2014/09/06

Himmeen hienoo!


Joko olette bonganneet uusimman Avotakan kannen? Tai oikeastaan sen kannessa olevan upean lattiavalaisimen? Sen Himmeen hienon lampun, Filly nimeltään, jossa on alumiininen varjostin, massiivitamminen varsiosa ja betonista valettu jalka.
 
Ja miksikö minä tuosta lampusta niin intoilen? Syystä, että lamppu on ystäväni Timo Niskasen suunnittelema ja Timo lanseeraa uuden suomalaisen valaisinbrändin, nimeltään Himmee, ja kaikkiaan kahdeksan uutta valaisinta ensi viikolla Habitaressa (osasto 7n49) ja tuo Filly on niistä yksi.
 
 
Timo on koulutukseltaan muotoilija ja hän on tehnyt vuosia freelancerina tuote- ja graafista suunnittelua eri valaisinalan yrityksille. Viimeiset puolitoista vuotta Timo on käyttänyt vapaa-aikansa Himmeen luomiseen ja on ollut hienoa päästä seuraamaan sivusta, kuinka taitavan, osaavan ja intohimoisesti asiaansa omistautuvan ihmisen unelma toteutuu. Kesällä istuimme porukalla iltaa viinilasillisen ääressä ja luimme lehdistötiedotetta ja nyt Timon upeat valaisimet komeilevat lehtien sivuilla ja toivottavasti pian myös monien kotona! Upea juttu!
 
 
Filly-valaisinperheen lisäksi mallistosta löytyy Lento-kattovalaisinsarja sekä ihastuttava Toad pöytävalaisin, jossa on suupuhallettu opaalilasinen valaisinkupu ja muotopuristetusta tammesta valmistettu jalka.

Himmeen idea on tarjota korkealaatuista ja persoonallista muotoilua suoraan suunnittelijalta asiakkaalle. Lamppuihin ja Himmeen tarinaan voit tutustua tarkemmin juuri avatuilla nettisivuilla, Himmee.com, josta löytyy myös yrityksen verkkokauppa.
 
 
Timon omin sanoin "HIMMEE on ajatukseni hyvästä muotoilusta ilman välikäsiä ja kompromisseja, suoraan sinulle." Mitäs tykkäätte, eiks oo ihan himmeen hienoja!

-Piia

*kuvat Himmee

27 kommenttia:

  1. Vautsi, noi on todellakin himmeen hienoja! Kelppuuttaisin kaikki kuvissa olevat heti. Epäilen vain että ovat kukkaroni tavoittamattomissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä ovat hinnaltaan ihan kohtuullisia! Käy verkkokaupassa kurkkaamassa! ;)

      -piia

      Poista
  2. Hienot lamput.
    Pinnasin heti kivasti stailatut kuvat.
    Iloinen yllätys oli että kotimaisiksi designvalaisimiksi hinnat olivat kuitenkin kohtuulliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta-laatu todellakin kohdallaan! Ja kuvat on kyllä hienosti stailattuja! :)

      -piia

      Poista
  3. Siis vau! Todella upeita!!! Voisin ehdottomasti ottaa omaan kotiin!

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskoja valaisimia! Tykkään kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on hienosti mukana ripaus huumoria tyylikkyyttä unohtamatta! :)

      -piia

      Poista
  5. On himmeen hienoja! Jostain bongasin tämän jo hetki sitten ja into piukeana yritin heti käydä katsomassa verkkosivua, jotka ei silloin vielä ollut tuossa kuosissa! Ihan mahtavaa työtä ja mukava saada markkinoille uusia hienosti muotoiltuja tuotteita! Kelpaisi tännekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisimet ovat hienosti muotoiltua ja mikä parasta, myös todella toimivia! :)

      -piia

      Poista
  6. Kyllä silmä lepää. Upeita tuotteita ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Seurasin Fillyn valmistumista usein töistä lähtiessäni. Mahtavaa nähdä ne valmiina kuvissa. Messuilla sitten oikeasti. Hyvä Timo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan hyvä Timo! Ja kuuleman mukaan ovat saaneet messuilla todella hyvän vastaanoton ja ihan ansaitusti! :)

      -piia

      Poista
  8. Onnistunut muotoilu ja kaunis on. Ottaisin tämmöisen kotiini.

    VastaaPoista
  9. Upeita, erityisesti tuo Filly pöytälamppu sytyttää täällä!

    VastaaPoista
  10. Filly -valaisimet ovat todella hienoja! Lattiavalaisimen varsinkin mielellään kotiuttaisin :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita valaisimia <3. Täytyykin käydä kurkkaamassa Himmeen nettisivuja : ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä kurkkaamassa, tyylikkäät sivut! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.