2014/04/05

se oikea minttu?


Mintunvihreä on viehättänyt minua ja monia muita tänä keväänä, mutta voi, kun se on vaikea sävy. Milloin mintunvihreä on oikea ja milloin se on vaaleanvirheä tai turkoosi? Luulen löytäneeni Prismasta juuri oikean sävyiset kynttilät, sellaiset hailakat mintut. Muutenkin kotona on  minttua, tai siihen lähelle osuvaa ainakin.



Sain vihdoin myös aikaiseksi hyödyntää muovailemiani helmiä. Juu, ovat vähän ruttuisia ja lommoisia, mutta niin on tekijänsäkin. Samalla maalasin yhden kulmikkaan helmen mintunvihreäksi ja pujotin sen ja pari muuta puuhelmeä metalliketjuun. Helppa ja nopsaa lauantaipuuhaa. 



Saa nähdä, pujotanko näistä toisen kaulaani ensi viikonloppuna Indiedaysin juhlissa. Aikani tuskailin vaatetusta, kunnes muistin, että hei, minoon minä, enkä muuksi muutu. Ja sitäpaitsi minä tykkään tuunata itse, joten asussanikin voisi olla jotain itse tehtyä (ja jotain mintunväristä?). Jotain tästä siis varmaan vielä syntyy.


Ja hei, Indiedaysissa on menossa blogiäänestys vielä huomiseen saakka. Käykääpä katsomassa ja äänestämässä.

-Paula

10 kommenttia:

  1. Pitääpä olla silmä tarkkana että saan sut bongattua Indiedaysin juhlissa ;) Mäkin pähkäilin viimeksi vaatetusta ihan liikaa. Ja ihan turhaan. Jotain kaapin kätköistä ajattelin vetäistä päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva! Joo, ollaan Piian kanssa molemmat tulossa. Yritetään tunnistaa toisemme. Vaatetuksessa menen nollabudjetilla, eli sitä, mitä löytyy ja se on hyvä.

      -Pauka

      Poista
    2. Hei kiva, nyt tiiän mitä pitää yrittää illalla bongailla! ;)

      Poista
    3. Jes, kivaa! Nähdään pian!

      -Paula

      Poista
  2. Heh, minttuinen väri on kyllä hankala. Vuosi sitten metsästelin sitä pitkään yhteen neulontatyöhön, mutta ei mistään oikein meinannut löytyä. Nyt tuntuu että tarjontaa on sitten niinkin paljon että on vaikea valita mikä olisi juuri se "oikea" mintun sävy :) Yhden minttua sisältävän työn sainkin valmiiksi tällä viikolla ja voi että, kyllä on vaan niin kaunis väri. Niin neuleissa, sisustuksessa ja noissa sun koruissakin. Aivan ihania! Viettäkäähän mukavat Indiedays kemut, harmi kun itse en pääse paikalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, minttu on vallannut kevään sisustuksen, mutta helposti menee turkoosiksi minun mielestäni. Harmi, ettet pääse id-tapaamiseen.

      -Paula

      Poista
  3. Voi vitsi, tosi nättejä minttuja sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjukka. Kumma, miten sitä pastelleille näin pehmenee!

      -Paula

      Poista
  4. Ihania minttuja oot löytäny :) Ja tuo kyllä pitäis muistaa usein, että ihan parasta se on vaan olla just oma itsensä! :) Mukavaa ja leppoista sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivan varmaan kaapista ylleni jotain, missä tunnen oloni mukavaksi ja omaksi itseksen. Ei sitä ihminen juhlavaatteilla kuitenkaan toiseksi muutu ;)

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.