2014/10/19

muutoksia


Jos eilen oli valoa, niin tänään sitten sadetta sitäkin enemmän! Mutta se ei ole haitannut, sillä olen ollut niin innoissani muutamasta huonekalun paikan vaihdosta ja olikin pakko ottaa pari huonoa sneak peek kuvaa vielä illan päätteeksi.

 
Kuten eilen kirjoittelin, pitkästä aikaa on ollut ajatuksia kodin sisustuksen suhteen ja sen seurauksena aamu alkoi tänään kirjahyllyn tyhjennyksellä.

 
Aulassa ja makuuhuoneessa vaihdettiin muutama huonekalu päikseen, sinäänsä pieni muutos, mutta vaikutus sitäkin suurempi! Tämän lisäksi joitakin uusia tauluja seinälle ja vanhoja uusille paikoille. Muutama valaisinkin vaihtoi paikkaa ja sain tuon alla olevassa kuvassa olevan oma tekemänikin paremmin esille. Paperivalaisin on jo useita vuosia vanha ja peräisin kansalaisopiston valaisinkurssilta. Tein itse valaisimessa olevan paperin sekä hitsasin rungon, simppeli kun mikä, mutta olen kyllä aika ylpeä, että tuommoisenkin olen joskus aikaiseksi saanut.
 

Koko päivä vierähti, tuloksena hyvä mieli ja vain yksi uusi reikä seinään! Lopuksi vielä pikainen siivous ja loman jälkeen uudella innolla taas arkeen! Lisää aiheesta varmasti vielä luvassa! :)
 
-Piia

6 kommenttia:

  1. Hei, mitä sarjaa on tää teidän kirjahylly? Meillä vaihtui juuri ruskea sävy valkoiseen hyllyyn, ja Ikeasta nämä omat eilen ostettiin. Tykkään kaikesta käsityöjutuista, ja ripauksella muuta sisustukseen ja arkiseen päivään liittyvää. Ja nyt on myös blogissani eka arvonta, joten käykää vierailulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjahylly on Ikean Bestå johon välihyllyt on vaihdettu lasisiksi niin on vähän kevyemmän oloinen.
      Täytyypä käydä arvonta kurkkaamassa, kiitos vinkistä! :)

      -piia

      Poista
  2. Oih, miten ihana värimaailma kuvissa onkaan! Sää eilen nyt oli mitä oli, mutta näitä kuvia katsellessa sen voi hyvin unohtaa. :) Yleisö toivoo kyllä vähän laajempaa otosta! Onnittelut tuosta yhdestä reiästä seinässä - me laitettiin eilen televisio makuuhuoneen seinään. Missiona oli pikainen asennus, mutta tuloksena oli kaksi miljoonaa reikää, verta, hikeä ja kyyneleitä, kadonneet koolauspuut ja seuraavana ohjelmassa seinän paikkaus. Auts. Oppia ikä kaikki, jatkossa asennetaan rakennekuvien kera! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajempaa otosta luvassa kunhan vähän taas valoa saataisiin! :) Tämä oli siis yksi uusi reikä! ;) Ennestäänhän niitä jo olikin aika monta, mutta uusilla ja vanhoilla jutuilla sain monta piiloon tai edelleen käyttöön, miehen mielestä meillä on seinät jo kuulemma reikäjuustoa, meikä kun on aika herkästi vasaraan ja poraan tarttuvaa sorttia, siksi juhlat vain yhdestä uudesta! ;D

      -piia

      Poista
  3. Mistä teidän matto on? Uusi olkkarin matto hakusessa ja kyttään nyt kaikki vaihtoehdot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on Kodin1 Anno-malliston Pandora villamatto, tykkään kyllä kovasti! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.