2014/02/10

synttäriviikko - arvonta I

 

Tällä viikolla vietetään Piipadoon 5-vuotissyntymäpäivää ja sen kunniaksi meillä on ilo järjestää teille tällä viikolla kokonaista kolme ihanaa synttäriarvontaa, joista ensimmäinen käynnistetään N-Y-T nyt!


Ihana sisustusliike Domdom lahjoitti meille arvottavaksi Nynne Rosenvingen printin Mezzo Mint!, joka on taitelijan uutuusmallistosta. Julisteen koko on A3 ja joku onnekas saa sen ripustettavakseen kotiinsa! Onnekkaaksi pääsee ilmoittautumaan klikkamalla itsensä Domdomin verkkokauppaan ja kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä on lempituotemerkkisi Domdomin valikoimasta.

Lukijat ovat tuplaonnekaita eli saavat kaksi arpaa ja jos vielä facebookissa tykkää, on voitossa kiinni kolmella arvalla, ilmoitathan siis myös kuinka monta arpalappua osaltasi kulhoon pudotamme, ja jotta anonyymit ovat mukana arvonnassa tunnistettavasti, jätättehän nimimerkin. 

Arvontaan on aikaa osallistua perjantaihin 21.2.2014 saakka! Onnea matkaan!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT
 
-Piia & Paula

Arvonta järjestetty yhteistyössä DomDomin kanssa

97 kommenttia:

  1. Tosi vaikea kysymys - domdomissa on niin paljon kaikkea ihanaa! <3 Sanon kuitenkin tähän, että Ferm Living.

    Vautsi, kolme arvontaa! Jospa jossakin lykästäisi. ;)

    Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  2. Minusta kivoimpia on ehkä Spiran tuotteet ja aina kaikenlaiset hauskat keittiöpyyhkeet jotenkin sykähdyttää. Kahdella arvalla siis mukana :)

    VastaaPoista
  3. Oi onnea!
    Lempparijuttu on ehdottomasti Tvåfota Designin Döden pöytävalaisin, jota olen aiemminkin ihaillut :)

    Kolmella arvalla mukaan! <3

    VastaaPoista
  4. Omaksi suosikikseni valkoitui ehkäpä House of Rym! Olen mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla olen mukana ja lempparini on bloomingsvillen matto :)

    VastaaPoista
  6. Ferm Livingin String-kynttelikkö :)

    Kahdella arvalla liikkeellä.

    VastaaPoista
  7. Nuo ihanat keittöpyyhkeet tulisi tarpeeseen, kahdella mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  8. Onnea 5-v!
    Ferm Living, mutta kaikissa tuotemerkeissä on jitain joita haluaisin.
    Kahdella arvalla mukana.
    -päivi-

    VastaaPoista
  9. Ferm ja House Doctor ovat aina varmoja valintoja ;-)

    Kahdella arvalla mukana.
    katvik82 ät gmail. com

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana:)
    Tvofåtan Döden-valaisimet kelpaisivat minulle, niitä viime viikolla paikan päällä ihailinkin:)

    VastaaPoista
  11. Suosikiksi valikoitui House of Rym.Yhdellä arvalla mukana.
    -RK-

    VastaaPoista
  12. Onnea synttäreiden johdosta! Voi kuinka vaikee sanoa ihanin merkki, mutta kun valita täytyy niin Saana ja Olli. Mukana kolmell arvalla.

    VastaaPoista
  13. Nynne Rosenvingen julisteet ollut kiikarissa jo tovin ja voe mahoton jos arpa osuis kohdalle! Kolmella arvalla mukana :)
    DomDomissa lemppareita on mm. juuri julisteet!

    VastaaPoista
  14. Forest spice tarjotin ja 3 arpaa. TH

    VastaaPoista
  15. Seventy treen tuotteet olivat söpöimpiä:) Yhdellä arvalla mukana.
    charmed.90@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Sininka korut ja 2 arpaa

    Paulina

    VastaaPoista
  17. house doctorin Light house kuparin värisenä olisi niiiin hieno! Millaj.

    VastaaPoista
  18. Onnea Paula ja Piia! House Doctor ja kolme arpaa! (Toivottavasti ei tule tuplana tämä kommentti, eli kuusi arpaa. Meinasi olla vaikeuksia kirjautua sisään....hakkeri kun olen.)

    VastaaPoista
  19. Onnittelut viisi vuotiaalle! Bloomingville miellyttää omaa silmää ja mukaan lähden kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  20. 3 arvalla mukana. Ferm Living on yksi suosikeista, niin ja Bloomingville myös! :)

    VastaaPoista
  21. Ferm Livingillä kaikki ihania, mut muillakin merkeillä kyllä paljon kaikkea kivaa, joten tuo oli tosi vaikea kysymys! :D kahdella mukana!

    VastaaPoista
  22. Voi taivas, tuolla on niin paljon kaikkea ihanaa mutta valitsen suosikiksi Bloomingvillen.
    Kolmella arvalla mukana.

    T. Tiina
    PS. Tervetuloa kurkkaamaan peremmälle uuteen blogiini :)

    VastaaPoista
  23. Kolmella onnekkaalla arvalla mukaan hienoon arvontaan! Domdomista tykkään kovasti ja lempituotemerkkini heidän valikoimistaan on Ferm Living!

    VastaaPoista
  24. En millään haluaisi vain yhtä päättää, koska ihan kaikki oli ihania. Mutta jostain syystä Mini Empiren norsut, leijonat, sarvikuonot ja riikinkukot kyllä iskivät nyt tähän harmaaseen maanantaipäivään jollain kummalla tavalla :) Ja kolme arpaa se taitaa minullakin olla! Toivottavasti on myös triplaonni mukana :)

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukana. Saana ja Olli :)

    VastaaPoista
  26. Ferm Living kolahtaa täällä.. Kahdella arvalla mukana. -Annie

    VastaaPoista
  27. Kolmella arvalla mukana. Suosikkini Domodomin tuotteista on veikeä Scissors naulakko. Onnea oikein paljon 5-vuotiaalle!!

    VastaaPoista
  28. Mukana yhdellä arvalla! Domdomin tuotemerkeistä lempparini on Ferm Living :)

    VastaaPoista
  29. Pisama Design on suosikki ja olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  30. Onnittelut 5 vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana. Bloomingville nousi suosikikseni kauniilla talouspaeritelineellä :)

    VastaaPoista
  31. Kolmella arvalla mukana ja suosikkina Saana ja Olli. :)

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana.
    Saanan ja Ollin tyynyt ottaisin vaikka kaikki, ihania.

    VastaaPoista
  33. Saana ja Olli! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana. Saana ja Olli on ehdottomast lempi tuotemerkkini. :) Ja paljon onnea 5-vuotiaalle! <3

    VastaaPoista
  35. Saana ja Olli suosikkija.Kolmella arvalla mukaan.
    piipi

    VastaaPoista
  36. Paljon kaikkea kivaa, mutta ehkä ykkönen on kuitenkin Bloomingsvillen matto... leenvikki@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea 5-vuotiaalle :)
    Muoto Disainin pöllöt kyllä viehättää.
    Kolomella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana. Suosikkeja on House of Rymin torkkupeitot.

    VastaaPoista
  39. Saana ja Olli on suosikkini! Kolmella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  40. En ollut aiemmin tässä kaupassa käynytkään, oli vaikea valita kiinnostavin. Ehkä se oli Keittiöpaperiteline Bloomingville. Kaksi arpaa kädessä, lukija kun olen.

    Onnea 5 vuodesta!

    VastaaPoista
  41. Suosikkini on saana ja olli! Yhdellä mukana! Nimim. Anna-Mari

    VastaaPoista
  42. Ihana arvonta! :)
    Kahdella arvalla olen mukana.
    DomDomin verkkokaupassa suosikkini on: Ferm Livingin String kynttelikkö.

    saakurkistaa(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Bloomingvillen tuotteet pisti hyvällä tavalla silmään :) kuten kyllä moni muukin tuolla.. Emmi, emja@live.fi

    VastaaPoista
  44. Saana ja Olli ja yhdellä arvalla mukana Hippu

    VastaaPoista
  45. Yhdellä arvalla mukana. Pidän kovasti Bloomingvillen tuotteista. Kaunis juliste! :) nimim. Kultakatriina

    VastaaPoista
  46. Kolmella arvalla mukaan. Suosikkini on Bloomingvillen matto.

    VastaaPoista
  47. Kolmella mukaan ja suosikki on House of Rym. :-)

    VastaaPoista
  48. Yhdellä mukaan. Bloomingville taitaa olla suosikkini. Ihanan keväinen printti

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla mukana. Suosikkini on spira. Onnea synttärisankareille!

    VastaaPoista
  50. Spira; Ihania kankaita! Kahdella arvalla mukana. :3

    VastaaPoista
  51. Mukana kahdella! Sanosin että House off Rym ja Bloomingville :)

    VastaaPoista
  52. Kolmella arvalla mukana! ihastuin Tvåfota design lampuihin.

    VastaaPoista
  53. One Must Dash oli minulle ihan uusi tuotemerkki ja ihastuin heidän tuotteisiinsa! Scissors-naulakko esimerkiksi olis niin hieno meille! :)

    VastaaPoista
  54. Saana ja Olli saa ääneni. Kahdella arvalla mukana mie!

    VastaaPoista
  55. Saana & Olli saavat tällä kertaa minunkin ääneni. Yhdellä arvalla amukana.

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana. Suosikkini ovat House of rym ja Tvåfota design.

    saila.jantunen83@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana. House doctorin tuotteet ainaki kiinnostaa, mut oli siellä paljo muitaki kivoja merkkejä..

    VastaaPoista
  58. Kaikki kolme arpalipuketta nappaan takataskuuni ^_^

    Saana & Olli vievät äänen täältä(kin) ^_^

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana! Bloomingvillen tuotteet ihania ja paljon muutakin mukavaa:) .ellu.

    VastaaPoista
  60. Löysin vasta hetki sitten tänne teidän ihanaan blogiinne, ja koukutuin täysin! Lukijana kahdella arvalla mukana arvonnassa :). Tuotemerkin valinta oli todella vaikeaa, mutta lopulta viidestä kandidaatista valikoitui yksi kaikkein lempparein: Spira.

    VastaaPoista
  61. Kahdella mukaan! Lempparituote on tämä http://www.domdom.fi/shop/go-undercover-torkkupeite-mustatummanharmaa-house-of-rym/

    VastaaPoista
  62. Kolmella mukana :)
    Saana ja Olli on mun lemppari, varsinkin niitä se Yö metsässä -kassi <3
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla mukana! Kyllä Bloomingvilleltä löytyisi eniten meidän kotiin sopivia tuotteita, mutta Domdomin koko valikoima on kyllä mahtava!

    VastaaPoista
  64. Ferm Living ja House Doctro on täällä päin ihan ylivoimaisia suosikkeja! Yhdellä arvalla mukana. :)
    siljar

    rajasilja @ gmail.com (ilman välejä)

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana! Just tänään kävin DomDomissa ja ainakin Ferm Livingin ja Bloomingvillen tuotteet ihastuttavat. Mieluisin tuotemerkki on kuitenkin Sininka, ja upeat julisteet!

    VastaaPoista
  66. Oi mikä ihana printti! Juuri tuollaista olen kaipaillut tietämättä tarkemmin mitä :)

    House Doctor taitaa tällä hetkellä olla merkkinä kokonaistarjonnallaan mulle eniten mieleen.

    Tulipahan nyt tämäkin puute korjattua, että liityin teidän facebookseuraajaksi. Kolmella arvalla siis mukaan :)

    VastaaPoista
  67. Mä oon niin mukana kolmella!! Onhan tuolla vaikka mitä, mutta Saana ja Olli on kyllä vaan niin <3 Ja hei ihan superisti onnea!! Mä taaperran perästä :)

    VastaaPoista
  68. OnneaOnnea! Ihana printti! Yksi arpa ja Saana ja Olli ... ;o)

    VastaaPoista
  69. Döden-kattovalaisin tulisi tarpeeseen!Niinkuin tämä printtikin...piristämään arkea ja ankeita valkoisia seiniä - kun ei edes sopivaa tapettia löydy...;)
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  70. House of Rymin kupit ovat niin viehättäviä.
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  71. Isot Onnittelut!
    Kyllä nuo Mini Empiren tuotteet kolahtaa itseen. Kahdella arvalla mukana :)

    minna_gr@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. House of Rym on ehoton valinta. Justiinsa joulun tienoilla kävin Domdomista ostamassa rymin sokerikon.

    mimosa.mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  73. House of Rym on suosikkini ja kolmella arvalla mukana. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Ja Ferm Living on kyllä ehdoton suosikki. Joululahjaa ystävälle tilasin House Doctoria ja Fermiä Dom Domilta, mutta kaikkihan ne siellä kolahtaa :).

    VastaaPoista
  75. Ihana arvonta. Onnea 5 vee blogille!! :) Ihastuin tuolla Domdomin sivuilla Majvillan Cirkus-tapettiin hiekan värisellä taustalla. Mietinkin nyt laitettaisiinko tuota tapettia nuorimmaisen huoneeseen. :)

    VastaaPoista
  76. Vaikea valita vain yhtä, mutta sanotaan nyt Ferm Living :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  77. Isosti onnea ihastuttavalle viisivuotiaalle blogille! :)

    Domdomilla on paljon silmiä hiveleviä tuotteita, Ferm Living ainainen suosikkini. Mukaan kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  78. The Organic Combany ja bloomingville iski muhun :)

    VastaaPoista
  79. Ferm Living-lemppari nim.merkki -mm-

    VastaaPoista
  80. Kaulakoru SK01, Sininka!

    muumitalossa(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  81. Osallistun yhdellä arvalla :) Suosikkini verkkokaupan tuotteista on House Doctorin Clock Couture -seinäkello. miimaeia(ät)gmail piste com.

    VastaaPoista
  82. Lemppari on Bloomingvillen iso talon mallinen seinälaatikko. :)

    -P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)

    VastaaPoista
  83. Vastaan Ferm living :) Kokeilen onneani yhdellä arvalla.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Minun suosikkejani olivat Ferm living ja Bloomingville. Mukana arvonnassa kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  85. bloomingville ainakin, mutta myös moni muu :) kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  86. Nyt oli vaikea valinta. Tekstiili osastolta löytyi monta ihanaa, sekä rakastuin nuihin kasseihin. Voiton vei kuitenkin Döden valaisin, sen kohdalla iski 'pakko saada'-fiilis.
    -Tupsu ja vain yksi arpa

    VastaaPoista
  87. House of Rymin astiat näyttävät tosi kivoilta.

    VastaaPoista
  88. Mini empire on mahtava! :) kolmella arvalla mukana.
    tyytati@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Saana ja Olli tuotteet on ihania. Onnittelut!

    VastaaPoista
  90. Onpa vaikea, koska tuolla paljon ihania tuotteita. Päädyn Ferm Livingin string-kynttelikköön. kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  91. Tuolta löytyi paljon ihania tuotteita, päädyin nyt Bloomingville-ruukkuun. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista