Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

2015/06/27

näkemiin



Tätä postausta on vaikea kirjoittaa ja tunnustan lykänneeni sitä tietoisesti. Tulin sanomaan kiitos ja näkemiin.

Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että piipadoon on uudistuttava. Kuusi vuotta on pitkä taival ja nyt se tuli loppuunsa. Tämä on ollut mielessä koko kevään ajan ja olen nyt tietoisesti hiljentänyt tahtia blogimaailmassa ja miettinyt, mitä tehdä jatkossa.  Olen myös jättänyt seuraamatta, mikä on tämän hetken hittilanka tai kevään sisustuksen trendivärit ja oikeastaan nauttinut siitä tietämättömyyden levollisesta tilasta. Minua Instagramin puolella seuranneet tietävät, että elämääni on myös astunut uusi intohimo, joka ei käsityö/sisustusblogin alle ole sopinut, mutta joka tekee minusta ihmisenä kokonaisemman. 



Päätös tulevaisuudesta oli erityisen vaikea tehdä, koska minulla muiden vaihtoehtojen lisäksi on ollut mielessä, etten enää jatka. Tässä hetkessä ei tunnu siltä, että minulla on tarpeeksi energiaa ja luovuutta ryhtyä tekemään jotain uutta, joka olisi kunniakas jatko piipadoolle ja puolittain tekemiseen ei sydän anna lupaa. Blogiscene on myös kuudessa vuodessa kasvanut niin valtavaksi, etten ehkä näe, että minulla on sille annettavaa. 

Opettelen siis olemaan ja hengittämään ilman tätä. Tekeminen ei lopu, mutta jatkossa en raportoi siitä blogissa. 


Rakkaudella,

Paula

2015/04/18

haaveilua ja arkea



Mitä voi tehdä tällaisena harmaan kalseana päivänä, kun oikein mikään ei huvita? Siivota pitäisi, mutta kun voimat eivät riittäneet, päätin kokeilla silmänkääntötemppua: Ostin eilen raskaan työviikon päätteeksi itselleni taas kukkia, jos se harhauttaisi ajatukset pois sotkuisesta kodista. Myös keväästä ja kesästä voi toki aina haaveilla, vaikka lapasia päätellessä.


Nyt puikoilta putosivat ystävälle New York -lapaset, hänen tulevan nykinreissunsa kunniaksi. Malli on Andrea Arbourin NYC Liberty Mittens, jotka totetutin ihan suomalaisugrilaisittan Novita Nallen kahdella harmaan sävyllä. Tällä langalla ja 2,5mm puikoilla ohjeen tiheys osui melko hyvin kohdilleen.


Tällä viikolla mekin varasimme kesäloman alkuun pienen taianomaisen matkan perheellemme, mutta emme ihan noin kauas. Siitä ehkä joku kerta enemmän. Nyt kömmin kohta lenkille tuonne harmaaseen säähän piristystä hakemaan. Sekin toimii aina.

Design Sarandian arvonta on muuten päättynyt ja arvomme voittajan huomenna! Jotain jännitettävää siis siinäkin luvassa.

Näin hajanaisin lauantaiajatuksin tänään,

-Paula




2015/03/15

työntäyteisen viikon sunnuntai



Elämme töissä kiireisiä aikoja. Kiire ei hetkeen hellitä, mutta olen tyytyväinen, kun tästä viikostakin on selvitty. Maaliskuussa myös puoliso reissaa paljon työn puolesta, joten aikataulujen yhteensovittaminen on raakaa peliä ja kalenteria selataan välillä vakavin ilmein.  Mutta eiköhän se siitä taas lutviudu ja onneksi ystävien apuun voi luottaa niin kotona kuin töissäkin. Lisäksi olemme tämän vuoden aikana löytäneet läheltä luottolapsenvahdin, jonka voi pirauttaa muutamaksi tunniksi apuun, kun molemmille sattuu iltatöitä. Tällainen on kultaakin kalliimpaa perheessä, jossa lähimpien sukulaisten luo on matkaa yli kaksisataa kilometriä.


Vietän aurinkoista sunnuntaita kotikonttorissa tietokonetta nakuttaen. Perjantaina töistä lähtiessä nappasin Minnan Ruusupuusta pari krysanteemia palkinnoksi itselleni hyvin selvitetystä työurakasta. Astuin taas kerran puotiin ja sanoin, että haluaisin muutaman ihanan kukkasen ja jälleen kerran myyjän avustuksella päätös oli helppo. Ensimmäinen ajatukseni oli yksi krysanteemi, mutta asiantunteva myyjä osasi asetella kaksi kukkaa niin kauniisti vierekkäin, että valinta oli helppo. Muuta vihreää en maljakkoon halunnutkaan, ettei kissalle tulisi liian kova houkutus käydä tutustumassa kukkiin lähemmin.


Ja voi miten piristävätkään päivääni, vaikka toki kaikkein mieluiten ryntäisinkin ulos auringonpaisteeseen. Lapset kaivoivat jo polkypyörät esille ja kirmailevat kujallamme naapurien lasten kanssa. Mies katselee ympärilleen arvioiden, koska terassin voisi öljytä ja grillin kaivaa esille. Tätä kaikkea kaipaan aina talvisaikaan, kun kohtaamiset ulkona ovat vähissä. Kohta näkee taas naapureita ihan joka päivä, kun kaikki puuhastelevat pihalla ja lapset kulkevat leikkien yhden kotoa toisen kotiin! Valo ja keväinen fiilis tuo minulle muuten ihan selvästi sisustamisessakin esille viehtymyksen pastellisävyihin. Kotiin on hiipinyt kuin huomaamatta muitakin pehmeitä sävyjä luomaan uskoa siihen, että talvi on pian voitettu ja olemme siirtymässä kevääseen.

Näissä ajatuksissa palailen vielä hetkeksi työhommiin ja toivottelen teille ihanaa sunnuntaita!

-Paula

2015/03/13

muutama hyvä päätös



Aurinkoista huomenta kaikille! Meillä täällä Jyväskylässä ollaan saatu nauttia kevätauringosta melkein koko viikon ja sepäs se antaakin energiaa. Talven jälkeen sitä tulee myös tarve uudistua heräävän luonnon mukana ja se konkretisoituu minulla usein arjen pikkujutuissa. Elämän isommat päälinjat kun yleensä menevät sitä totuttua rataansa. Ja hyvä niin.


Ensimmäinen kevään tuoma muutos oli paluu vaaleampaan hiusväriini pitkän mustan kauden jälkeen. Nyt olen aika lähellä omaa väriäni, tosin värjäystä se vaatii ja tulee vaatimaan aina, sillä vitiligo vei osasta hiuksiani värin jo teini-ikäisenä. Vaaleampi sävy tuntuu mukavalta kevennykseltä myös kevään valossa. 

Sitä vastoin asia, joka ei kaivannut kevennystä vaan pikemminkin lisäämistä ja järkeä on ruokavalioni. Kevään tavoitteitani on syödä enemmän, järkevämmin ja säännöllisemmin, että kroppa jaksaa rankemman treenin. Havahduin eritysesti siihen, että kasvissyöjänä ja salaattien ystävänä proteiinin määrä on liian niukka ja käytännössä syön liian harvoin. Keväällä tavoitteenani on laittaa ruokaan enemmän ajatusta ja harkintaa. Toistaiseksi tunnun pysyvän oikealla linjalla ja toivon, että kevään kiireissä tämä näkyisi myös parempana jaksamisena töissä, kotona ja harrastuksissa.


Yksi pieni arkinen päätös liittyy vielä paikkallislehteemme, jonka tilauksen päätimme vaihtaa sähköiseen näköislehteen. Toistaiseksi olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että turhan paprin määrä kotona vähenee ja lehden voi lukea mobiililaitteella töissä, kotona tai vaikkapa junassa silloin kun haluaa. 

Ihana, mutta kiireinen arki vaihtuu pian toivottavasti aurinkoiseksi viikonlopuksi, jota ajatelin juhlistaa hakemalla kukkakimpun ennen kotiinlähtöä. Miten teillä siirrytään viikonloppua viettämään?

-Paula


2014/09/26

yöpöydällä ja yöunissa

 
 
Viikolla satoi ensilumi, tai ensiräntä. Lämpötila laski yhdellä rysäyksellä. Lämmin syksy oli innostanut puutarhani kukkimaan ja irrotellessani köynnösten tukia, taitoin yhden kaunokaisen maljakkoon, kylmältä suojaan.
 
 
Kylmältä suojaan kaipaan minäkin. Olen selvästi kesäihminen ja tuntuu, että suuri osa vuodesta on selviytymistä. En voi millään väittää nauttivani hyytävästä tuulesta, lumisesta talvesta tai pimeistä päivistä. Toki silloin on hyvä paiskia töitä, kun ei oikein muukaan maita ja lohduttautua taas sillä, että kunhan aurinko taas paistaa, saa luvan kanssa lomailla.
 
 
Vaikka yritän pitää yöpöydän tyhjänä kaikesta turhasta, tuntuu sille taas kerääntyvän paljon henkistä kuormaa, jota on vaikea unohtaa yön ajaksi. Kiirettä ja stressiä taitaa olla, kun yöunet ovat katkonaisia ja menevät usein valvomisen puolelle. Vai mistä sen milloinkin tietää, mikä aina valvottaa. Toki kun aamulla herätyskello pärähtää, maittaisi uni taas hyvin.
 
Mutta nyt alkaa viikonloppu ja on aamulla aikaa nukkua hieman pidempään ja nauttia helpoista ja yksinkertaisista asioista. Kuten yöpöydän pinkistä kukasta.
 
-Paula

2014/09/08

HUPS! - sirpaleet tuovat onnea



 Löysin vielä kameran kätköistä kuvan tieltä poimimastani mustikanvarvusta, vaikka oikeastaan alkaakin olla jo pihlajanmarjaoksan aika. Laitoin varvun takan päälle ilahduttamaan. Vaan voihan houkutus, ehti se olla siellä muutaman päivän. Yhtenä päivänä tulin kotiin ja huomasin kissan oksentaneen lattialle mustikanlehtiä. En ottanut opikseni, joten seuraavana päivänä takan edessä oli koko maljakko sirpaleina. Tästä sen huomaa, että jopa kissalle voi sattua vahinko, vaikka tasapainoilun mestari onkin. Ja joskus kun houkutus on vain liian suuri. Onneksi ehdin ottaa kuvan, joka ilahduttaa vielä sirpaleiden jälkeenkin. Niin ja mitä sankarilla itsellään on sanottavanaan?


Onnekasta alkanutta viikkoa kaikille!

-Paula ja Minta

2014/08/28

erilaiset yhdessä

 

Lähdin tekemään sisaruksille lapasia teemalla "samanlaiset, mutta erilaiset". Ensimmäisistä tuli siksaklapaset näiden koululaisen lapasten mallin mukaan, mutta toisia piti hieman miettiä.


 Päätin sitten tehdä eri värisiä kolmioita vähän samaan tyyliin kuin näissä harmaan hiirulaisen kotisukissa. Näissä pienemmissä mallikerta on tosin vain kuuden silmukan ja kolmen kierroksen kokoinen.

Sää on sateinen ja kalsea, mutta välillä aurinko pilkottaa. Koskahan on aika lapasiin siirtyä? Tänäänkin satoi kaatamalla ja sitten on aurinko paistanut ihanasti, mikä lupaa hyvää kotikujamme Venetsialaisia silmälläpitäen. Muutenkin meillä vaivaa ilmeisesti vähän kesän jälkeinen matalakausi. Työt ovat alkaneet, mutta ei ihan vielä täysillä tarvitse mennä sielläkään, neulonnan aika ei ihan vielä ole, mutta kodin sisustuskaan ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä. Ainut millä saralla tapahtuu on tuo treenaaminen ja siellä mennään nyt (minulle) huimaa vauhtia, mutta se ei ole tämän blogin paikka se. Tietäkäätten kuitenkin, että olette ajatuksissani ja käyn myös ahkerasti kurkkimassa blogejanne, vaikka en aina kommenttia jätäkään. Josko se tekeminen ja inspiraatio vielä sieltä löytää minutkin.

-Paula

2014/08/18

sininen ja keltainen

 
 
Viikonloppuna aamupalakin voi näyttää tältä. Kävimme Piian ja lasten kanssa lähimetsässä poimimassa mustikoita ja tuoreenahan ne maistuvat parhailta. Lopuista pyöräytin pari mustikkapiirakkaa ystävien iloksi ja toinen jäi vielä töihintuomiseksi. Ennen puoltapäivää näyttää suurin osa huvenneen. Se onkin meidän kahvihuoneeme parhaita puolia: kaikki tuodut ruuat kelpaavat ilman sen kummempia mutinoita. Tästä on iloa myös satunnaiselle leipusille, sillä jaettu kalori on vain puoli kaloria, eikö totta? 
 

Viikonloppuna teroitin jo saksiani tähän kankaaseen, mutta jänistin. Ostin sitä kesän lopulla Paletista metrin verran ja siitä tuli melkein jo kaksi tyynynpäällistä. Mutta onko se liian tylsää ja ennalta-arvattavaa? Voi että, kangas ei tunnu nyt puhuvan minulle, miksi se haluaisi muuntua. Mitähän muuta siitä voisi tehdä?

Hyvää alkanutta viikkoa,

-Paula

2014/08/09

Mikä muumi sinä olet?



Tänään Tove Jansson täyttäisi 100 vuotta. Sen kunniaksi kaivoin astiakaapin ylähyllyltä suosikkimuumimukini. Vaikka valitettavaa onkin, että Tove koki jääneensä "muumien vangiksi", ovat muumit kuitenkin se asia, josta hänet parhaiten tunnetaan. Muumimukit toimivat meillä arkimukeina, mutta minäkin, myöhäisherännäinen muumimukikeräilijä, joudun jo nostamaan joitain vanhimpia mukeja säilöön. Kaikkia ei voi käyttää ja osaa ei ihan arkikäyttöön uskalla.
 
Muumit hahmoina ovat kiinnostaneet minua oikeastaan enemmän vasta aikuisiällä. Opiskelijana en oikein jaksanut syttyä ruotsinopettajieni muumi-innostuksesta, mutta nyt vanhhempia muumitarinoita luettuani, ovat hahmojen persoonat alkaneet kiehtoa. Mutta mikä muumeista on se, joka puhutelee sinua eniten? Oletko seikkaileva ja mietiskelevä Nuuskamuikkunen, kaikesta kimaltavasta innostuna Niiskuneiti, äidillinen muumimamma vai pippurinen Pikku Myy?


Vaikka muuta haluaisin itselleni uskottella, on kuitenkin todellisuus se, että lähimpänä minua taitaa olla tämä, Vilijonkka.

Hyvää syntymäpäivää, Tove!

-Paula

2014/06/27

viherkasveja



Lomalla möngimme puutarhassa. Pari päivää sitten haimme lasten kanssa taas ison kuorman kasveja tonttimme takareunalla olevan kivirinteen istutuksiin. Siihen ei riitä kesä eikä kaksi, että sen saisi edustuskuntoon. Samalla reissulla tarttui tämä sievä viherkasvi kuutiohyllyyn. Siinä oli aikaisemmin kasvi, mutta, köh, pääsi kuolemaan. Nyt on vähän hätä, sillä tämänkään kasvin nimeä en napannut muistiin, joten hoito-ohjeitakaan en osaa arvailla. Osaatko auttaa?

Hyllyssä odottavat vielä lomalukemiseni. Vähän työjuttuja ja vähän huvia. Olen tänä vuonna lämmitellyt vanhaa rakkauttani Stephen Fryhin. Siinäpä vasta älykäs, lahjakas, hauska ja empaattinen ihminen!
-Paula

2014/05/12

suosittelen

 

Piia kirjoittelikin jo aikaisemmin suosituksiaan Kupla-blogin haastettua meidät. Ajattelinpa siis minäkin ryhdistäyty ja vastata haasteeseen

1) Hymyile ja naura. Elämä on paljon mukavampaa, kun ei ota asioita,  tai itseään liian vakavasti. Joskus ei hymyiltä yhtään ja silloin se olisi kaikkein tärkeintä. Hymyileminen, jopa väkisin hymyileminen saa endorfiinit liikkeelle ja kohta voi hymyilyttää ihan oikeastikin. :)


2) Liiku ja hikoile. En ole liikunnallisesti lahjakas ja koululiikunta oli minulle pääsääntöisesti tuskaa. Koulun jälkeen tajusin, että liikuntalajeissa on valinnanvaraa paljon muutakin, kuin mitä koulussa kokeiltiin. Eri lajeja kokeilemalla innostuin ja löysin ne omani. En edelleenkään ole varsinaisesti hyvä missään, mutta tykkään liikunnasta ja se kai sen tarkoitus onkin.
3) Tutustu uusiin ihmisiin, vieraisiin kulttuureihin ja kieliin. Tutustumalla erilaisiin ihmisiin, toimintatapoihin ja kulttuureihin oppii enemmän ja luulee vähemmän. Vieraiden kielten opiskelu kannattaa aina. On hyvä osata sanoa edes "kiitos" ja "kyllä" eri kielillä. Kannattaa opetella myös kuuntelemaan ja puhumaan, silloin kun on sanottavaa.
 
Kuvituksena tässä postauksessa on Instagramin räpsyjäni. Se on se puoli minusta, jota ei täällä blogissa näy. Blogin ja Instan pitämistä erillään tai lyömistä yhteen olemme kyllä miettineet. Mitä mieltä sinä olet, haluaisitko seurata piipadoota Instagramista vai klikkaatko ihan mieluusti vain suoraan blogiin?
 
Haaste on nyt kiertänyt jo niin kauan  minun jahkaillessani vastaamista, että tarttukaahan kaikki sen kummemmin haastamatta siihen.
 
-Paula

2014/04/26

i-ka kiva löytö


Paljon maailmaa nähnyt, itsetehty kielioppinatsikuori löysi vihdoin seuraajansa, kun kävin Suomen käsityön museossa. Siellä ihastuin Laser Cut Studion puukuoriin. Pitkän harkinnan jälkeen tämä kuviollinen bambukuori valikoitui omakseni. Ja olihan se aikakin. Vanha kuori oli kovaa muovia ja aika pahasti risainen.


Aurinkoinen sää jatkuu, mutta meikäläinen paahtaa töissä. Nauttikaahan te muut ihanasta kevätpäivästä!

-Paula

2014/04/19

trullit


Tänään me trullittelemme ja sitä varten olemme jättäneet taaksemme Keski-Suomen maaston ja siiirtyneet Lakeudelle tasaiselle maalle. Lapset arvostavat tätä kulttuuriperintöään, sillä se tarkoittaa kaksinkertaista suklaamunasaalista: ensin kotona virvotaan ja sitten mummoloissa trullitellaan.


Vaikka trulliperinteeseen ei minun lapsuudessani vitsat kuuluneetkaan, on se myöhemmin tännekin lisätty ja pikkunoidat virpovat sujuvasti. En (tässä asiassa) jaksa olla vanha jäärä, joten lapset saavat ottaa vitsat mukaansa, vaikka vähän sisäisesti narisenkin perinteiden sekoittumisesta.


Ja illalla sitten valakioille meno, mikä tekee lapsiin aina suuren vaikutuksen. Ja toki kun Pohjanmaalla ollaan, on niitä paljon ja kylät kisailevat, keillä on tänä vuonnaisoin ja  komein kokko. Viime vuoden valkioilla oli kylmä ja lunta, minkä keskellä iso pääsiäiskokko lämmitti mukavasti. Nyt ollaankin jo paljon keväisemmissä tunnelmissa.
Mitä teidän lankalauantaihinne kuuluu? Ovatko trullit ja valakiat tuttuja, vai harrastatteko ihan muita juttuja?

-Paula

2013/11/27

glögiä ja Arabian joulumukeja

Kirjoittelin aikaisemmin mukikokoelmastani ja nyt tuli aika aloittaa glögikausi ja vaihtaa mukitkin jouluisempiin. Onhan minulla tietenkin myös niitä muumien joulumukeja, mutta suosikkejani lienevät nämä Arabian joulumukit.


Olen ostanut nämä muistaakseni 2000-luvun alkupuolella ja tykkään siitä, että ne ovat selkeitä, pirteän värisiä ja jokaisessa on jokin juju, kuten kadonnut lahjapaketti tai haukattu piparkakku. Niin, jouuverhoja meillä ei ole, mutta joulumukit kyllä!

-Paula

ps. Koska mukit sopivat myös kahvinjuontiin aasinsiltana muistutus myös Meiran Cafe Hieno Winter Edition-kilpailusta, johon Piia ompeli pannumyssyn ja helppoja joulukoristeita. Äänestämään pääset tästä ja Piian pannumyssy löytyy täältä.

2013/11/21

´viiniä ja tapaksia

Putiikkipäivän päätimme Figaron Winebistroon, joka on ehdottomasti Jyväskylän helmiä. Ravintola onkin valittu Vuoden viiniravintolaksi 2012. Paitsi että siellä voi nauttia herkullisen lounaan, järjesteään siellä viininmaisteluita eri teemoilla ja viinilistat ovat sen mukaisia. Tällä kertaa meitä viihdytti tarinoillaan myös paikan omistaja, ihanan energinen Niko Saarukka, jonka puheista paistoi läpi intohimo hyvään ruokaan ja juomaan.


Samalla hartaudella tuntuu, että huomiota on kiinnitetty myös itse ravintolan sisustukseen, jonka omistajapariskunta on ideoinut ja Kaisa Blomstedt sen pohjalta toteuttanut. Käsityöläisinä ihastelimme etenkin paikan kattokruunuja, jotka on toteutettu käsityönä viinilaseista. Tämä teema on nähtävissä myös ravintolan kadunpuoleisessa ikkunassa, joka koostuu valaistuista viinipulloista.


Mikä teki illasta erityisen oli myös se, että meille oli varattu Winebistron kokoustila, jossa saimme vaihtaa ajatuksia rauhassa ilman pelkoa siitä, että korkeaksi nousevat desibelit häiritsisivät muita asiakkaita. Tämän kokoustilan olemassaolosta eivät kaikki vakiolounastajatkaan ole tietoisia, sillä se sulautuu hyvin ympäristöönsä. Tilaa kannattaa siis kysyä, jos on matkalla pienen seurueen kanssa.


Ja se ruoka? Meille tarjoiltiin tapaslautanen, jonka kaveriksi oli valikoitu punainen ja valkoinen viini. Maistoimme molempia ja täytyy sanoa, että ruuan ja juoman välinen jumalallinen liitto tavoitetttiin. Tänne täytyy vielä palata joko lounasttreffeille ystävän kanssa tai nauttimaan rentouttavasta illasta.
 
-Paula ja Piia

2013/11/16

suuri seikkailu: Putiikkipäivä

Takana melkoinen päivä: Yksitoista bloggaajaa, jolla on yksi päivä aikaa tehtävälle. Kello käy...

Sisustus Ilo

Aseinaan kamerat...

Pienikamari
 
...he sukeltavat kaupungin vilinään.

Sisustuskärpänen

Kauniin kattauksen ritarikunnan taistelijat...

Pentik

...löytävät hyvää ruokaa ja juomaa...

Figaro Wine Bistro

...ja tarvtsevatkin välitankkauksia tasaiseen tahtiin.

Sisustuskahvila De Café
Yksi yhteinen vihollinen lautasella...

Pienikamari

Päivä täynnä väriä, naurua ja iloisia yllätyksiä...

Marimekko

Kaikkea tätä ja paljon muuta oli tänään ohjelmassa Jyväskylässä, kun Modernisti kodikkaan Kerttu ja Talosanomien Jenni päättivät pistää tuulemaan ja kokosivat alueen bloggaajia kiertämään alueen putiikkeja.


Kameran muistikortti on pullollaan kuvia, joten tästä kuulette vielä lisää, kunhan ehdimme kaiken (syömämme herkut) sulattaa.

Kiitos kaikille yrittäjille, jotka otitte meidät vastaan ja ihanille bloggaajasiskoille
Kotipalapeli, Valkoinen soihtu, Casa Volmari, Minishow, Sievin koti, Little Big Things ja Way of Passing Time

-Piia ja Paula

2013/11/08

Ihana juhlakausi

Marras-joulukuusta alkanee monelle talven juhlakausi, johon sijoituvat isänpäivä, joulujuhlat ja uusivuosi. Meillä juhlitaan talvikaudella myös useampia syntymäpäiviä. Esteetikkona tykkään ajan salliessa panostaa myös paketointiin, sillä kauniita paketteja on mukava saada. Useasti paketoin itse, mutta joskus aika vain ei riitä ja lahja pitää saada nopeasti pakettiin, jolloin turvaudun kauppojen valmiisiin lahjapussukoihin ja -laatikkoihin.

Tästä syystä ilahduinkin, kun huomasin, että markkinoille on tullut uusia kauniita paketteja, joissa on yksityiskohdat mietitty huolella. Uudenlaisten lahjapakettien takana on jyväskyläläinen Pomarbo ja yrittäjänä graafikko Marja Moilanen. Tämä uutuustuote on kasviöljypohjaisilla painoväreillä värjätty ja rusetteja lukuunottamatta kotimainen sekä mikä tärkeintä, kaunis ja ilahduttavan raikkaan näköinen. Kuoseja löytyy jo nyt paljon ja tuotteliaalta naiselta eivät näytä ideat loppuvan kesken, vaan uusia kuvioita syntyy koko ajan.

Pomarbon ideana on, että paketti itsessään on kaunis design-tuote, joka on ilo antaa ja saada. Mielestäni näissä on ihanaa myös se, että paketin päällä ei ole paljastavia yritysten logoja, jotka antaisivat heti vinkkiä lahjan ostopaikasta. Tämä antaa viimeistellyn loppusilauksen tarkkaan harkitulle lahjalle, oli se ostettu kalliista erikoisliikkeeta tai marketin hyllyllä. Ostopaikallahan ei pitäisi olla merkitystä vaan lahjan antajan ajatuksella.

Pomarbon tuotteet ovat parhaillaan löytämässä tietään kauppoihin. Jyväskylässä niitä on saatavilla jo ainakin Sokokselta ja Butik Carlasta sekä ympäri Suomea Bellapuodin nettikaupasta. Tänään Marja on Urban Storyssä ja huomenna lauantaina Jyväskylän Sokoksella tuotteita esittelemässä. Joulukuussahan meitä hemmotellaan Toivolan Vanhan Pihan joulutorilla, josta näitäkin sitten saa. Jyväskylän ulkopuolella kannattaa vinkata omalle kauppiaalle, että kysyisivät tuotteita myyntiin sinnekin. Lienee selvää, että minun suosikkejani ovat nuo mustavalkoiset kuviot ja sellaiseen laatikkoon meillä tulee sujahtamaan tänä vuonna varmaan vielä useampikin lahja. Mitäs mieltä olette, iskeekö teihin?

-Paula

2013/11/04

Lapset askartelevat ihan itse

Olen tähän saakka pysynyt kaukana kauppojen valmiista askartelupussukoista, jotka on suunnattu lapsille. Nyt jostain syystä hellyin LIDL:ssä, kun tyttäreni kiikutti minulle vitosen hintaista settiä, jossa oli askartelutarpeet kahdeksaan paperikassiin. Voittehan arvata, miten siinä kävi.
 
 
Tähän blogipostaukseen olisin halunnut laittaa kuvia herttaisista askartelevista lapsukaisista, mutta en niitä kerinnyt napsaista, sillä tämä äiti-ihminen oli paitsi täystyöllistetty projektissa, myös sormet paperiliimasta tahmeina. Lapset katosivat kuviosta myös melko nopeaan parempiin puuhiin.

Ongelma oli siinä, että kassien taittelu oli hyvin teknis-puuduttavaa hommaa (plus että ne viivat erottuivat joistain väreistä törkeän huonosti) ja koristeet oliva ihan liian pieniä paloja leikattaviksi lapsille. Tyttäreni kunniaksi on toki sanottava, että hän leikkasi itse kuvassa näkyvät sydämet ja liimasi koristeet.
 
Siihen se lasten osuus jäikin.  Poikani katsoi parhaimmaksi mennä leikkimään legoilla ja kävi tasaisin väliajoin kurkkimassa, onko äiti jo saanut hänen kassinsa valmiiksi. Iltapalan aikaan muut söivät ja minä vielä leikkasin ritarin silmikkoon osia, että saisin homman tehtyä ennen nukkumaanmenoaikaa. Ihanaa perheen yhteistä puuhaa. Pysyn siis jatkossakin kaukana "lasten askartelupaketeista", joista lapset voivat "itse" askarrella jotain.
 
-Paula

2013/11/03

Kotini kolmella sanalla

Sain Cirkus-blogin Joannalta haasteen kuvailla kotiani kolmella sanalla. Hirmuisen hankala tehtävä, mutta yritetäänpä.


SELKEÄ

Pidän suoruudesta ja selkeydestä muissakin asioissa kuin sisustamisessa. Lapsiperheen kodissa arvostan selkeitä linjoja, mikä tarkoittaa minulle myös helppohoitoisuutta. Yritän välttää turhan tavaran kasaamista esille.
 
 
POHJOISMAINEN

Sisustuksessa minua miellyttää pohjoismainen design ja tyyli ja huomaan suosivani suomalaisia ja pohjoismaalaisia tuotemerkkejä. Paitsi että ne miellyttävät silmääni, odotan ja oletan niiden olevan myös laadukkaita.
 
 
KOTIKUTOINEN

Jos näen tai keksin jotain, mitä kotiimme haluan, mietin yleensä ensin, voiko sen toteuttaa itse. Kodistamme löytyykin paljon itse tehtyä tai tuunattua.
 
 
Haaste näyttääkin jo kiertäneen monissa blogeissa, mutta haluan laittaa eteenpäin seuraaville:

Rentouttavaa sunnuntaita!

-Paula