2014/06/26

DIY: terassipöytä


Kuten aiemmin kirjoittelin, meillä on kaksi terassia, joista isompaa käytettään kesäsin grillaukseen ja ruokailuun. Ruokailu vaatii tietenkin pöytää ja meillä asiaa ajaa iso DIY-pöytä, jonka ympärille mahtuu hyvin kuusi tuolia. Terassipöytämme on ollut käytössä jo muutaman kesän, mutta jalkojen ja pöytälevyn kiinnityksessä on ollut erilaisia virityksiä, nyt saimme viimein pöydän ja jalat kiinnitettyä järkevällä systeemillä. 

Terassipöytä on rakennettu Ikean edullisista Lergerg-pukkijaloista sekä tummasta filmivanerilevystä. Ikean pukkijaloissa ei ole esikuvansa Hayn jalkojen tavoin mitään kiinnityssysteemiä vaan pöytälevyn on tarkoitus pysyä paikoillaan kiinnittämättä. Pienet lapset ja iso, suhteellisen painava pöytälevy ilman kiinnitystä ei kuitenkaan ole kovin hyvä vaihtoehto. 

Jalkojen kiinnittäminen vain poraamalla ruuvit jalkojen läpi pöytälevyyn olisi se simppelein ratkaisu. Halusimme kuitenkin systeemin, jossa  pöytä saadaan talvisin kasaan ja suoralla ruuvikiinnityksellä pitäisi joka vuosi laittaa ruuvi eri kohtaan, jotta saataisiin jämäkkä kiinnitys. Asian ratkaisivat lyöntimutterit.






Pukkijalkoihin porattiin mutterin kokoiset reiät. Tämän jälkeen jalat mallattiin oikeisiin kohtiin pöytälevyn alle ja näihin kohtiin porattiin reiät lyötimuttereita varten ja ne vasaroitiin paikoilleen.



Pukkijalat kiinnittettiin sopivan kokoisen mutterin ja aluslevyn kanssa pöytälevyyn ja valmista tuli. Nyt on siis pöytä, joka saadaan helposti talvisäilytystä varten osiin ja taas keväisin uudestaan kasaan!


Enää tarvittaisiin sitten ne terassikelit... Toivottavasti edes sitten elokuussa kun allekirjoittanutkin viimein pääsee lomailemaan!

 -Piia

16 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen kokonaisuus! Oletteko käsitelleet pöydän pintaa jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei olla käsitelty pintaa mitenkään, sahatut reunat mieheni taisi maalata. Ihan hyvin on kestänyt pari kesää, ehkä vähän väri haalistunut mutta muuten hyvässä kunnossa.

      -piia

      Poista
  2. Voi kuin näppärää! Hei, hyvähän meillä on nyt olla töissä;) Voikin olla onnellinen, että lomailee myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toivotaan että ennusteet pitävät paikkansa ja lämpimät säät tulisivat loppukesästä ja kestäisivät pitkään! :D

      -piia

      Poista
  3. Simppeli ja kiva pöytä. Mekin tarvittaisiin isompi pöytä, pitää miettiä tuota filmivaneria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmivaneri toimii ulkona hyvin, pitäisi olla kestävä materiaali.

      -piia

      Poista
  4. Moi. Upea kokonaisuus. Kysyisin mistä tuolit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuolit on Ikealta, Falster mallistoa, pari vuotta sitten hankittuja.

      -piia

      Poista
  5. Hei, mitä materiaalia terassilautanne on ja mistä ne on hankittu? Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassilauta on ihan perusterassilautaa, K-raudasta taidettiin hankkia. Oli ruskeaa ja parin vuoden kulumisen jälkeen käsiteltiin se viime kesänä harmaaksi Tikkurilan Kelonharmaalla terassiöljyllä.

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.