Viime viikonloppuna olimme Katjan kanssa Keski-Suomen museon järjestämällä himmelikursilla. Himmelit ovat minulle ihan suosikki aihe aina näin joulua kohti mentäessä ja useamman kerran aiemminkin olen niistä blogissa kirjoitellut.
Viime joulun himmeli oli tämä pieni viisikulmainen "himmeli", joita askartelin kaksin kappalein. Silloinkin kirjoittelin haaveesta saada taas se vähän isompi himmeli, jollaisen olen joskus tehnyt ja joka myöhemmin on valitettavasti mennyt rikki.
Kun nyt huomasin ilmoituksen tästä kurssista, nappasin heti puhelimen käteeni ja ilmoittauduin mukaan. Syynä ei ollut niinkään se, ettenkö osaisi himmeliä tehdä, vaan se, että sitä oikeaa, perinteistä himmelimateriaalia eli ruisolkea on hankala saada käsiinsä ja arvelin, että kurssilta sitä saisi ja näin olikin.
Kurssilla rakensimme yhden perinteisen himmelin ja homma oli niinkin helpoksi järjestetty, että kaikki oljet oli meille valmiiksi katkottu oikeaan mittaan ja meille osallistujille jäi enää vain osien kokoaminen.
Vajaan kolmen tunnin aikana ehdimme Katjan kanssa saada osamme valmiiksi ja saimme himmelimme kasattua.
Kotiin viemisinä oli kaunis, ruisoljista rakennettu himmeli sekä kourallinen olkia, jos vielä yhdet pienemmät roikkujat haluaisi valmiiseen lisätä.
Vielä vähän on himmelin lopullinen paikka kotona hakusessa tai ehkä niitä paikkoja on vain liian monta johon se sopisi! Varastoon tätä en taida uskaltaa laittaa edellisen kohtalo mielessä, joten voi olla, että tämä koristaa kotia meillä tästä edes päin niin kesät että talvet! :)
Vielä vähän on himmelin lopullinen paikka kotona hakusessa tai ehkä niitä paikkoja on vain liian monta johon se sopisi! Varastoon tätä en taida uskaltaa laittaa edellisen kohtalo mielessä, joten voi olla, että tämä koristaa kotia meillä tästä edes päin niin kesät että talvet! :)
-Piia
Vau, tosi kaunis! Tykkään kans hurjasti juuri näistä perinteisistä olkihimmeleistä. Näitä ruisolkia varmaan saa askartelukaupoista?
VastaaPoistaKiitos! Oljessa on sitä jotain! Askartelukaupoista saa toki jonkinlaisia olkia, mutta ei ruisolkea. Ruista viljelläänkin Suomessa nykyisin aika vähän eli sen hankkiminen on aina vähän haasteellista.
Poista-piia
Ihana! Mullakin on ollut haaveena tehdä himmeli, mutta tällä hetkellä ei ole aikaa eikä paikkaakaan himmelille. Tuollainen kurssi olisi kyllä mahtava. :)
VastaaPoistaHimmelikurssit on kyllä hyvä juttu! Tulee tehtyä valmiiksi ja saa materiaalia mitä muuten on hankala saada!
Poista-piia
Voi miten kaunis himmeli! Ja vielä oikeista oljista! :) Tuota on ihana katsella jouluaikaan. Minäkin oon menettänyt sydämeni tälle kaunistukselle. Ensimmäinen tekeleeni löytyi murusteltuna lattialta mutta toinen pyörii olohuoneessa. Se vaan on mehupilleistä. Olkihimmeli elää kuitenkin haaveissa. Tuon omasi olet kyllä tehnyt nopeasti!
VastaaPoistaKiitos Sakru! Ja voi ei miten himmelillesi kävi! :/ Mehupillihimmelitkin ovat hauskoja, mutta itse pidän oljesta erityisen paljon. Homma kävi kyllä nopsasti mutta se, että oljet olivat valmiiksi mittaan leikattuja auttoi todella paljon!
Poista-piia
mua himottaisi kokeilla näpertää sellainen musta pilleistä tehty himmeli.. tässähän vielä kerkeisi.. :)
VastaaPoistaHyvin ennättää! Ja pillihimmelit ovat nopeampia tehdä, kun pillien kanssa ei tarvitse olla niin varovainen kuin oljen.
Poista-piia
Onpa kaunis ♥
VastaaPoistaTällainen voisi tulla meillekin jouluksi!
Kiitos Elisa <3
Poista-piia
kaunis!!
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin! :)
Poista-piia
Ihana!
VastaaPoistaKiitos Laura!
Poista-piia
Kyllä tämän rinnalla mehupilleistä tehty himmeli kalpenee. Perinteikkään kaunis ja jotenkin herkkä!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista-piia