2013/07/17

Valkoiseksi verhoiltu tuoli

 



En ole aiemmin verhoillut huonekaluja, mutta tänä kesänä sekin tuli kokeiltua. Maalla tuvassa oleva tuoli on jo pitkään ollut listallani "jotain pitäis tehdä" ja kun tänä kesänä on paikkojakin vähän kunnostettu, ajattelin kokeilla myös tuolin päivitystä, sillä muodoltaan ja istumismukavuudeltaan tuoli on loistava, ainoastaan noin 30 vuotta vanha punertava tikkikangaspäällinen oli jo aikansa elänyt.

Minulta sattui löytymään kotonta iso pala valkoista verhoilukangasta, joten se sai ajaa tehtävänsä, vaikkakin esimerkiksi joku raidallinen tai harmaa olisi kyllä myös sopinut.

Tämän tuolin verhoilu oli yllättävän helppoa. Koska tuolissa ollut päällinen ei sekään ollut alkuperäinen oli aiempia paloja helppo käyttää kaavoina uusiin. Suurin työ oli selkäpuolen ompelussa, oikealla verhoiluneulalla se oli varmasti sujunut paremmin kuin tavallisella parsinneulalla, jonka jäliltä useammassakin sormessa oli laastari ennen kuin valmista tuli! :)

Kuten rahin kanssa, minusta tässäkin tapahtui huomattava parannus entiseen! Nyt vaan jännätään kuinka kauan tuoli pysyy valkoisena...

-Piia

6 kommenttia:

  1. Nyt vielä kun tuoli on valkoinen, niin pakko vinkata että nahka/mokkakengille tehty suojaspray on toiminut tosi hyvin lianhylkijänä vaaleissa huonekaluissa! Toki jos tilkkuja jäi niin kannattaa ensin testata että materiaali sen kestää..
    Tosi kaunis tuoli, vieläkin tuollaisia aarteita päätyy ihan liikaa hävitettäväksi kun ihmiset eivät jaksa/tajua/osaa uudistaa niitä.
    Tyynytkin on upeat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, totta, joku suoja-aine voisi olla hyvä ja minulla taitaakin sellaista kotoa löytyä, pitääkin muistaa ensi kerralla mukaan ottaa, kiitos vinkistä! :)
      Tuoli on aina miellyttänyt silmääni, kangas ei! ;) Tyynyt ovat kyllä upea kädentaidon näyte, jonkun sukulaiseni käsialaa! :)
      -Piia

      Poista
  2. Hauskaa, ostin juuri itse kirpputorilta kaksi samanlaista tuolia ja tuunausta kaipaavat nekin. :) Onko sulla tietoa noista, ovatko kenen valmistamia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava löyty, minäkin kelpuuttaisin näitä omaan kotiini! Minulla ei kyllä ole tietoa kenen valmistamia ovat, mutta jos sinulle selviää, tule kertomaan! :)

      -piia

      Poista
  3. Kaunis tuoli. Meillä on myös samannäköinen, mummulasta tuotu, joten ilmankos miellyttää silmääni ;) Hyvä muutos taas kuten rahinkin kanssa. Meidän tuoli kaipaisi myös muutosta, mutta en taida uskaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummulat ovat oivia paikkoja tehdä löytöjä! ;)
      Rohkeasti vain toimeen, tässä on sen verran simppelit muodot, että onnistuu näin ensikertalaiseltakin! Kädensijan irroittamisen kanssa selkänojasta kannattaa olla tarkkana, muuten purkaminen ja takaisin kokoaminen on simppeliä.

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.