2014/05/26

seinävihreää


 

Tämä ihana hexagon on näitä samaisia, joita Paulan seinältäkin löytyy. Minun yksilöni on odottanut sijoituspaikkaansa jo maaliskuusta saakka ja nyt oli viimein aika saada se seinälle!

Halusin ehdottomasti sijoittaa tämän olohuoneeseen, mutta seinätila isojen ikkunoiden ja avotilan vuoksi on aika vähissä. Mutta sitähän saa lisää kun ottaa yhden verhon ikkunoiden välistä pois ja taas on lisää valkoista pintaa täytettäväksi! 

Sijoituspaikan selvittyä tiesin myös heti mitä hyllyyn tulee. Tämä samainen kasvi, jonka nimeä en tietenkään muista, on joskus roikkunut meidän edellisessä kodissa amppelissä ja olin varma, että se toimisi myös seinällä ja niinhän se toimiikin! Pidän kovasti valkoisen, puun ja vihreän yhdistelmästä joka seinälle muodostuu ja kasvin myötä sain olohuoneeseen nyt myös jotain "pysyvää"vihreää vaihtelevien leikkokukkien kaveriksi.


Niin, nyt kun hylly on seinällä onkin pohdittavana mitä sen kaveriksi. Taulu, tauluja, juliste, valokuvia, jotain muuta vaiko ei mitään. Tällä hetkellä seurana on vain lattialta löytyvä suuri pärekori, joka on huippulöytö viikonlopulta erään toisen huippulöydön kanssa, jota on jo vähän facebookissa vilautin, siitä lisää myöhemmin! ;) Mutta mitä sinä laittaisit tämän seinävihreän kaveriksi? Hyviä ideoita otetaan vastaan! :)

-Piia

16 kommenttia:

  1. Ihana hexagon, tämäkin :D kyllä niin mieli tekisi samanlaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä aika ihania, muoto ja materiaali just eikä melkein! :)

      -piia

      Poista
  2. Ei välttämättä tarvi kaveriksi mitään, on tosi upea noinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen sitä itsekin ajatellut. Jos joskus jonkun upean maalauksen löydän niin sitten ehkä voisi olla toisin, mutta valkoisessa seinässäkin on ainakin tällä hetkellä oma viehätyksensä! :)

      -piia

      Poista
  3. Kiva idea tuo roikkuvan kasvin sijoittaminen hyllyyn, ihana yksityiskohta!

    VastaaPoista
  4. Se on helmivillakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin, kiitos! :)

      -piia

      Poista
    2. Piti vielä sanoa, että kuulemma kotoisin Namibiasta ja tarvitsisi 6 tuntia suoraa auringonvaloa päivässä. Suomen talvessa tosi helppoa:) Mulla oli tuo ja juuri ja juuri pysyi täpärästi surkean näköisenä hengissä talven yli.

      Poista
    3. Heh, no siinäpä sitä haastetta sitten on edessä talveksi! :D Täytyy katsoa kuinka tämän kanssa käy tai monta reissua läheiseen vihermyymälään talven aikana tehdään uutta hakemaan! ;) Kiitos sinulle mielenkiintoisesta lisätiedosta!

      -piia

      Poista
  5. On hieno. Hexagonilla on vihreä parta :D Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sille voisi johonkin juhliin laittaa myös silmät ja nenän! :D

      -piia

      Poista
  6. Jotenki niin ihania kuvia, juurikin tuonlaisesta sisustuksesta haaveilen! :)

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä tosi hyvältä tuollainen roikkukasvi tuossa hyllyssä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.