2013/12/20

joulupaketteja


Kauniisti paketoidut lahjat tuovat iloa niin antajalleen kun lahjan saajallekin. Harmittavan usein lahjoja tulee paketoitua kuitenkin viime tingassa, mutta tänä vuonna aloitin paketoinnin hyvissä ajoin jo itsenäisyyspäivän aikoihin ja näin on ollut aikaa paketoida lahjoja ihan rauhassa, vaikka kiirettä muuten onkin pitänyt.



Monen muun tavoin myös minä paketoin lahjat tänä vuonna voimapaperiin. Pakettinauhana toimii valkoinen paperinaru, jota kiepautin useamman kierroksen pakettien ympäri. Paperinaruun pujotin muutaman huopahelmen tuomaan väriä. Voimapaperi ja paperinaru ovat siitä hyvä yhdistelmä, että molemmat voi huoletta hävittää polttamalla tai käyttää vaikka halutessaan uudestaan.


Muutama lahja odottaa vielä paketointia, ne paketoidaan aivan rauhassa kynttilän valossa glögilasin kera ja fiilistellen joululomaa, joka alkaa tänään ja kestää aina loppiaiseen saakka, se jos mikä on hyvä joululahja!

-Piia

19 kommenttia:

  1. Onpa kaunita paketteja! Meilläkin lahjat päätyvät samaiseen paperiin - mitä nyt muutamalle lapselle laitoin kuvioidun voimapaperin jämiä. Muille menevät lahjat on jo toimitettu eteenpäin, mutta oman pienokaisen junaratapaketit ja pari kirjaa odottavat vielä kaapin perukoilla. Pitääkin edistää asiaa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki! Minullakin on ne omien lasten isoimmat paketit vielä paketoimatta, lentävät keijut ja pihalumilaudat ja sen sellaiset "helpot " paketoitavat...;)

      -piia

      Poista
  2. Ihania paketteja! Toivottavasti saajat osaavat arvostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna, eiköhän ne isoimmat ainakin :)

      -piia

      Poista
  3. Ihania paketteja! :) Saako tuota voimapaperia pienissä pakkauksissa, ihan paketointia varten mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Minä ostin rullan postista, oli kyllä aika iso, mutta ei tainnut maksaa kuin alle neljä euroa!

      -piia

      Poista
  4. Kauniita paketteja! Mistä noita huopapalloja voi hankkia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Löysin huopapallopakkauksen Suomalaisesta Kirjakaupasta, paketissa oli erivärisiä ja kokoisia palloja.

      -piia

      Poista
  5. Ihania kääröjä! Mistä oot hankkinu voimapaperia? :)

    VastaaPoista
  6. Mäkin saan nauttia yhtä pitkästä lomasta, ihan parasta! Ja noi huopapallot sulatti mun sydämen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä loma tulee kyllä tarpeeseen, nautitaan! :) Minusta nuo huopapallot on jouluisia paketissa vaikkei ihan perinteisissä jouluväreissä olekkaan! Ihana lomaa myös sinulle! <3

      -piia

      Poista
  7. Ihanan eleettömiä ja tyylikkäitä paketteja :)
    Hyvä idea nuo huopahelmet. Kivaa pehmetyttä tuon voimapaperin rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Minustakin ne toimivat oikein hyvin, saas nähdä miten ne lentelevät kun lapset viimein pääsevät pakettien kimppuun! :D

      -piia

      Poista
  8. Onpa kauniita paketteja! Milloha mie oppisin tekemää kaiken ajoissa... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.