vain Elämää, mitäpä muutakaan! :) Puikoilla on kauluri, jonka alunperin piti olla vain siniharmaa, mutta jotenkin se tuntui niin tylsältä ja päätin pistää homman uusiksi pienen pinkin raidan kanssa, nyt näyttää kivemmalta!
 

Jalassa lököhousut ja uusimmat villasukat, jotka ovat ihanasta Louhittaren Luolan Väinämöisestä. Ihana violetinsävyinen lanka on käsinvärjättyä ja niin mukavaa neulottavaa. Violetti on väri joka ei oikein ole sytyttänyt, mutta nyt voisin ajatella neulovani jotain muutakin violettia, puhumattakaan tuosta violetista Marimekon Siirtolapuutarhasta, jota oli varovaisena alkuna servettien muodossa kotiin napattava. 
 
 
Syötävääkin siis tarvitaan.  Loman alkamisen kunniaksi vähän viiniä ja juustoa, ehkä muutama irtokarkkikin...
 
Tässä resepti tähän perjantai-iltaan. Nyt lapset peiton alle, jonka jälkeen viiniä lasiin ja "sohvalle" ja pienellä viiveellä illan lauluja kuuntelemaan! Ihanaa iltaa ja mukavaa alkanutta viikonloppua!

-Piia

2 kommenttia:

  1. Onko kuluri ihan putkimallinen? Kivat pinkit raidat antaa pirteyttä kauluriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ihan pelkkä putki, neulon handepanden Stripes to Keep me warm ohjeen mukaan. Ohje löytyy ravelryn kautta jos kiinnostaa. Ja tosiaan, pinkit on ihan kiva lisä, onneksi aloitin alusta! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.