2013/12/24

vanhaa ja uutta

Kuten jo aiemmin näytin, askartelin pitkästä aikaa paperisydämiä jouluksi ja vihjailin kommenttiloodassa, että jotain modernimpaakin olen aiheesta kehitellyt. Kuten useasti käy, pääsin vähän innostumaan. Kollega on jo pitkään ehdottanut, että tekisin jotain QR-koodilla, ja vaikka olen väittänyt olevani vanhanaikainen "nollia-ja-ykkösiä-tyyppi" jäi ajatus mieleeni muhimaan ja pongahti mieleen sydämiä taiteillessa. Googlettelemalla huomasin, etten ole ajatuksissani yksin ja törmäsin tähän Papermatrixin QR Code Heart -sydämeen. Ajatuksena uuden tekniikan yhdistäminen vanhaan askartelutekniikkaan kiehtoi sen verran kovasti, että kokeiltava oli, jos onnistumisen mahdollisuuksia siis olisi.


Tätä varten hain Sinellistä helmiäispaperia, joka luistaa ja kestää tavallista kopiopaperia paremmin sopien siksi tällaisiin pikkutarkkoihin juttuihin. Valehtelematta puuhastelin tämän kanssa kaksi iltaa kieli keskellä suuta ja välillä hengitytä pidättäen, sillä niin keskittynyt huomasin olevani. Sain kuitenkin yksinkertaisen jouluviestin koodattua, vaikka lienevät toleranssit pikkuisen pielessä: oma QR-lukijani ei suostunut tätä millään lukemaan, mutta miehen kännykällä ei ollut mitään ongelmia. Se on välillä millistä kiinni.


Olisi kiva kuulla, onnistutteko te avaamaan tämän jouluviestin...

Tämän sydämen välityksellä toivotamme teillle kaikille ihanaa ja taianomaista joulunaikaa!

-Paula ja Piia

10 kommenttia:

  1. Vitsi, yritin, en onnistunut :/ Aikamoinen taidonnäyte silti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ilmeisesti tuo Android-pohjainen QR scanner on tässä paras. Ja vähän riippuu näytöstäkin, jos kuvaa skannaa.

      -Paula

      Poista
  2. Wau! Aika vitsikäs mutta mainio idea! Itselläkin oli nuo perinteiset sydämet mielessä, kun joka joulu olen joitain uusia koristeita kuuseen tehnyt. Mutta ei sitten aika riittänyt. Rauhaisaa aattoilta teille ja kiitos inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja nautinnollisia jouluhetkiä!

      -Paula

      Poista
  3. Komeesti toimii, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;)
    (Samsung Nexus Google S, Android ja QR Droid)
    Hieno idea ja toteutus!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samsung tuntuu pesevän i-merkkiset tässä leikissä komiasti 6-0. Kiitos! Joskus tällaisella humanistillakin välähtää :D

      -Paula

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Kehut sulta merkkaa paljon. Sä oon semmoinen mestariväkertäjä ite!

      -Paula

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ou jeah. Mun teki jo mieli tunnustaa, että hulluus saa monia eri muotoja :)

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.