2014/02/20

helpot macaronit



Olen tehnyt monesti macaroneja ja ne kuuluvat perheessämme paitsi aikuisten myös lasten suosikkeihin. Ne ovat myös gluteenittomia, joten toimivat hyvänä vierasvarana. Onnistumisen suhteen tuntuvat vähän vain kinkkisiltä: Joskus onnistuvat, joskus eivät. Nyt kaupassa huomasin valmiin macarons-jauhoseoksen ja päätin kokeilla. Paketissa oli mukana kaikki muu tarvittava vettä ja voita lukuunottamatta. Ensimmäinen etu tässä oli mielestäni se, että tama säästää aikaa, kun valkuaisia ei tarvitse muistaa erotella vanhenemaan paria päivää aiemmin.

 
Sekoitin veden ja macaronkuorien jauheseoksen yleiskoneessa. Ohjeessa sanottiin "kuohkeaksi", eikä siitä ehkä ihan sellaista tullut. Mielestäni se näytti pikemminkin tahmaiselta, mutta siitä huolimatta pursotin mukana tulleella pussilla taikinan aikoinaan pariisinreissultani ostamilleni (muistaakseni Lekuen) macaronmatoille kuivumaan noin puoleksi tunniksi ennen uuniin menoa. Macaronmatto on näppärä apu, mutta sen puuttuminen ei haittaa: tavalliselle leivinpaperille voi pursottaa ohjeen mukaan noin kahden euron kolikon kokoisia ympyröitä.


Paistoin kiertoilmauunissa ohjeen mukaan ja uunista tulikin kauniita, tasaisesti nousseita macaronkuoria. Kuorien jäähtyessä vatkasin toisen pussin täyteseoksen ja pehmenneen voin ja täytin kuoret. Sitten vain jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.


Kaiken kaikkiaan näitä tuli elämäni helpoimmat  ja onnistuneimmat macaronsit! Muutamaan kuoreen testasin, miten koristesokeri kestää kuorissa uunissa paistamisen ja kuten kuvasta näkyy, sekin toimii. Kaupasta löytyy myös suklainen versio, jota aion kyllä testata seuraavaksi.

-Paula

22 kommenttia:

  1. Katselin kans tuota kaupassa mutta en vielä ostanut.Ehkä mä haluan vaan vielä yrittää itse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä pikaratkaisu. Välillä minullakin onnistuu itse tehden, välillä ei niin hyvin. ERityisen ylpeä olen noista syksyisistä possumacaroneistani: http://piipadoo.blogspot.fi/2013/09/angry-birds-macaroons.html


      -Paula

      Poista
  2. Nams! Kuulostaa jopa sen verran helpolta et tätähän vois ehtiä kokeilemaankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä vain testailemaan. Pehmeä lasku tähän hommaan.

      -Paula

      Poista
  3. Hei hyvä tietää! (Epäilin otsikon olevan sarkastinen vitsi.) Noh, onneksi ei ollut! Ehkäpä meidänkin juhlapöydässä tullaan vielä joskus näkemään näitä herkkuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu macaroneissa on omat niksinsä, mutta tämä on varmasti helpoimmasta pasta.

      -Paula

      Poista
  4. Onpas kiva, oonkin miettinyt toimiikohan tuo! :) Mitä tuo paketti maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketti oli siinä kolmen ja puolen euron kieppeillä. Ohje sanoo, että paketista tulee 12 macaronia, minä sain aikaiseksi reilut 20.

      -Paula

      Poista
  5. Okei, ehkä minäkin nyt uskallan kokeilla macaronsseja :)

    VastaaPoista
  6. Mun on tehnyt mieli kokeilla macartonseja, ehkä minäkin paketin avulla uskaltaudun? :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä, sain tästä lisävirtaa kokeilla myös! Tuntuu, että kaikki lähipiirissäkin ovat taivastelleet macaronseja niin paljon, että vähän jo hävettää, etten porukat touhuilijana ole vielä kertaakaan kokeillut. :D Valmispaketin kanssa olisi varmaan matalampi kynnys startata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä oikopolku: ei tarvitse vanhentaa valkuaisia ja punnita kaikkea niin hivittävän tarkasti.

      -Paula

      Poista
  8. Kiinnostavaa! Olen macaroneja monta kertaa yrittänyt tehdä, huonoin tuloksin. Tälla niksillä toivoa taitaa vielä olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla "omalla reseptillä" tehden on sisusta jäänyt helposti pehmeäksi. Tämä seos jäi aika tahmaiseksi, joten nyt mietin, että pitäisikö minun laittaa manelijauoja kuitenkin pikkuisen enemmän tai valkuaista vähemmän.

      -Paula

      Poista
  9. Näitä minäkin halaun testata, kun en ole kokokaan itse viitsinyt edes kokeilla ja en ole kyllä edes koskaan kylässäkään muistaakseni saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kävin tuolla Piialla kylässä ja hän oli ensikertalaisena onnistunut näillä aineksilla loistavasti, eli nyt tosiaan kaikki kokeilemaan.

      -Paula

      Poista
  10. Kiitos vinkistä! Olivatko oikeasti hyviä verrattuna itsetehtyihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, näissä oli tosi hyvä tekstuuri ja kelpasivat kyllä hyvin vieraillekin. Minulle mansikka on ehkä hieman makea: suklainen pitäisi vielä testata. Minusta täyte vaikuttaa paljon ja jos pääsen oikein leipomossa valitsemaan, niin valkkaan yleensä jotain "erikoisempaa" mitä ei itse osaa tehdä ja mieluiten jotain muuta kuin voikreemitäytteisiä.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.