2014/03/12

diy-käsilaukku ja ohje


Toissa viikkoisella hiihtolomalla oli ohjelmassa laskettelun lisäksi myös ihan pikkuisen humppaa afterskiissä, jota varten ompelin simppelin käsilaukun jollainen on ollut mielessä jo pidempää. Olin ajatellut tekeväni tämän nahkaisena, mutta tuohon hätään nappasin kangaskaupasta nahkajäljiltelmää, jonka etu oli, ettei tätä tarvinnut vuorittaa mitenkään, tuli siis valmista todella nopeasti!


Samanmoiseen käsveskaan tarvitset noin 62 cm * 20 cm kokoisen kangas/nahkapalan (31 cm on taitetun mitta), 18 cm vetoketjun, yhden painonepparin ja käsihihnaa varten noin 50 cm * 3 cm nauhan.



Kiinnitä ensimmäiseksi neppari kankaaseen siten, että neppareiden vastakkaisten osien väliin jää noin 16 cm, nepparin toisenpuolen etäisyys kankaan reunasta on noin 4 cm. Ompele tämän jälkeen vetoketju kankaan reunoihin kiinni.



Vetoketjun ompelemisen jälkeen ompele käsihihna valmiiksi ennen sen kiinnittämistä eli taita kangassuikaleen reunat keskelle ja taita tämän jälkeen suikale kaksinkerroin ja ompele nauha reunasta suoralla ompeleella. Aseta tämän jälkeen hihnalenkki kassin oikealle puolelle sopivaksi katsomaasi kohtaan, minulla noin 14 cm vetoketjureunasta ja ompele kassin sivusaumat nurjalta puolelta.






Käännä kassi oikein päin, laita neppari kiinni, jonka jälkeen sen pitäisi näyttää suurinpiirtein kuten yllä, kassin mitat neppari suljettuna noin 19 cm * 19 cm. 

Tämän jälkeen kassiin huulipuna, lompakko, puuteri, mitä nyt ikinä tarvitsetkaan, kassi keikkumaan ranteeseen ja eikun humpalle! :)

-Piia

12 kommenttia:

  1. Tosi makea! Saatan vähän lainata ohjettasi jossain vaiheessa, mielessäni on jo pitkään kummitellut nahkainen iso clutch :) Kiitokset yksityiskohtaisesta selityksestä, ehkä mäkin voisin onnistua kun on hyvät kuvat ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ohje käyttöön, kiva jos joku siitä innostuu! :D

      -piia

      Poista
  2. Törkeen hieno! Mulla onkin vielä tuolinpäällyksistä yli jäänyttä nahkatakkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siis Katri ihan uudelta käsilaukulta! ;)

      -piia

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta! Vanhat nahkahousut odottelevatkin jo leikkelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan! Housuista käsilaukuksi kuulostaa oikein hyvältä! :D

      -piia

      Poista
  4. Vauuu, se on tosi hieno! Samanmoinen vetska löytyis, ehkä nahkaakin. Mutta aloitekyky ja nepparit on vielä hävöksissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Tämä saattaakin päästä pian uudestaan humpalle yhden aasin kanssa! ;D

      -piia

      Poista
  5. Nerokas. Kaunis ja yksinkertainen, kivat väritkin vielä.

    VastaaPoista
  6. hieno ohje mutta kuvat latautuu tosi hitaasti. kuvien koon ei tarvii olla noin suuri. alle 1MB riittää ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun koneellani kuvat avautuvat ihan sujuvasti, mutta täytyypä kiinnittää huomiota kuvakokoon.

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.