2015/01/11

neon-helmineule-tuubihuivi-ihanuus


Tämä tuubihuivi meni puikoille jo marraskuun alussa kun olin löytänyt tieni The Purl Been nettisivuille ja sieltä Gradient Cowl-ohjeeseen. Sydän suli mallille heti! Olin syyskuussa hamstrannut lankoja, muun muassa BC Garnin luomupuuvillalankoja, joista alunperin piti tulla tiskirättejä, sitten viltti, mutta kun huomasin värien olevan juuri eikä melkein huivin kanssa, vaihtui suunnitelma taas lennosta.


Idea huivissa on liukuva värinvaihto, joka toteutetaan neulomalla kaksinkertaisella langalla, ensin kahdella samanvärisellä langalla, sitten vaihtaen toinen lanka seuraavan raidan väriin ja niin edelleen.
 
 
Ohjeen huivi on neulottu merinovillasta, mutta minä siis käytin puuvillalankaa. Raitojen leveyksien kanssa sovelsin myös sen mukaan, miten kutakin väriä minulta löytyi.

 
Olen neulonut huivia aina silloin tällöinen muiden töiden välissä, mutta joululomalla päätin tehdä tämän viimein valmiiksi, ja hyvä niin, sillä tästä tuli I-H-A-N-A! Se on pehmeä, muhkea, ihanan värinen ja sanoinko jo, ihana!
 
Liukuväritekniikka jäi kutkuttelemaan ja jossain muussakin sitä on päästävä kokeilemaan. Samoin Purl Been sivuilta löytyy monia muitakin ihania ohjeita, joihin varmasti palaan. Tämä huivi on ollut jo kovalla käytöllä ja varmasti varsinkin keväällä se tuskin kaulastani eroaa, sillä sanotaan se nyt vielä kerran, se on ihana!
 
-Piia


36 kommenttia:

  1. Se kyllä näyttää ihanalta! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava, tosi upean näköinen! Eiköhän vaan munkin ole pakko tuollaista liukuväritekniikkaa vielä kokeilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti kannattaa kokeilla! :D Mä luulen, että munkin on pian uudestaan!

      -piia

      Poista
  3. Sairaan hieno! Ja ihana! Ja tuo idea tarttuu, vaarallista :D

    VastaaPoista
  4. Komppaan edellistä. Sairaan hieno! 😃

    VastaaPoista
  5. Siitä tuli aivan mahtava! Ja, liukuvärit tuntuvat olevan nyt "in" värjäreidenkin maailmassa :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Thanks, it is wonderful, I love the gradient effect! :)

      -piia

      Poista
  7. aivan mahtavat värit ja loistavan näköinen huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on kyllä herkut vaikken yleensä mikään neonvärityyppi olekkaan! :)

      -piia

      Poista
  8. Oiih! On kyllä ihana! Täytyy laittaa idea muistiin itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuolta Purl Beeltä löytyy monta muutakin ihanaa ideaa, kannattaa katsastaa! :)

      -piia

      Poista
  9. Voi että, ku iteki jaksais joskus noin pitkän huivin neuloa. Ihanan pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin tätä aika kauan neuloin, mutta lopputulos palkitsee! :)

      -piia

      Poista
  10. On todellakin aivan ihana ihanuus! Mahtavat värit.

    VastaaPoista
  11. Mieki tahon liukuneuloa. Ei hitto mun on pakko laittaa joku lankatilaus menemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh! :D :D Varo vaan, liukuneulominen vie mukanaan! :)

      -piia

      Poista
  12. Aivan IHANA huivi! Tämän otan varmasti työn alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika herkku, puikoille vaan! :D

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.