Saimme vuoden alkupuolella jännittävän viestin Eiran langoilta, jossa kyseltiin haluaisimmeko mukaan Eiran lankojen syksyllä ilmestyvään blogi-teemalehteen. Lehteen tulisi ohjeita useammalta bloggarilta ja piipadoo olisi yksi niistä, tällaisesta mahdollisuudesta ei tietenkään voinut kieltäytyä! Ja nyt se on sitten tullut painosta, Eiran langat-lehti, jossa komeilee meidän molempien ohjeet!
Paula suunnitteli lehteen ihanat geometriset kämmekkäät ja itse tein ohjeen neuletakkiin, jonka idea oli olla mahdollisimman yksinkertainen ja näin syntyi ohje takkiin, joka on oikeastaan suuri suorakaide, johon on neulottu kaksi putkea hihaksi. Palaamme molempien ohjeisiin vielä varmasti tarkemmin, nyt tovi fiilistellään ja ihmetellään, sillä jännittäväähän tämä on, yläasteella en saanut sukkia aikaseksi ja nyt neuleohjeeni on lehdessä!
Eiran langat on ilmaislehti, jota jakavat Eiran lankojen jälleenmyyjät, napatkaahan matkaan jos sattuu vastaan tulemaan! Ja iso kiitos vielä Riikalle, että pääsimme mukaan!
-Piia
Hienoa! Olette niin ansainneet ohjeenne lehteen. Minä olen jo vuosia sitten ihastellut teidän neuleitanne täällä blogissa! :)
VastaaPoistaVoi kiitos Sanna! Kyllä tuossa aika kovassa seurassa ollaan ja minun ohjeeni taitaa olla se lehden yksinkertaisin, mutta iso kunnia että pääsimme mukaan! :)
Poista-piia
Voi miten mahtavaa! Te olette kyllä ansainneet tuon! Olette molemmat taitavia mm. neulomisessa. Ei ihan heti uskoisi, ettette olisi olleet sitä aina. :)
VastaaPoistaHih, kyllä minulle se neulomisgeeni tuli esiin vasta äitiyden myötä, Paula sen sijaan on sujuvasti neulonut koko ikänsä. Mutta pääasia että nyt puikot heiluu, niin kivaa puuhaa, että tällä hetkellä ei juuri muuta haluaisikaan tehdä! :D
Poista-piia
Minulla on aikalailla samanlaisia kokemuksia neulomisen saralta :)
VastaaPoistaLuulen, että ei taideta olla ainoita! :) Ehkä se taito on ollut piilevänä jossain aina ja aikuisiällä sitten vasta herännyt henkiin! :D
Poista-piia
Tykkäsin kovasti teidän malleistanne, jotenkin ihan teidän itsenne näköiset! :)
VastaaPoistaKiitos Sanna! Oma malli tuntuu vähän simppeliltä teidän muiden huippuihanien neulomusten joukossa ja sitä suurempi kunnia onkin olla mukana!
Poista-piia
Hienoa! Onnittelut!
VastaaPoistaKiitos!
Poista-piia
Hyvältä näyttivät lehdessä molempien mallit, onnea :)
VastaaPoistaKiitos Emma, mukava että tykkäsit! :)
Poista-piia
Onnea!! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista-piia