2013/12/18

paperisydämet

Töissä mietin sopivaa jouluista askartelua, jota voisin ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa puuhata jutustelun lomassa. Syksyllähän askartelimme näitä ruusuja ja nyt päätin, että punomme paperista joulusydämiä. Varsinaisestihan tähmä taide on jalostettu äärimmilleen Tanskassa, mutta pidän sitä aika yleispohjoismaalaisena joulukoristeena. Opiskelijoiden kanssa aloitimme yksinkertaisilla kahdella tai kolmella osiolla punotuilla koreilla ja siinäkin oli ensin opettelemista. Itse ehdin kokeilla muutamaa muutakin kuviota.
 

Netti on täynnä mitä hienompia malleja, esimerkiksi hakusanalla "Danish paper heart". Ylemmän kuvan tähtikuvio on täältä ja alemman kuvan täältä. Tein myös pallokuvion, jonka malli täältä. Koska käytimme tavallista paperia, ei oikein tämän monimutkaisempia juttuja viitsinyt kokeilla. Paremmin niihin sopisi kiiltävä paperi, jota on helpompi työstää.

 
Tyttären huoneessa on jo pieni joulukuusi, johon laitoimme nämä paperikoristeet päiväkodissa askarreltujen koristeiden kaveriksi.
 
 
Minua nämä paperisydämet muistuttavat lapsuuden jouluista ja silloin niitä tuli tehtyä vaikka kuinka paljon. Äitini myös virkkasi tällaisia. Moniko teistä on tehnyt joskus näitä sydämiä?
 
-Paula

18 kommenttia:

  1. Kieltämättä hyvin perinteiset koristeet. Koskaan en ole näitä tehnyt, mutta olis varmasti mukavaa väkertelyhommaa. :) Harmaa-valkoinen yhdistelmä toimisi varmaan myös ihan kivasti!

    VastaaPoista
  2. Hienoja klassikoita! Eipä ole tullut näitä väkerettyä kun joskus lapsen, mutta ehkä sitä taas innostuisi..;).. väriyhdistelmänä vaikka piparinkakunruskea ja hopea, tai jokin muu harvemmin käytetty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikittelin myös ajatuksella pinkki-kulta, mutta se olisi sitten taas jokin spesiaalijuttu :)

      -Paula

      Poista
  3. Nää on ihania, tykkäsin lapsena ja tykkään edelleen tehdä näitä. Mutta mitämitämitä, en ole koskaan ennen hoksannutkaan että on mahdollista tehdä myös tuollaisia kuviollisia! Pitääkin perehtyä tarkemmin ohjeisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näissä tuntuu, että oma mielikuvitus, ja kolmiulotteinen hahmottamiskyky, ei riitäkään, mutta netistä löytyy!

      -Paula

      Poista
  4. Minäpä kokeilin ihan ekaa kertaa viime jouluna ja kivoja tuli. Kauniita nämä! :)

    VastaaPoista
  5. Hep! Heti tuli lapsuus ja lapsuudenkoti mieleen :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä, näitä on tullut väkerrettyä lapsena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ajattelinkin, että tämä on sitä kansanperinnettä, jokain kaikille suomalaisille tuttu.

      -Paula

      Poista
  7. Näitä tehtiin ala-asteella, tuli ihan nostalginen olo. Unhoon ovat jääneet mutta ihan turhaan, hyvinkin voisin tällaisia taas tehdä. En muuten tiennyt että näiden tekeminen on noin jalostettu taide Tanskassa, kiitos infosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Tanskassa ja tuntuvat olevan sitä mieltä, että nämä ovat "Danish paper heart". Aiheesta on lukematon määrä kirjojakin, mutta toistaiseksi olen pärännyt nettiohjeilla. Vaikka ehkäpä seuraavalta tanskanreissuta voisi ostaa itselleen tuliaiseksi...

      -Paula

      Poista
  8. Meillä sydänkoreissa oli aina pähkinöitä ja rusinoita. Oi joulumuistoja <3 Nyt meidän Maippulainen oli tehnyt näitä koulussa monta kappaletta. Vain kuusi puuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kouluissa edelleen opetetaan näitä. Mielestäni tämä on paitsi perinnettä myös hyvää aivojumppaa!

      -Paula

      Poista
  9. Vau miten mielettömiä, en tiennyt, että noista voi tehdä noinkin vinkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä on aivan älyttömästi! Yksi joulu tein erilaisia malleja ja lähetin joulukortin sijaan. Silloin meillä ei toki vielä ollut lapsia ja joulukorttejakin lähetimme huomattavasti vähemmän kuin nykyään.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.