Jo useana pääsiäisenä olen tuskaillut, kun kaupasta löytyy vain kiinalaisia höyheniä koristeluun. Siksi olemme turvautuneet vitsojen koristelussa muihin keinoihin, esimerkiksi paperisulkiin, kreppipaperikukkiin ja silkkipaperiin. Toki muiden vitsoista kotiinkulkeutuneet sulatkin on laitettu kierrätyskäyttöön seuraavina vuosina. Tänä vuonna yritin olla ajoissa asialla, mutta en silti onnistunut löytämään eettisempiä sulkia. Niin, on se semmoista, kun tekee elämänsä vaikeaksi pikkuasioilla: ovathan pääsiäishöyhenet vain pisara meressä, mutta omatuntoni ei antanut periksi niitä ostaa.
Vaan kiireissäni en ollut katsonut lähelle sillä palmusunnuntaina kun kävimme lasten kanssa ihailemassa Toivolan Vanhan Pihan eläimiä, löysin sieltä maatiaiskukon sulkia! Niitä myi Hasa Design ihanien pisankamunien vieressä. Hintakin oli kohdillaan: iso kasa höyheniä maksoi kaksi euroa, joten ostin niitä ihan omaksi iloksi ja koristelin pari vitsaa olohuoneeseen koristeeksi. Paitsi että nämä ovat varmasti kaupan värjättyjä sulkia eettisempiä ja ekologisempia, ovat ne mielestäni luonnontilassa niin paljon kauniimpiakin. Auringonvalo taikoo mustista sulista esiin kauniita vihreän ja sinisen sävyjä ja ruskeissa on väripalettia vaikka kuinka.
Pajunoksien kaveriksi laitoin pari munankuoriin valamaani kipsimunaa ja koko asetelman kokosin Granitista joskus ostamani puulatikon kannelle. Siinä ne tasapainottavat TV-tasolla isoa ja rumaa televisiota: Tällä hetkellä minä katselen melkeinpä mieluummin tätä kuin ohjelmaa töllöstä!
Ja huomennahan vielä pääsevät vitsatkin käyttöön, kun läntinen Suomi trulllittelee. Me suuntaamme nyt sinne pikkutrulliemme kanssa ja kokoonnumme illalla kylän komeimmalle valakialle.
Rauhallista pääsiäistä!
-Paula






