2014/01/04

viikonlopun kukkavalinta

Kun on viikonlopuksi siivottu, on kiva ostaa kotiin kukkia. Nyt kävin Viherlandiassa ihan muilla asioilla, ilman aikomustakaan ostaa kukkia, mutta leikkokukkaosaston ohi kävellessäni, pistin silmäni tähän kukkaan. Lähti mukaani.



Ja voi huokaus noita sähköjohtoja, joita on kaikki nurkat ja seinät täynnä. Tässä kuvassa komeilee television takakaiuttimien johto, jota en ole onnistunut mitenkään piilottamaan. Meillehän hankittiin "langattomat" kaiuttimet, mikä ei valitettavasti tarkoittanut johdotonta, kuten humanisti olisi voinut ajatella.

-Paula

7 kommenttia:

  1. Minäkin ostin miehelle langattomat kaiuttimet joululahjaksi, yllätykseksi niissä kaiuttimissa oli sitten johto. Tuo tekniikka ei oo kyllä vahvimpia alueita, kun en tuon vertaa tajunnut. Mutta hyvät musat ollaan niistä saatu keittiöön, joten menköön.
    Ja allekirjoitan täysin tuon siisti koti + kukkaset = hyvä mieli -yhtälön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on harmi, että sähkö tarvii johdon, kun tunnustaan myös sen, että on siitä sähköstä aika paljon iloakin.

      -Paula

      Poista
  2. Minä olen joidenkin johtojen kohdalla päätynyt "somistamiseen", kun ei niitä piiloonkaan ole saanut. Eli olen virkannut tai kutonut niille päälliset. Isompaan johtonippuun voi tehdä sellaisen solmittavan version, jonka saa avattua tarpeen vaatiessa, muuten voi tehdä esim icord-tyyliin kiinteän päällisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jos ei voi peittää, kannattaa yrittää korostaa. Jännästi en saanut isännältä lupaa virkata rumaa vahvistimenmöhkälettä piiloon. Jotain höpis paloturvallisuudesta ja signaaleista, tai jotain :O

      -Paula

      Poista
  3. Mä olen aikaa sitten jo luovuttanut noiden johtojen kanssa, ei siis humanisti voi ymmärtää että johdoton ei ole johdoton, se on varmaan jotain todennäköisyyslaskentaa jota en ymmärrä. Lopullisesti olen ollut hiljaa sen jälkeen kun ilmalämpöpumppu talon sisään tuli.
    Televisiokaapinkin takana on ihan käsittämätön johtokaaos, luulen että ne lisääntyy siellä. Ja jos reippaammin imuroi niin sitten taas joku vehje ei pelitä kun on liikuteltu...

    VastaaPoista
  4. Niin ja meilläkin on Blok-lamppu mutta ei sen johto yhtään häiritse....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku juttu tässä on, ei voi tämmöinen hörhö tajuta. Ja myös tuo on totta, että jotkut johdot tietävät paikkansa paremmin kuin toiset ja voivat olla jopa ihan nättejä. En ala.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.