Olen viime aikoina hätkähtänyt siihen, että elämä on yllätyksellistä; ihminen, jota pidän nuorena (siis oman ikäiseni;) kuolee yllättäen. Suunnitelmat muuttuvat. Räkätauti kiusaa. Itsekin sitä odottaa aina jotain; lomaa tai edes viikonloppua, mutta miksi? Aamulla töihinlähtö tai loputtomat aamuherätykset ja hampaidenpesusta lasten kanssa kiukuttelu aamukiireessä ottavat päähän. Mutta sitä se elämä suurimmaksi osaksi on. Siitä pitäisi kai vähitellen opetella nauttimaan. Tai edes sietämään paremmin. Sitähän se on.
Sain oivalluksen, kun juoksin ruokiksella vaatekaupan läpi (nykyään kun vaatekauppoihin joskus yksi ehti, sen pitäisi olla nopeaa ja tehokasta) miettien, mitä kivaa uutta kevääksi itselleni hankkisin. Melkein ostin huivin lukemattomien muiden seuraksi ja hamusin sinistä paitaa. Kunnes pysähdyin ja tajusin, että minulla on kaapissa melkein samanlainen. Jossain.
Kiiruhtaessani takaisin töihin mietin, missä lempivaatteeni lymyävät ja miksi vaatekaupassa kaikki näyttää niin kivoilta, kun taas omassa kaapissa ei muka ole mitään päällepantavaa. Tajusin, että kyse on pitkälti esillepanosta ja hoksasin; illalla pistän vaatekaappini mullinmallin. Nostan henkarille ja esille ne lempivaatteeni ja hautaan hetkeksi laatikoihin ne, joista en ihan kamalasti tykkää, mutta joita joskus kuitenkin pidän. Samaten juhlavaatteet lähtevät vaatehuoneeseen tilaa viemästä. Nyt keskittyisin arkiaamujen sujuvoittamiseen ja piristämiseen.
Niinpä valikoin, pinosin ja nostin henkarille ennakkoluulottomasti vaatteita, joille en yleensä olisi arvopaikkaa henkarilla antanut; parit farkut ja topit siinä missä suorat housut ja paitapuserotkin. Vyötkin poimin yhdelle henkarille esille, sillä muuten niillä on paha tapa kiemurrella karkuun. Vielä lempparikäsilaukut hyllylle näkösälle ja muutamat huivit ja suosikkikorut tyrkylle, niin josko löytyisi aamuisin päällepantavaa?
Kiiruhtaessani takaisin töihin mietin, missä lempivaatteeni lymyävät ja miksi vaatekaupassa kaikki näyttää niin kivoilta, kun taas omassa kaapissa ei muka ole mitään päällepantavaa. Tajusin, että kyse on pitkälti esillepanosta ja hoksasin; illalla pistän vaatekaappini mullinmallin. Nostan henkarille ja esille ne lempivaatteeni ja hautaan hetkeksi laatikoihin ne, joista en ihan kamalasti tykkää, mutta joita joskus kuitenkin pidän. Samaten juhlavaatteet lähtevät vaatehuoneeseen tilaa viemästä. Nyt keskittyisin arkiaamujen sujuvoittamiseen ja piristämiseen.
Niinpä valikoin, pinosin ja nostin henkarille ennakkoluulottomasti vaatteita, joille en yleensä olisi arvopaikkaa henkarilla antanut; parit farkut ja topit siinä missä suorat housut ja paitapuserotkin. Vyötkin poimin yhdelle henkarille esille, sillä muuten niillä on paha tapa kiemurrella karkuun. Vielä lempparikäsilaukut hyllylle näkösälle ja muutamat huivit ja suosikkikorut tyrkylle, niin josko löytyisi aamuisin päällepantavaa?
En usko, että järjestys pysyy kauan, mutta ainakin kävin ajatuksella läpi vaatteitani, sitä mitä jo löytyy, miten niitä yhdistäisin ja miten voisin sitä muutamalla vaatekappaleella piristää. Muutama unohdettu ostoskin nousi taas henkarille käyttöön ja samaten ajattelin reippaasti käyttää jotain "vähän parempia" vaatteita myös tavallisena arkena (kunhan vain pakkaset hieman hellittäisivät). Mitä niitä säästää! Varmasti tulee myös (useita) päiviä, jolloin ryntään ovesta ulos nämä ajatukset hyljäten ja tämä oivallus ei valitettavasti tee minusta instant-tyylikästä muotibloggaajaa. Tästä tuli kuitenkin järjestystä rakastavalle sielulleni hyvä mieli, joten halusin jakaa "oivallukseni" tänä arkipäivänä. Voihan olla, että te kaikki olette tämän jo hoksanneetkin, ja minä tulen vain jälkijunassa?
-Paula
