2011/04/03

Kuvankäsittelyä

Olen aina ollut sitä mieltä, että jos kuvassa on enemmän kuin yksi ihminen, on mhdotonta saada onnistunutta kuvaa kaikista. Vaikeusastetta saa lisätä yrittämällä asetella kuvaan lapsia ja/tai eläimiä. Monilahjakas ystäväni, joka on mm. erittäin taitava kuvaaja, sai minut huomaamaan, että olen jämähtänyt filmijärkkäriajatteluun. Digitaaliaika mahdollistaa vaikka mitä, jos aikaa ja taitoja riittää. Minä en ihmeisiin digipokkarillani ja Paint-ohjelmalla yllä, joten otin sakset avuksi.



Tämäkin vaati neljä erillistä kuvaa, jotka tulostin niin, että kaikki olivat samassa mittakaavassa. Sitten vain printattiin kuvat, *nips, naps* ja liimattiin hahmot tummemmalle taustapaperille. Kuvassa yhdellä on silmät kiinni, toisen hiukset pörrössä, kolmas katsoo väärään suuntaan, neljäs mököttää, mutta silti siluettina näytämme yhdeltä onnelliselta perheeltä, yhdessä potretissa. Kokeilin myös leikata kuvat huovasta ja aplikoin ne käsin vanhasta lakanasta ommeltuun tyynynliinaan. Lopputulos ei ehkä ihan niin siisti kuin toivoin, mutta olkoon nyt ensimmäisenä kokeiluna hetken sohvallamme.



-Paula

13 kommenttia:

  1. Hauska idea tuo taulu!
    Jep, kuvankäsittelyohjelmat ovat pelastus monessakin asiassa, eikä vähiten laiskalle kuvaajalle ruman taustan hävittämisessä... =D

    VastaaPoista
  2. Kivat perhepotretti-ideat! Itsellänikin on eräs idea perhepotretista ollut hautumassa jo pitkään, toivottavasti saan sen uuteen kotiin tehtyäkin. ;)

    VastaaPoista
  3. tosi hauska idea tuossa taulussa :)

    VastaaPoista
  4. AIvan ihana idea! Saanhan lainata tätä? Meillä perhepotretti yritelmät ovat yleensä aina epäonnistuneita ja tuo vetoaa yksinkertaisuudellaan. Ihana!

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tätä ideaa saa käyttää ja jalostaa. Tuskin tämä minun originelli ideani edes on. Mistä lie joku yö päähäni pälkähtänyt.

    Yllättävää, miten hyvin tunnistettavia ihmiset ovat näinkin pelkistetyssä kuvassa. Lapseni jopa erotti, kumpi kissa on kumpi. Kai meillä kaikilla on niin oma tapamme liikkua ja kantaa itsemme, että sen tunnistaa.

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Vau, on tosi huippu idea ja onnistunut lopputulos!

    VastaaPoista
  7. Ihan tosi kiva idea!! Miekii taidan vähän lainata tätä ja tehdä meistäkin onnistuneen perhepotretin :)

    VastaaPoista
  8. Tosi hellyyttävä tuo perhepotretti! Pitää laittaa idea korvan taakse :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.