2013/10/22

Pieni sivupöytä

Makkarissa on ollut tarvetta pienelle sivupöydälle, johon voisi laskea käsistään tavaraa, tai jonka ääressä voisi hetken tehdä töitä koneella. Tila pöydälle oli vain niin pieni, että valmista pöytää siihen ei löytynyt. Muutenkin haaveissa oli ihan yksinkertanen taso, joten järkevintä oli tehdä se mittojen mukaan. Avuksi riensikin jo aikaisemmin kiittelemäni Sulunpuu, joka teki myös olkkarimme DVD-kaapin mittojen mukaan asiantuntevasti ja kilpailukykyisellä hinnalla.
Alunperin olin ajatellut korkeakiiltoista paksua levyä, mutta siinä olisi tullut taas hintaa enemmän kuin olin valmis maksamaan. Liikkeessä keksivät oivan idean: taso tehtiin normaalista levystä, johon lisättiin sokkelilla illuusio paksusta pöytälevystä. Että saisin haluamani kiiltävän tason on kannen päällä valkoiseksi maalattu lasi, jonka kiinnitimme muutamalla tipalla silikonia paikoilleen. Kaiken tämän suunnittelun ja vaivannäön sain liikkeessä "kauppan päälle" eli en voi riittämiin kiitellä henkilökunnan osaamista ja paneutumista asiakkaan toiveisiin.
Kansi odoteli jonkin aikaa sopivia jalkoja. Perus putkijalat eivät sitten lopuksi sopineetkaan sillä niiden kiinnitys oli sellainen, että ne olisivat jääneet hassun näköisesti kauas pöydän kulmista. Sitä kesän yli mietittyämme päätimmekin hakea rautakaupasta ihan tavallista puutavaraa, jonka sahasimme määrämittaan ja kiinnitimme levyn alle kulmaraudoilla. Jalkoihin maalasin valkoisella "sukat", mutta lopun jätin puun väriseksi ja pinnassa on vain mattalakka. Mielestäni näin kiiltävään valkoiseen tuli kaipaamaani pehmeyttä.
Työtuolina on ainakin toistaiseksi Martelan Kilta-tuoli, jonka verhoilemisen kanssa mittelin voimiani aiemmmin. Totuuden nimissä kangas on reilussa vuoodeessa hieman antanut periksi ja asettunut, mutta omaan silmään tuo työn jälki ottaa edelleen. Ja koska sähkö, tai ainakin sähköjohdot ovat sisustajan pahin vihollinen, yritin piilotella pöydän alla majailevia piuhoja ja reititintä (tms.) koreihin ja korien taakse. Tämä taistelu ei varmaankan ole vielä silti voitettu.
-Paula

10 kommenttia:

  1. Onpa nätti pöytä! Ja puujalat sopii hyvin tuohon kiiltävään pöytälevyyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään itsekin, kun nyt on mittasuhteet kohdillaan.

      -Paula

      Poista
  2. Kaunis ja yksinkertainen pöytä ja ihanat sukat sillä jaloissaan :)

    VastaaPoista
  3. Hieno! Ja sukat ovat todella hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toki nyt mietin, pitäisikö talvea varten pöydälläkin olla villasukat?

      -Paula

      Poista
  4. Voi, ompas kätevä pöytä. Olen pitkään haeskellut pientä valkoista pöytää makuuhuoneeseemme - löytämättä. Tässä olisikin hyvää ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kun löytää hyvän tekijän, on mittatilauskaluste hyvä vaihtoehto ja jopa edullinen!

      -Paula

      Poista
  5. Tosi kiva yksityiskohta on nuo hauskat pöydänjalat! Johdot on kyllä todella ärsyttäviä.. Etenkin kuvaillessa ne pistää pahasti silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langaton sähkö olisi hyvä. Langat näyttää nätiltä kutimessa, ei muuten.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.