Tervehdys kiireen keskeltä. Edelleen ajatukset ovat muualla kuin kodin sisustamisesta ja lämpötilan nouseminen tekee saman, minkä joka kevät, eli langat jäävät kaappiin.Treeni sentään kulkee edes kohtuullisesti ja osasyynä on se, että kevättalvella syynättiin tuota ruokavaliota hieman tarkemmin. Silloin kone tahmasi ja tuloksia ei tullut. Yllätyksekseni ruokapäiväkirja palvasti, että syön liian vähän. Yllätys sen sijaan ei ollut se, että syön ihan valtavasti hiilihydraatteja, koska voisin elää pastalla ja leivällä! Omassa lajissani hiilihydraattien tuomat hyödyt eivät ole merkittäviä, joten tavoitteena oli enempi proteiinia ja vähemmän hiilareita, noin 50/50 -linjalla kuitenkin. Kasvissyöjän ei liene järkevää edes haaveilla tiukemmasta linjasta.
Pienistä paheistaan luopuminen tuntui suurelta uhraukselta, mutta kun sattumalta Punnitse&Säästä:ssä huomasin Á la econ papupastat, rohkaistuin kokeilemaan ja huomasin sen hyväksi vaihtoehdoksi tavalliselle pastalle. Olen toistaiseksi testannut mustapapuspagetin ja soijafettucinen ja molemmat ovat erittäin maistuvia. Tuotteet ovat lisäksi gluteenittomia ja esim. fettucinessa on 41,6g proteiinia ja vain 20g hiilihydraatteja 100g:ssa.
Useasti valmistan vielä kastikkeen Hälsans kökin soijarouheesta tavallisen jauhelihakastikkeen tyyliin. Pyöräytän pannulla pari sipulia, lisään jäisen soijarouheen ja muutaman valkosipulinkynnen sekä lisään tomaattimurskaa ja hieman vettä nesteeksi. Maustamiseen käytän makeaa chilikastiketta, suolaa ja pippuria. Käden käänteessä siis on valmis proteiinipitoinen arkiruoka koko perheelle.
Uskallatkos sinä kokeilla papuja pavun päällä?
-Paula
Teen monesti paputäytettä tortilloille, johon tulee sipulia, valkosipulia, paprikaa, papuja ja soijarouhetta sekä mausteita - ihan älyttömän hyvää, ei olla tämän "löytämisen" jälkeen enää tavan jauhelihatortilloja tehty.
VastaaPoistaErilaiset pavut ovat kyllä maukas ja hyvä lisä ruokavalioon kenelle tahansa.
Poista-Paula
Pitääpä kokeilla tämmöistä pastaa. Täällä vaan harmikseen loppui tuo punnitse&säästä-kauppa. Kesällä tahtoo ompelu -ja kutomishommat jäädä, mutta tuleehan niitä sadesäitä. Meillä on lasiterassi työn alla, joten ompelukset jää.
VastaaPoistaTätä kannattaa kysellä varmaan muistakin luontaistuotekaupoista, jos ottaisivat valikoimiinsa. Kesällä kuuluukin puuhata pihalla ja syksyn tunnistaa kyllä siitä, että neulehommat alkavat kiinnostaa :)
Poista-Paula
Soija on eittämättä kätevä ja helppo elintarvike :) Kun sen osaa maustaa oikein, se korvaa tosi näppärästi mm. sen jauhelihan. Haluan kuitenkin kertoa nyt lyhyesti omat kokemukseni soijasta:
VastaaPoistaPäätin ryhtyä viime vuoden loppupuolella vegaaniksi ja korvasin luonnollisesti lihatuotteeni soijalla (linssien, papujen ym kasviproteiinilähteiden lisäksi). Olen maidolle allerginen, joten käytännössä myös kaikki maitotuotteet muuttuivat soija- tai kaurapohjaisiksi. Päiväni jokaisessa ateriassa oli yleensä soijaa jossain muodossa - soijamaitona, -rouheena, -jogurttina, -paloina, -jauhona, tofuna jne. Pari kk tämän henkilökohtaisen "vegaanihaasteeni" jälkeen kroppani alkoi kuitenkin käyttäytyä oudosti --> Kuukautiskiertoni meni ihan sekaisin, ihoni kukki (mitä se ei ole tehnyt KOSKAAN, ei edes teininä) ja muutenkin olo oli tosi omituinen. Sain myös kolme alkuraskauden keskenmenoa (aloitimme juuri niihin aikoihin toisen lapsen yrittämisen), joiden syy ei siinä vaiheessa selvinnyt.
Aloin lukea hieman enemmän soijasta (lähinnä englanninkielisistä lähteistä) ja löysin sieltä sellaisia kokemuksia, tutkimuksia ja raportteja, joita en ihan välttämättä olisi halunnut edes tietää... Etenkään soijaa pitkään käyttäneenä kuluttajana.
Soijan terveysvaikutukset pitkässä juoksussa ovat toistaiseksi hyvin kyseenalaiset ja etenkin prosessoidun soijan (länsimaissa käytettävien soijatuotteiden) haittavaikutukset elimistössä ovat tutkittu fakta. Aasian maissa väestö käyttää prosessoitua soijaa lannoitteena, koska tiedostavat sen aiheuttamat terveysuhat. Sen sijaan aasialaiset syövät paljon tofua ja nattoa, joka ns. prosessoimatonta soijaa.
Itse en suostu koskemaan soijaan enää pitkällä tikullakaan, lukuun ottamatta juuri sitä nattoa ja erittäin puhasta jalotofua (jotka ovat ns. prosessoimatonta soijaa). Minun kohdallani runsas soijan käyttö laukaisi hormonihäiriön... 3kk sen jälkeen, kun jätin soijan 100% pois ruokavaliostani, kiertoni palautui normaaliksi, hormoniarvoni tasoittuivat ja nyt olen onnistunut tulemaan jopa raskaaksi.
Silloin tällöin nautittuna soija on varmasti ihan ok - mikään elintarvike ei ole satunnaisesti nautittuna huonosta. Mutta päivittäiseen soijavalmistaiden käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota! Tai ainakin kannattaa ottaa asioista selvää ja tiedostaa mahdolliset hyödyt ja haitat :)
Harmillista, että soija ei sopinut sinulle. Monillahan on myös soijayliherkkyyttä, minkä kanssa ei kannata pelleillä, kuten ei muidenkaan allergioiden kanssa. Olen itse ollut kasvissyöjänä, ja käyttänyt soijaa yli 20 vuotta, enkä ole havainnut mitään negatiivisia vaikutuksia.
PoistaTutkimuksia aiheesta on paljon puoleen ja toiseen ja aihe kiinnostaa minua siltäkin kannalta. Haitallisiin tuloksiin on tosiaan päästy lähinnä eläinkokeissa, joissa on käytetty suuria määriä isoflavonoideja.Tällaisiin määriin eivät ihmiset pääse soijan käytöllä. Optimaaliseksi määräksi isoflavonoidena on tutkimuksissa määritelty 50-100g (Messina & Messina 2010), joka olisi n 400g tofua.a
-Paula
Kiitos vinkistä! Ihanalta näyttää. Olen unohtanut soijarouheen jauhelihankorvikkeena, pitääpä ottaa takaisin kesäruokalistalle.
VastaaPoistaSoijarouhe on lihankorvikkeena parasta myös siksi, että sitä voi pitää kaapissa aina varalla, eikä se kovin nopeasti pilaannu!
Poista-Paula