2014/02/05

helppo pastakastike soijasta


Nopean ja helpon arkiruuan taikominen päivä toisensa jälkeen on useasti vaikeaa ja tylsääkin. Meidän taloudessamme haastetta lisää se, että minä olen kasvissyöjä ja muut sekaravinnon kuluttajia. Lapset osaavat myös nirsoilla ja siinä missä minä söisin mielelläni salaatteja, ei se tahdo kelvata muulle perhekunnalle. Yksi arkiruokien kestosuosikki, joka kelpaa meillä kaikille, on kuitenkin tummasta soijarouheesta tehty pastakastike, joka valmistuu pikaisesti ja on helposti muunneltavissa. Soija on ravintoarvoiltaan mahtava tuote, minkä lisäksi sen etuna lihaan nähden on myös se, että toisin kuin lihatuotteet, säilyy se kaapissa hyvin. Niinpä meiltä löytyy aina soijarouhetta, toisin kuin jauhelihaa.


Tässäpä kokeiltavaksi näppärä perusresepti, jota voi muokata lisäämällä sekaan muita kasviksia tai maustamalla hieman tujakammin.

Tarvitset:
2 dl soijarouhetta
5-6 dl vettä
1-2 punasipulia
(1 porkkana)
paseerattua tomaattia tai tomaattisosetta
1-2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
loraus sweet chili -kastiketta
loraus mango-chili -kastiketta
mausteita oman maun mukaan, esim.
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Kiehauta vesi ja lisää siihen mausteita makusi mukaan, esim. paprikajauhetta, pippuria, grillausmaustetta tai kasvisliemikuutio. Keitä soijarouhetta vedessä n 5 min.  kunnes vesi on haihtunut.

Kuori ja pilko sipuli ja suikaloi porkkana ohuiksi suikaleiksi vaikkapa kuorimaveitsellä. Ruskista pannulla öljyssä. Lisää keitetty ja maustettu soijarouhe, tomaattisose tai paseerattu tomaatti ja kuorittu ja hienonnettu valkosipuli. Jos kastike tuntuu liian sakealta, lisää hieman vettä. Mausta oman makusi mukaan, esim. sweet chili- ja mango-chili -kastikkeilla. Anna kiehua pienellä lämmöllä 10-15 min.

Sopii tarjottavaksi spagetin ja muiden pastaruokien kastikkeena.

-Paula


2 kommenttia:

  1. Kiitos Paula! Just testattiin pienellä twistillä (mangosoosi puuttui), ja kauppasin lapsille jauhelihakastikkeena. Upposi hyvin ja itse ihastuin valtavasti! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla! Soija on mielestäni mahtava tuote. Mangosoosi on myös hyvä tuttavuus: sillä olen onnistunut korjaamaan monen vähän laiskasti maustetun ruuan makua.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.