Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

2015/06/04

matkustan ympäri maailmaa



Reilu viikko töitä jäljellä ennen kesälomaa. Tänä vuonna onkin kova paine saada kaikki valmiiksi ennen lomaa, sillä suuntaamme pienelle kesälomamatkalle heti ekana lomapäivänä. Aikaisempina kesinä olen jatkanut töitä "ihan vähän" vielä lomalla, joten ehkä vain hyvä, että nyt sellaista mahdollisuutta ei ole. Jaksaa, jaksaa...


Molemmat lapsemme ovat olleet kovasti kiinnostuneita siitä, missäpäin reissaamme, yhdessä tai erikseen ja ajatuksissani on ollut hankkia lapsille karttapallo, jolloin etäisyydet ja mittasuhteet olisi helpompi ymmärtää.Olen jopa katsellut tyylikkäitä, aikuisen sisustussilmää miellyttäviä palloja, mutta hylännyt ne kovan hintansa takia ja päättänyt ostaa "joskus" ihan tavallisen. Mutta viime viikolla Suomalaisen kirjakaupan alepöydällä onnisti!

Tämä mustavalkea pallo kustasi 19,90 ja mikä (lasten mielestä) parasta, sen saa värittää itse. Mukana tuli valkotaulukyniä, joiden jälki on poispyyhittävissä. Ja kyllä meillä on nyt väriteltykin. Tästä taidattekin jo arvata kesän ensimmäisen matkakohteemme...

-Paula

2015/05/04

todella lapsellista



Tääklä on leikitty oikein urakalla. Yhtenä iltana Pinterestin inspiroimana heitin hamahelmiä uuninpellille sulamaan ja toisena iltana tytär pujotteli niitä nauhaan mieleisikseen koruiksi. Käsikoruun autoin sen  verran, että kehittelin siihen lukon pienestä napista.


Vähän useampi ilta meni sen sijaan siinä, että ompelin hamahelmistä pienen pussukan. Tämähän sointuu aika kivasti tuohon lapsen korusettiin, vai kuinka?


Ja vieläpä keksin niinkin huikean innovaation kuin pimeässä hohtavan kukkaron. Löytäisinköhän tällaisen pussukan pimeässä laukun pohjalta? Idea oli ainakin hauska. Kyllä, olemme olleet täällä valtavan lapsellisella päällä.

-Paula

2015/04/11

diy päiväpeitto tyttärelle


Tyttären päiväpeitto on ollut jo jonkin aikaa mietinnän alla. Sängyllä oli pitkään Ikean mustavalkoraidallisesta kankaasta ja tavallisesta valkoisesta täkistä tehty päiväpeitto. Jossain vaiheessa musta alkoi tuntua liian hallitsevalta ja otin täkin valkoisen puolen käyttöön. Täkin pinta tuppasi kuitenkin nyppyyntymään, joten joku toinen ratkaisu oli keksittävä.


Etsiskelin pitkään kivaa valmista päiväpeittoa tai vaihtoehtoisesti mukavaa kangasta, mutta kun sellaista ei löytynyt, valkoinen vanha pellavalakana ratkaisi taas asian. Koska yksivärinen valkoinen tuntui vähän tylsältä, päätin ommella kankaaseen kuvion itse samaan tapaan kuin viime vuonna lattiatyynyyn. Lattiatyynyn kuvion mallina toimi Iittalan viinilasin jalka, tällä kertaa kuvio tuli Koko lautasista. 


Ompelussa oli aikamoinen urakka, mutta jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen! Kankaan ompelin kiinni samaiseen valkoiseen täkkiin ja nypytkin jäivät nurjalle puolelle. Nyt sängyllä on kaunis ja varmasti uniikki sängynpeite, josta sekä äiti että tytär tykkäävät!
 
-Piia

2015/03/18

pikku tiikerille

 
Noshin ihanaa tiikeriä* jäi vielä pikkiriikkinen suikale jäljelle näiden leggareiden ja paidan jäljiltä. Juuri sopivan kokoinen pala, että siitä sai ommeltua ystävän pienelle tulokkaalle tuollaisen kolmiomallisen huivin, jota kelpaa vaikka näin keväällä käyttää kaulurin sijaan kaupungilla.


Piirsin kaavan omalla pojalla kovalla käytöllä olleesta vastaavasta huivista. Juju huivissa on, että etukappale on takakappaletta isompi, jolloin se jää luonnollisesti vähän ryttyyn. Trikoiden väliin laitoin myös ihan ohuen vanun, jotta huivista olisi oikeasti myös lämmikkeeksi. Kääntöaukon koristin salmiakkinauhan kappaleella, josta myös tuttinauhan samaiselle pikkukaverille ompelin. Näillä viemisillä oli mukava onnitella uudesta suloisesta perheenjäsenestä!

-Piia

* kangas saatu bloginäkyvyyttä vastaan 

2015/01/13

pieni rasia hamahelmistä

 

Aikaisemmista hamahelmeilyista (1 ja 2) innostuneina uskaltauduimme kokeilemaan jotain hieman vaativampaa löydettyämme täältä ohjeet pieneen rasiaan. Tämä olikin sopivaa lomapuuhaa joululomalla ja teimme niitä pala kerrallaan. Tytär valitsi värit itse ja teimme ensiksi kannen yhdessä. Sen jälkeen hän teki vielä viisi samanlaista, joista mina sitten poistin helmiä ennen silitystä ohjekuvan mukaan. Näin eskarilainen onnistui tekemään rasian "ihan itse" ´pienellä avustuksella.


Ohjeeseen huomauttaisin että vaiheessa 4, on hyvä kuva, josta palat pystyy kopioimaan, paitsi että oikealla ylhäällä olevassa sivukappaleessa on virhe: sen vasemmassa yläkulmassa pitäisi tietenkin olla ensin kolme vaaleaa ja sitten kaksi harmaata. Tämän virheen korjaamisen huomaa kyllä, kun veraa kappaletta kansikappaleeseen.

Nyt ei sitten muuta kuin että näitä pitäisi tehdä lisää!

-Paula

2014/12/19

pienet joululahjat osa 19 - koristeeksi ja kortteihin


Lasten sairastelu alkuviikosta aikaisti joululoman alkua ja toi mukanaan myös kiireettömyyttä kun lapsia hoitaessa on voinut toisella kädellä tehdä ennakkoon erilaisia joulupuuhasteluja sekä askarrella yhdessä muun muassa fimoista.


Pyörittelimme yhdessä ison kasan erilaisia fimohelmiä, joista askartelimme koristeita kuuseen. Halusin kokeilla vähän erilaista muotoa kuin näissä aiemmin tekemissäni ja taidan pitää näistä uusista jopa enemmän. 


Helmistä teimme myös pienet muistamiset päiväkodin tädeille, jotka teippasimme koristamaan kortteja. Omansa voi sitten ripustaa kuuseen tai käyttää esimerkiksi avaimenperänä.
 
Joululoma meillä alkoi virallisesti tänään ja nämä muistamiset odottavat vielä lahjansaajaa kotona, tarkoittaa siis sitä, että ensimmäisen lomapäivän kunniaksi teemme retken päiväkodille, se siitä kiireettömyydestä...

-Piia

2014/08/26

eskarilaisen huoneessa

 
Tuo edellisen postauksen pieni jumppaava neitonen aloitti muutama viikko sitten eskarin! Ihanaa kun lapset kasvavat, mutta onhan se samalla niin haikeaa. Kyllä sitä kyyneleitä joutui nieleskelemään kun pieneen selkään isoa uutta eskarireppua mallattiin!
 
 
Tyttären huone on pysynyt jonkseenkin samassa hyväksi havaitussa sisustuksessaan jo jonkin aikaa. Verho vaihtui tovi sitten Marimekon vaaleanpunaisesta satulasta valkoiseen pellavaverhoon ja päiväpeitoa, jonka viime talvena ompelin, on viime aikoina käytetty valkoinen puoli päälle päin.
 
 
Jotain pientä kivaa on kuitenkin aina mukava vaihteluksi keksiä ja teippasinkin seinään sängyn viereen kultaisella teipillä pienen pilven, joita löytyy myös sängyllä tällä hetkellä olevista tyynyistä. Idean pilveen nappasin Asuntomessuilta Hennan kauniin kodin lastenhuoneen seinältä.
 
 
Myös seinällä oleviin kehyksiin vaihdoin vähän sisältöä, jota löytyi Kiddosta sekä kaapin perukoille jääneen Virkkukoukkusen-julisteen muodossa. Ensimmäisen kuvan ihana mosaiikkityö on tyttären omaa käsialaa, ehdottomasti yksi isoimmista aarteista hyllyllä olevan pokaalin lisäksi! Alla olevassa kuvassa roikkuvan kauniin koristeen tytär taas sai Katjalta lahjaksi.
 
 
Ja kyllähän eskarilaisen seinältä ne Robinit ja Isac Elliotin julisteetinkin löytyvät, mutta ne on teipattu toistaiseksi vaatekomeron oveen, etteivät ihan ensi näkemältä äidin esteettiseen silmään osu! ;D Näin ei varmasti enää kauan ole ja äidin on tottakai tyytyminen huoneen asukkaan omaan makuun, mutta toistaiseksi huoneessa viihdytään hyvin tässä yhdessä hyväksi todetussa sisustuksessa!

-Piia

2014/07/22

lättypiknikillä


Voi mikä kesä tästä on tullutkaan! Kyllä sitä jo haikailtiikin helteiden perään ja nyt niitä sitten tarjotaan! Mieluustihan sitä juuri nyt olisi lomalla, mutta onneksi on olemassa vapaapäiviä ja silloin nautitaan kaksin verroin.


Tänään paisteltiin lettuja, kerättiin takapihan metsästä mustikoita ja mansikkamaalta mansikoita, levitettiin viltti pihalle ja pidettiin lasten kanssa lättypiknik!


Letun päälle kun läjäytetään kasa marjoja ja maustamatonta jogurttia niin kyllä kelpaa. Tätä varten kesä on!

-Piia


2014/06/29

kenkälaatikkokoti

 
Tänä kesänä Jyväskylästä löytyy paljon kivaa tekemistä ja katselemista asumisteemaan liittyen pian aukeavien Asuntomessujen innoittamana. Kirkkopuistosta löytyy kaikille avoin Onneli ja Anneli leikkimökkikylä ja Sokoksen näyteikkunassa voi ihastella Asuntomessuaiheista nukkekotinäyttelyä. Näiden lisäksi Suomen käsityön museolla voi käydä askartelmassa oman pienen kenkälaatikkokotinsa museon avoimessa pajassa. 
 
 
Me kävimme viime viikolla lasten kanssa ihastelemassa nukkekodit ja testaamassa leikkimökit ja tämän jälkeen suunnistimme museolle rakentamaan omat miniatyyrikodit. Saatettiin mieheni kanssa vähän innostua tuosta hommasta kuten tuo mieheni tekemä halkoteline osoittaa! :D Pajasta löytyy mahtava valikoima jos jonkinlaisia materiaaleja ja käsityökaluja ja aika vierähtää ihan siivillä, mukavaa tekemistä vaikka sadepäiväksi!
 
-Piia

2014/03/23

onneksi on tyynyjä

 

 

Se on mukava, että niille jokaiselle kodista löytyvälle sisustustyynylle löytyy käyttöä ja muitakin tyynyjä arvostavia käyttäjiä! ;) Niistä saa kellarin, ruokavaraston, makuuhuoneen, olohuoneen ja paljon muuta! :D

Hauskaa sunnuntaita!

-Piia

2014/03/20

kevätaurinko


Ihana  kevätaurinko! Olohuone kylpee valossa.


Aurinko lämmittää lihaksia!


Ja Lego Friendsit ovat löytäneet uudelle rannalle luonnon helmaan.

Meilläpä sairastellaan taas, mutta onneksi edes aurinko piristää!

-Paula

2014/02/24

parempi kuin...



Taitavat kaikki lapset pitää muovailuvahasta? Mutta kaikki aikuiset eivät. Yhtenä syynä minulla ainakin se, että sitä muovailuvahaa löytyy sitten rapisseena sinne ja tänne. Samaten tuntuvat meillä ainakin värit sekoittuvan yhdessä hujauksessa epämääräiseksi mömmöksi. Näinpä aina pitkin hampain ostan sitä vahaa. Vaan nyt on toisin! Isäntä osti joltain työreissultaan Silk Clay -muovailuvahaa, joka ei sotke ja tahmaa ja kovettuu muovailun jälkeen mukavasti, jolloin taideteokset voi laittaa talteen.


Lapseni olivat jälleen kerran tuotoksissaan äitiään luovempia ja massasta syntyi ties minkälaisia hahmoja. Minä olin mukana puuhassa, mutta pyörittelin vain tylsästi tällaisia helmiä.


Loppujen lopuksi oikein mukava tuote, jonka ansiosta meillä nykyään useammin kuulee aikuistenkin ehdottavan: "Haluaisitteko vähän muotoilla?"

Kaikki kolme 5-vuotissynttäriarvontaamme ovat nyt päättyneet. Voittajat kerromme huomenna!

-Paula