2013/12/22

suklaista herkkua




Ulkomuoto ei ehkei ole se kaikista upein, mutta jos kakkuun tulee 400 grammaa suklaata, 3 dl kermaa ja nyrkillinen voita ei se voi maistua pahalta! Jos joulupöydän kakku on vielä hakusessa niin voin kyllä suositella tätä herkkua vilpittömästi!


Ohje löytyi syksyllä ilmestyneestä Kodin Kuvalehdestä ja koska kyseessä on gluteeniton kakku nappasin ohjeen talteen. Hieman työläs ja aikaa vievä, mutta kaiken vaivan arvoinen!

Suklaa-mantelikakku

 

pohja:
100 g tummaa suklaata
3 munaa
1 1/2 dl fariinisokeria
2 dl mantelijauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl voisulaa

täyte:
2-3 dl omenahilloa
100 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
1 rkl sitruunamehua
200 g maustamatonta tuorejuustoa

kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
200 g tummaa suklaata
1 rkl voita

Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon voisulan kanssa, lisää lopuksi sulatettu ja jäähtynyt suklaa. Paista 175 asteisessa uunissa alatasolla noin 30 minuuttia ja anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Sulata täytettä varten suklaa, vaahdota kerma ja sitruunamehu vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto, lisää lopuksi sulatettu suklaa. Halkaise kakkupohja kahtia ja levitä pohjalle omenahilloa, voit tarvittaessa myös kostuttaa pohjaa ensin maidolla, levitä hillon päälle reilusti kermatäytettä ja nosta toinen puoli päälle.
Kuorrutusta varten kiehauta kerma ja sulata suklaa kerman kanssa, lisää lopuksi nokare voita. Anna jäähtyä hieman ja levitä tämän jälkeen kakun päälle, koristele lopuksi vielä mustikoilla.

Nautitaan hyvässä seurassa ja ilman kiirettä! :)

-Piia

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.