2015/01/25

kalanruotopipo

 
Kalanruotokuvioisen pipon neulominen Veera Välimäen mallilla on ollut todo-listallani jo pitkään. Lankakorista löytyi pipoa varten kerä Cascadea, joka on 100% villalankaa, lämmintä, pehmeää ja mukavaa neulottavaa ja sopi värinsäkin puolesta pienen pojan pipoon.
 
Kaunis kalanruotokuvio syntyy neulomalla silmukoita yhteen ja päästämällä näistä aina vain toinen puikolta, pinnassa on minusta jotain todella ihanaa ja rouheaa!
 
Pipon lipan jouduin neulomaan muutamaan kertaan ja vähän sitä vieläkin alkuperäisestä ohjeesta muokkaisin jos jaksaisin uudelleen vielä kertaalleen tehdä, mutta menee se näinkin. Harkitsen myös, että josko tekisin pipoon korvaläpät, käyttäjällään on sen verran vauhtia, että ei meinaa pipo menossa korvien päällä pysyä! Vanhan haalarin karvareunuksesta tehty tupsu sen sijaan on minusta oivallinen valinta pipoon!


Blogissa on viime aikoina ollut vähän hiljaiseloa. Työkiireet yhdistettynä flunssaan tuntuvat vaivaan sekä minua että Paulaa ja pisteenä iin päälle tietokoneeni päätti lopettaa yhteistyön... Nyt viltti korville, kuumaa juomaa kuppiin ja toivottavasti paremmalla voinnilla ja onnella kohti uuttaa viikkoa!

-Piia

18 kommenttia:

  1. Ihana pipo ja todella kaunis tuo kuvio. Mulla on himo erilaisiin neulepintoihin. Tuo on upea! Ja loistava idea tuo tupsu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pinta on kyllä aivan huippu, kannattaa kokeilla! :)

      -piia

      Poista
  2. Aivan ihana pipo! Väri on kyllä todella hyvä ja tuo tupsu niin suloinen.

    VastaaPoista
  3. So cute! Good to have such a warm cap while playing in the snow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thans PillePalle! :) We have lots of snow here and more on its way!

      -piia

      Poista
  4. Kaunista! Niin pipo kuin kuvatkin.

    VastaaPoista
  5. Hieno lippapipo! Jotenkin ihanan poikamainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, on kyllä ihan käyttäjänsä näköinen!:)

      -piia

      Poista
  6. Ompa hauska! Ja niin hyvä idea tuo tupsu:)

    VastaaPoista
  7. Hyvänen aika miten hieno. Tuota kuosia on munkin ihan pakko kokeilla jossain vaiheessa, mutta ei pipoon vaan ihan muuhun... Saas nähdä onnistunko, terkuin Riitta nuppuhome-blogista ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuosi on kyllä mainio, itsekin miettinyt mihin muuhun sitä voisi käyttää! Täytyy tulla kurkistelemaan mitä sinulla on mielessä! ;)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.