2013/12/08

lisää punaista



Niihän siinä kävi, että kun antaa pikkusormen niin pian menee koko talo! :) Punainen näyttää valtaavan enemmän ja enemmän joulukotia ja huomaan pitäväni siitä päivä päivältä enemmän. Mietin jopa mitä sitä voisi jättää paikalleen myös joulun jälkeen ja yksi asia ainakin ovat nämä punaraidalliset tyynyt. Halusin ei ihan perinteiset joulutyynyt, joten ompelin raidat vinoon kuten olen joskus aiemmin tuon yhden mustavalkoisen kanssa tehnyt. 

Metrin palasta syntyi yksi reilunkokoinen tyyny sekä kaupanpäällisiksi tuommoinen ihana pötkötyyny jollaisen ompelu on jo muutenkin ollut pitkään mielessä, siitä saakka kun ensi kertaa törmäsin Fermin ihaniin pötkötyynyihin. Aikamoinen karkki sanoisin :)



Olohuoneen ruokapöydälle ostin valkoisten kynttilöiden seuraksi ihanan Grapponia kynttilän ja keittiöön puolestaan punaista on löytänyt Kaunisteen keittiöpyyhkeen muodossa.



Eteisen hyllyyn askartelin Rillan loistavan idean mukaista kuusinauhan ja anopinkielestä tuli oiva joulukukka kun kiepautin ruukun paperiin ja koristelin paperinarulla sekä nauhasta ylimääräiseksi jääneellä kuusella.

Jokohan tässä olisi punaista jo riittämiin, no ehkä joulukuuseen mahtuu vielä jotain! 

-Piia

14 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia ja yksityiskohtia, kokonaisuus ennen kaikkea. Leppoisaa 2. adventin iltaa sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ja mukavaa viikonalkua sinulle! <3

      -Piia

      Poista
  2. Oi ihanalta näyttää teidän joulukodissanne. Meillä on aina ollut värikästä enemmän tai vähemmän. Punaista on joskus on ollut yliannostukseen asti, mutta tietyn punaisen alan jo hyväksyä keittöömme. Meillä nyt muutenkin on tämän uuden kodin sisutus aika hakusessa vielä, mutta sehän on vain inspiroivaa. Vaikka tosin välillä vähän turhauttaakin, kun ei niitä oikeita löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henni! Meillä on tällä hetkellä minun mittapuullani jo todella värikästä! :D Mutta tykkään kyllä ja tekstiileillä saa nopeasti ja suhteellisen edullisesti suurtakin muutosta aikaiseksi! Meilläkin oli edellisessä kodissa tummanpunainen seinä keittiössä joka varmaan vei innon joksikin aikaa tuosta väristä, mutta kirkkaampana kiehtoo kyllä nyt kovasti!
      Sisustus syntyy pikkuhiljaa ja maltti olisi siinäkin hommassa varmasti valttia, mutta yleensä se ei onnistu ainakaan minulla! ;)

      -Piia

      Poista
  3. Tosi kauniita juttuja olet keksinyt. Sulla on kyllä silmää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minusta meillä alkaa olla jo aika runsaasti joulua, omiin tarpeisiini melkein riittämään tosin tytär kysyi eilen, että milloin aletaan tekemään ja laittamaan niitä joulukoristeita... :D

      -Piia

      Poista
  4. Kivalta näyttää ja oi, miten kaunis tuo kynttilä! Pitää heti googletella, että mistä noita saa. Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kynttilä on kyllä kaunis ja oli vielä paketoitukin upeaan kierrätyspakettiin! Mukavaa joulun aikaa myös sinulle Sari! :)

      -Piia

      Poista
  5. Oi oi! Todella kivalta näyttää ja hienosti tuo punainen sulautuu kotiinne. Ihania.

    VastaaPoista
  6. Punainen piristää selkeästi! Kaunista!

    VastaaPoista
  7. Näyttää niin upealta ! Ihanan piristävä punainen ja tuo grapponia kynttilä! Täytyykin tehdä tilaus vielä pukinkonttiin :) Onko keittiönne työtaso laminaattia/osaatko kertoa siitä tarkemmin,nimeä tms? :)
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ellen ja punainen kyllä piristää mukavasti! :)

      Keittiön työtasot ovat laminaattia, alunperin oli tarkoitus kivitasot hankkia, mutta keittiötä ostaessamme saimme laminaattitasot ilmaiseksi ja koska kivannäköinen laminaatti löytyi emme jättäneet tarjousta käyttämättä, tulevaisuudessa voi sitten päivittää kivitasoihin kun nämä ovat tulleet tiensä päähän. Nimeä en tiedä/muista, Keittiömaailmasta ovat, väri on sellainen betonimainen ja todella armelias kaikelle lialle ja pölylle, joten olen kyllä ollut tyytyväinen valintaamme!

      -Piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.