2014/09/25

unohtunut herkku


Mokkapalat ovat helppo ja nopea leivonnainen joita leivoin ahkerasti nuorempana ja joita tapaa olla tarjolla pääasiassa lastenjuhlissa tavaramerkkinään kirjava strösselikoristelu. En ole leiponut mokkapaloja vuosiin ja kun joku aika sitten tein niitä ensimmäistä kertaa omille lapsilleni tyttäreni oli hämmästynyt ja totesi, että nämähän maistuvat ihan oikeilta mokkapaloilta! Aika hyvä kiitos!

Gluteenitonta ruokavaliota noudattavana olen nyt kokeillut erilaisia versioita ja tässä resepti, jonka itse olen hyväksi havainnut. Taikina on vähän normaalia pienempi ja olenkin paistanut pohjan pellin sijaan isossa leivinpaperilla vuoratussa vuoassa, näin pohjasta tulee myös vähän paksumpi. Jos haluaa tehdä uunipellillisen, kannattaa ohje kaksinkertaistaa. Ja kun kirjavan strösselin sijaan käyttää yksiväristä, tulee mokkapaloista ihan salonkikelpoinen versio, jopa siinä määrin, että kun poikani näki nämä oli pettymys suuri, ei ollut kuulemma mokkapaloja kun päällä oli vääränlaista strösseliä!

gluteenittomat mokkapalat


2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita
3/4 dl maitoa

pinnalle:
n. 3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kahvia
n. 0,5 dl sulatettua voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne yhdessä sulatetun voin ja maidon kanssa muna-sokeri vaahtoon. Sekoita hyvin ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Sekoita kuorrute aineet keskenään ja levitä ne vielä hieman lämpimän pohjan päälle. Koristele haluamallasi strösselillä, kirjavalla tai vaikka suklaisella!

Tämä on myös onnistumisessaan lähes takuuvarma resepti, joten helppo vaihtoehto jos gluteeniton leivonta muuten epäilyttää! 
 
-Piia

12 kommenttia:

  1. Samalla ohjeella tehdään mekin ja aina onnistuu:) Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä niin helppo ja nopea ja aina herkku! :)

      -piia

      Poista
  2. ehdottomasti menee kokeiluun! :)

    VastaaPoista
  3. Itsellä myös gluteenittomat leivonnaiset opettelun alla ja juurikin mokkapaloja on ollut tarkoitus lähiaikoina testailla... oletko huomannut eri jauhoilla olevan vaikutusta lopputulokseen tai minkä jauhosekoituksen olet hyväksi havainnut?

    T: TiinaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän olen käyttänyt Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta, se toimii minusta aika hyvin tälläisissä leivonnaisissa, kääretorttuun taas korvaan yleensä osan jauhoista perunajauhoilla ja leipiä, pitsapohjaa tms. leipoessani käytän taas pääasissa Provenan erilaisia kaurajauhoseoksia. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat vaihtoehdot! :)

      -piia

      Poista
  4. nams, mokkapalat on ihan parhaita :P

    VastaaPoista
  5. Mokkikset on kyllä ihan parhaita! Niillä on monet meidänkin pimun syndevieraat kestitty. ;)
    Ja suuri kiitos gluteenittomasta versiosta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi hyvä gluteeniton resepti, toimii aina! :)

      -piia

      Poista
  6. Kyllä mä niin voin kuvitella kuinka upotan hampaani teikän mehevään mokkapalaan :P. Pitäiskin muuten nähdä taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän miä siulle torttua taion kun kylään tulet! :D

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.