2013/12/10

joulunodotussukat



Meinasi tulla ikuisuusprojektisukat. Kun idea ja toteutus ei kohtaa ja sen huomaa siinä vaiheessa kun on jo kerran aloittanut alusta ja toinen yritys on liian pitkälle aloittaaksesi kolmannen kerran uudestaan, ei meinaa valmista tulla sitten millään. 

Piti tulla ensimmäiset varpaista varteen neulotut sukat, mutta tyssäsi kantapäähän. Tiimalasikantapää tuntui hankalalta eikä huvittanut opetella, koska olin alussa lisännyt liikaa silmukoita ja sukat olivat jalkaterästä liian löpöt ja ketutti, joten huspoispuikoilta ja uusi yritys ihan perinteisesti. 

Piti tulla raidoitukseltaan sellaiset, että toinen raita kapenee kierroksella samalla kuin toinen levenee kierroksella ja sitten jossain vaiheessa värit ikäänkuin vaihtavat paikkaa. En viitsinyt laskea ja miettiä etukäteen, joten ensimmäiseen valkoiseen raitaan tuli liikaa kierroksia ja raidoitus ei mennytkään niinkuin olin ajatellut ja taas ketutti kun sen nilkan kohdalla tajusin. 

No mutta valmista tuli vaikkei yhtään olisi huvittanutkaan ja ihan kivat sitten kuiteskin ja ainakin värinsä puolesta mitä parhaat joulunodotukseen!

-Piia

12 kommenttia:

  1. No mutta aivan ihanat kyllä tuli! Väri on niin jouluun sopiva ja raidatki *<=)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuollaisilla sukilla kelpaa joulua odotellakin, ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on näillä kohta viikon verran hipsuteltu! :)

      -piia

      Poista
  3. Tosi kiva niistä tulikin :) Hauska idea tuollainen kapeneva raidoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutus raidoissa jäi vähän kaivelemaan kun halusin sen kapenevuuden olevan vieläkin selkeämpää, ehkä on tehtävä toisetkin! ;)

      -piia

      Poista
  4. Ihanat ne on! ja huisin pitkät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä tuo kuvakulma vähän lisää pituutta, mutta kyllähän niihin vartta kertyi!

      -piia

      Poista
  5. Nämä on niin ihanat! Voih, kun olis itsellä hermoja neulomiseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ei niitä hermoja välillä tunnu löytyvän täältäkään, nämä olivat aikamoinen työvoitto!

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.