2014/05/29

kauan haaveiltu puusohva



Viime viikonloppuna sain kotiini kauan haaveilemani puusohvan! Jo kauan olen unelmoinut vanhasta puusohvasta keittiössä, joka korvaisi toisen puolen ruokapöydän tuolit, johon saisi kivoja tyynyjä ja jossa sitten lasten kanssa vierekkäin istuen aikanamme tarkistaisimme läksyjä. Minulla on ollut selkeä visio sohvasta, se ei saisi olla liian krumeluuri vaan suhteellisen pelkistetyn mallinen ja tietynlaisella käsinojalla.

Kun bongasin tämän yksilön netistä ja totesin sen täyttävän kriteerini pakkasimme heti seuraavana päivänä perheen peräkärryn kera varustettuun autoon ja suuntasimme maakuntamatkalle. Sohva oli suhteellisen hyväkuntoinen muutamaa viiluvauriota lukuunottamatta ja alkuperäisessä värissään. Kun hintakin oli mielestäni kohtuullinen kannettiin sohva kärryyn ja tuotiin kotiin! Ja kyllä oli kuulkaa hymy herkässä!


Pesty sohva kannettiin keittiöön ja samantien kaivelin kaapista sekä valmiita tyynynpäällisiä että ompelukoneen ja kankaita kotimatkalla haettuja uusia sisätyynyjä varten. Tuo ensimmäisen kuvan Marimekkokangas on odottanut kaapissa jo muutaman vuoden juuri tälle sohvalle pääsyä, sillä tuonkin kankaan olen aikanani ostanut sillä ajatuksella, että tämä sopii sitten sille puusohvalle! :D


Sohva on ollut nyt vajaan viikon paikallaan ja tuntuu siltä kun se olisi ollut siinä aina! Tosin tietenkin se aiheuttaa ketjureaktion, meitä kohta neljä vuotta palvellut väliaikaiseksi tarkoitettu keittiön ruokapöytäkin pitäisi nyt  viimein laittaa vaihtoon...

Sohvan kanssa on edessä vielä päätös siitä maalataanko sohva ja jos, millä värillä. Pidän sohvan pinnasta ja sen kulumista, mutta  kotoamme löytyy vain vaalea ja koivunväristä puuta joten sävy on liian ruskea muuhun ilmeeseen. Värivaihtoehdot ovat yllätyksettömät musta ja valkoinen ja oma suosikkini kodin yhtenäisyyden vuoksi on tällä hetkellä valkoinen. Maalamisen puolesta puhuu myös se, että samalla saisi nuo muutamat viiluvauriot korjattua. Miten on, maalatako vaiko eikö? Sitä tässä varmaan seuraavat viikot sitten makustelen kun joka kerta hymyillen sohvan ohi kuljen! :)

-Piia

29 kommenttia:

  1. Tarvitseeko KAIKEN aina mättää prikulleen yhteen? Sellainen on kuolettavan tylsää. Katso vaikka tanskalaisia koteja: rento boheemi ilme syntyy juurikin siitä, että tavarat saavat säilyttää oman luonteensa. Tuo sohva on niin hurmaava, että älä ihmeessä tuunaa sitä pilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mättää = mätsätä. T: Edellinen

      Poista
    2. Ei missään nimessä tarvitse mätsätä! :) Meillä on kodissa paljon vanhoja huonekaluja juuri sellaisenaan kun ovat, sohvan suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä suuntaan enkä toiseen ja voi olla, että sitä mietitään vielä useampi vuosi! ;)

      -piia

      Poista
  2. Kaunis sohva on tuollaisenakin, mutta ymmärrän jos maalaaminen valkoiseksi kutkuttelee. Itse ehkä maalaisin, mutta se nyt vain on minun mielipiteeni, kun tykkään maalatuista puupinnoista. Oma koti on niin pieni ja tumma/pimeä että tekisi mieli heilua valkoisen maalisudin kanssa alvariinsa :-) Katsele ja mieti rauhassa, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvan vieressä on tällä hetkellä tumma pöytä, joka luo keittiöön juuri tällä hetkellä raskaampaa tunnelmaa. Maalaminen on yksi vaihtoehto, mutta ennen päätöstä siitä toivon löytäväni uuden keittiönpöydän joka varmasti vaikuttaa aika paljon myös sohvan kohtaloon. Ja tosiaan, hiljaa hyvää tulee! :)

      -piia

      Poista
  3. iiiii iiii ihana!!! Tykkään noin ja ajatus valkoisestakin miellyttää. Oijavoi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Vieläkin hymyilyttää sohvaa katsellessa! ;)

      -piia

      Poista
  4. Oi miten kaunis löytö :) Itse en maalaisi, vaikka täälläkin valkoinen maali on vallannut alaa lähiaikoina. Tuo kauniisti kulunut puupinta on meinaan aika ihana tuollaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunpinta on kyllä tosiaan kaunis! Jos pinta olisi jo valmiiksi maalattu, olisi uudelleen maalauksesta tai värin vaihdosta niin paljon helpompi päättää! :)

      -piia

      Poista
  5. Siis aivan ihana! Vau! Hieno löytö! Itse ehkä ensin jättäisin tuollaiseksi (jotain väriparia hankkisin, jottei sohva itsekseen olisi tuonvärinen) ja ehkäpä pitkän mietinnän jälkeen maalaisin valkoiseksi, jos silloin vielä tekisi mieli maalata:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! <3 Vähän samat ajatukset sohvan kanssa, onneksi ei ole mitään kiirettä päättää! :)

      -piia

      Poista
  6. Ihana ihana, juur tuollaista haaveilen meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinäkin Minna löydät omasi!

      -piia

      Poista
  7. Kaunis puusohva! Meillä on ollut juuri tuon sävyiset tuolit koivuisen pöydän kanssa ja mielestäni se oli ihan kiva yhdistelmä. Itse olen kyllä niin kova harkitsemaan kaikkea, että lopulta jää tekemättä, kun silmä tottuu ;) Ehkä muilla pistää silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen myös, että tästäkin voi tulla vielä sellainen silmä tottuu sohva tai sitten joku päivä yks kaks pistän hihat heilumaan! :D

      -piia

      Poista
  8. Itse jättäisin tummaksi, mutta tumma puu onkin oma lemppari sisustuksessa, kun taas valkoinen sitä toista ääripäätä ;) Musta voi taas tuntua liian tummalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on jo aika lähellä mustaa, joten se ei varmaan juurikaan mitään uutta toisi. Itse pidän todella paljon koivun ja vaalean puun sävyistä, mutta kyllä tälle vähän kuluneelle tummalle pinnallekin alan lämmetä.

      -piia

      Poista
  9. Ihan mahtavaa kun löytää jotain, mistä on kauan haaveillut! Kaunis sohva, ja näyttää niin hyvältä paikoillaan, hieno löytö! Näissä kuvissa tuo ruskeakin näyttää hurmaavalta, mutta jos se ei itselle ja paikallaan tunnu hyvältä, niin maalia pintaan vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta Petra! :) Ja juuri näin myös värin kanssa, kunhan nyt aikani vielä makustelen! ;)

      -piia

      Poista
  10. Minusta sohva sopii tuohon omana itsenään, juuri tuollaisenaan! En maalaisi. Nyt siihen sopii ne musta-valkoiset tyynytkin paremmin kuin mustaan tai valkoiseen sohvaan.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tyynyt meillä vaihtavat väriään harvase viikko, joten se ei tule tuottamaan ongelmaa oli sohvan väri mikä hyvänsä! ;) Nimimerkillä tyynyhullu! :D

      -piia

      Poista
  11. Tosi hieno sohva! Tiedän tunteen - meilläkin oikeanlaista puusohvaa etsittiin yli vuoden, ja voi sitä löytämisen iloa kun se oikea vihdoin tupsahti eteen :). Maalasin valkoiseksi, koska sohva oli ennestään jo maalattu, ja mintunvihreä ei ollut se minun väri ;). Teidän sohvassa tuo puunsävy on kyllä kaunis, mutta ei mun mieleästä ole katastrofaalista maalatakaan. Mulle tuli tummanharmaa sävy mieleen (jolloin nuo selän koristeosat erottuisivat taustastaan), näin mutu-tuntumalla vain...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanaa kun löytää jotain kauan etsimäänsä! :) Ja tosiaan jos olisi jo valmiiksi joku maali niin silloin olisi helmpompi päättä...

      -piia

      Poista
  12. Älä missään nimessä maalaa, kun sohva on noin kauniissa alkuperäiskunnossa! Vanhassa tavarassa elämisen jäljet kuuluvat näkyä, jos uuden näköistä haluaa niin kannattaa suosiolla ostaa kaupasta uutta! :)

    VastaaPoista
  13. Ooooh. Aivan ihana ♥
    Hyvä löytö!

    Mua mielyttää sen teille tuoma lämpö. Eli en välttämättä maalaisi. Mutta toisaalta joku harmaa sävy voisi ajaa saman asian. Valkoiseksi en laittaisi. Kauniimmin nousee esille, kun ei ole seinän kanssa samaa. Entententten, kiikunkaakun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! :)

      Takaseinä on itseasiassa tällä hetkellä ruskeanharmaa, joten siinä mielessä valkoinen olisi parempi kuin harmaa, mutta voisihan se seinäkin joskus väriä vaihtaa... ;)

      -piia

      Poista
  14. Älä todellakaan maalaa! Pilaisit sen. Noin hienossa kunnossa! Valkoisena siitä tulisi ällö maalaisromanttinen tai siihen suuntaan, tähtityynyjä päälle ja sillä lailla.... ja tuon tarkoitus ei ole olla sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, maalaisromanttinen ei missään nimessä ole suunta johon sohvaa maalamisella vietäisiin ja vaikka tyynyjä taloudesta löytyy vaikka muille jakaa niin yhtään tähtikuvioista joukossa ei ole! ;)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.