2013/08/07

Viimeiset 5


Tämä kesä on ollut pitkä! Loma alkoi jo juhannusviikolla ja nyt on vielä viisi viimeistä lomapäivää jäljellä ennen toimistoon palaamista. Kesätöissä olen ollut muutamaankin otteeseen loman aikana, mutta se on ollut niin poikkeavaa normaalista työstä, että ei sitä ihan työksi edes laske. Melkein siis kaksi kuukautta enemmän tai vähemmän lomaa! Ja hellettä, sitäkin on riittänyt, näillä pisamilla pärjää ainakin jouluun saakka!

Älkää nyt kivittäkö, mutta minä kaipaan jo vähän viileämpiä säitä, normaalia arkea, pitkiä housuja, syksyä. Kesäkukat alkavat jo lakastua ja uudet syksyisemmät kasvit odottavat istuttamista. Kesäprojekteista suurin, pihan kivetys, on sekin saatu valmiiksi ja pakastinta on täytetty marjoilla. Vielä olisi muutama keskeneräinen pieni homma, jotka haluaisin saada valmiiksi ennen töihin paluuta, mutta muuten olen jo ihan valmis arkeen!

-Piia

2 kommenttia:

  1. Samoja asioita kaipaan minäkin! Ihanaa, että joku muukin uskaltaa sanoa sen ääneen. Suomessa tosiaan tuntuu kansalaisvelvollisuudelta nauttia helteestä vaikka hampaat irvessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Minna etten ole ainoa! :) Erityisesti tänä kesänä kun ulkona on saanut/joutunut viettämään enemmän aikaa kun ehkä normaali kesänä helle on käynyt jo ärsyttämään, ehkä tilanne olisi ollut eri jos olisi saanut seisoskella bikineissä järvessä... Mutta kyllä syksy jo saa tulla!

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.