2010/06/12

Pari pallobodya ja pähkäilyä resorilla huolittelusta



Jatkoin bodyompelu harjoituksia muutamalla pallokuosisella bodyllä. Kaava on samainen kun tässä valas-aiheisessa bodyssa.

Hankin ompeluksia varten uuden kaksoisneulan ja totesin lopputulemana, että oli viimeinen kaksoisneula, jonka ostan! Ala-asteen käsityönopettajani sanoi aina "Vika istuu koneen ja tuolin välissä.", ehkä näin on tässäkin tapauksessa, mutta en vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin!?
Ompelu sujuu aina hetken, tässä tapauksessa ruskeapalloisen bodyn kaula-aukon ja toisen hihansuun verran, mutta jostain syystä, jossain vaiheessa, kone rupeaa takkuamaan ja kun toinen neuloista vääntyy edes millin verran, on se käyttökelvoton eikä ompelemisesta tule kuin itkua ja hammasten kiristystä.

Päätin, että tästä eteenpäin huolittelen resorilla jotenkin muuten, ja kävinkin sitten pohtimaan noita muita vaihtoehtoja ja päädyin tekemään muutaman "ohjekuvan" aiheesta mahdollisille kohtalontovereille ja jotta vinkkejä muihin mahdollisiin keinoihin saisin.

KAKSOISNEULA




Kaksoisneulalla (sen toimiessa) jälki on siistiä ja hyvin ammattimaisen näköistä. Itse olen aputikannut resorin kankaaseen joustinompeleella ja tämän jälkeen taittanut resorin nurjalle puolelle ja ommellut oikealta puolelta kaksoineulalla.

TAITETTU RESORI


(kuva suurenee klikkaamalla)


Helpommaksi ja nopeammaksi olen kokenut tavan, jossa olen taittanut resorin kahtia ja ommellut sen joustinompeleella oikealle puolelle kiinni, tämän jälkeen taittanut "pystyyn" ja huolitellut saumavaran oikealta puolelta joko joustinompeleella tai suoralla ompeleella.
Olen kokenut, että tällä tavoin saa takuu varmasti siistiä, mutta toisaalta koen, että oikealla puolella näkyvä, varsinkin joustinommel, on vähän turhan "rento" eikä kuitenkaan kaksoisneulan veroinen.

Mielelläni kuulisin, jos jollakin on muita hyviä kikkoja resorilla huolitteluun ja mukava, jos näistä kuvista on jotain apua toisille resoreiden kanssa pähkäileville.

-Piia

10 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että jotkut ompelee lyhyellä ompeleella kaksi suoraa ommelta kaksoisneulan sijaan. Itse olen käyttänyt myös ns. salamaommelta ohuiden trikoiden kanssa. Se joustaa hyvin. Kaksoisneulalla lankojen säädöt on aika tarkat, joku muu osaa paremmin selittää.

    VastaaPoista
  2. Mulla toimii kaksoisneula hyvin ja vääntyilyt loppuivat kun löysäsin hieman lankoja. Lähinnä siis alalangan kiristystä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kuvallisista ohjeista! Itselläni on kone, joka tuppaa vääntämään ihan perinteisenkin neulan, joten kaksoisneulasta en edes haaveile. Tuota alempaa metodia voisin koittaa.. :)

    VastaaPoista
  4. Minulla kaksoisneulalla ommellessa käy usein niin, että lanka kiertyy lankatapin juureen ja jos sitä ei hoksaa ajoissa oikaista sieltä, niin vähintään langat katkeaa ja pahimmassa tapauksessa olen saanut neulankin poikki. Olen huomannut, että rauhallisesti ompelemalla (mikä minulle on haastavaa ;) ) lanka ei yleensä kierry. Luulen kyllä, että langankireyden säätäminenkin varmaan vaikuttaa tähän.

    Hienot kuvat olet tehnyt! ;)

    VastaaPoista
  5. Tämän toisen onnettoman koneessa kun ei edes alanlangan kireyttä voi erikseen säätää, niin olen kans kaksoisneulat unohtanut kokeilun jälkeen. Kahta vierekkäistä suoraa ommelta taas ei tahdo saada siististi, joten nuo vaihtoehtoiset menetelmät kiinnostavat.

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Tää ei ehkä ihan ole sitä mitä kysyit, mutta sain itse vinkin silittää resorit ´vinonauhaksi´, jolloin sen voi ommella helpommin nelinkerroin (siis päälli ja nurjapuoli sekä saumavarat molempiin). Kun tehdään näin tulee kanttauksesta tasaisempi ja siistimpi. Mun kone tekee tällä hetkellä hyppytikkiä aina kaksoisneulaa käytettäessä, joten olen käyttänyt ihan suoraa ommelta ja tavallista neulaa.
    Onko sulla puolakotelossa ruuvia? Siitä saa sen alalangan kireyttä säädettyä. Vastaavasti voit koittaa pelailla ylälangan kiristyksillä.
    Luulen, että tää on kans sellainen maku- ja tottumusasia. Toiselle sopii toinen ja toiselle toinen tapa ja tyyli.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille vinkeistä!

    Paulaa komppaan eli minullakaan ei kahdesta vierekkäisestä suorasta tule suoria ja lopputulos on aika kamala. Myös vinonauha keinoa olen kokeillut, mutta laiskana en jaksaisi silittää, samoin nurjapuolen resori meinaa "pudota" ompeluksen alta pois.

    Täytyy kokeilla noita langankireyksiä ja katsoa löytyykö puolakotelosta sitä ruuvia.

    Ja olen NorppaStiina kanssasi samaa mieltä, että on varmasti tottumusasia. Minulle tuo taitettu resori takaa parhaimman tuloksen, vaikka kaksoisneulattu resori on mielestäni ehdottomasti siistein.

    Mukavaa Kata, että ohjeista on iloa! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  8. Heippa! Eksyin muutaman blogimutkan kautta tännekin.Itse olen iki-ikionnellinen siitä että omistan vihdoin berninan jossa kaksoisneula toimii kuin junan vessa, ja käytän sitä aina trikoovaatteiden kanttauksiin. Entisessä Huskissani kaksoisneulaa ei saanut toimimaan millään konstilla vaikka kone muuten olikin hyvä ja toimi aina kiitettävästi. Ei tullut sitten paljon edes ommeltua trikoovaatteita ennen kuin uusin koneen. Pitääpä yrittää joskus ehtiä postaamaan omaan blogiini kaksoisneulalla ompelemisen vinkkejä, kuvien kera. Mutta tosiaan alalangan kiristys kannattaa löysätä kunnolla, niin että nurjalle puolelle tulee ihan selkeä siksakommel. Ja paininjalan puristus ihan minimiin. =)

    VastaaPoista
  9. Heippa!
    Olen ompelemassa pitkästä aikaa ja resorilla huolittelua en ole tehnyt ikinä. Ajattelin, josko täältä saisin apua.. :) Kun mietin tässä, että pitääkö sitä resoria venyttää, kun sillä huolittelee pään-/kädenteitä..? Kiitos jos voisit auttaa!

    VastaaPoista
  10. Moi Kaisu!
    Kyllä sitä pitää venyttää, että siisti tulee. Monista kaavoista löytyy resorille oma kaava, jossa on sitten kohdistusmerkit venytyksen avuksi.
    Minä mittaan resorin usein kokeilemalla minkä kokoinen pala riittää venytettynä menemään käyttäjän pään yli.

    Rohkeasti vain kokeilemaan, toivottavasti vinkeistä on apua! :)

    -Piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.