2014/08/26

eskarilaisen huoneessa

 
Tuo edellisen postauksen pieni jumppaava neitonen aloitti muutama viikko sitten eskarin! Ihanaa kun lapset kasvavat, mutta onhan se samalla niin haikeaa. Kyllä sitä kyyneleitä joutui nieleskelemään kun pieneen selkään isoa uutta eskarireppua mallattiin!
 
 
Tyttären huone on pysynyt jonkseenkin samassa hyväksi havaitussa sisustuksessaan jo jonkin aikaa. Verho vaihtui tovi sitten Marimekon vaaleanpunaisesta satulasta valkoiseen pellavaverhoon ja päiväpeitoa, jonka viime talvena ompelin, on viime aikoina käytetty valkoinen puoli päälle päin.
 
 
Jotain pientä kivaa on kuitenkin aina mukava vaihteluksi keksiä ja teippasinkin seinään sängyn viereen kultaisella teipillä pienen pilven, joita löytyy myös sängyllä tällä hetkellä olevista tyynyistä. Idean pilveen nappasin Asuntomessuilta Hennan kauniin kodin lastenhuoneen seinältä.
 
 
Myös seinällä oleviin kehyksiin vaihdoin vähän sisältöä, jota löytyi Kiddosta sekä kaapin perukoille jääneen Virkkukoukkusen-julisteen muodossa. Ensimmäisen kuvan ihana mosaiikkityö on tyttären omaa käsialaa, ehdottomasti yksi isoimmista aarteista hyllyllä olevan pokaalin lisäksi! Alla olevassa kuvassa roikkuvan kauniin koristeen tytär taas sai Katjalta lahjaksi.
 
 
Ja kyllähän eskarilaisen seinältä ne Robinit ja Isac Elliotin julisteetinkin löytyvät, mutta ne on teipattu toistaiseksi vaatekomeron oveen, etteivät ihan ensi näkemältä äidin esteettiseen silmään osu! ;D Näin ei varmasti enää kauan ole ja äidin on tottakai tyytyminen huoneen asukkaan omaan makuun, mutta toistaiseksi huoneessa viihdytään hyvin tässä yhdessä hyväksi todetussa sisustuksessa!

-Piia

2014/08/24

pienen voimistelijan hopeanhohtoinen bolero


Tämä ihana bolero omalle pienelle voimistelijalleni on neulottu Rowanin kauniista Kidsilk Haze Eclipse-langasta, joka on mohairin ja silkin sekoitusta ja jonka seassa on myös kimallesäie kiiltoa tuomassa, mikäpä sen sopivampi lanka pienelle neidille! Lanka on saatu Titityystä ja tytär sai itse valita mieleisensä sävyn. Ei omena taida kauaksi puusta pudota, sillä kassiin valikoitui tämä kaunis vaalean harmaa! ;) Ja lankahan valittiin tosiaan jo joskus helmikuussa...
 

Bolero itse valmistui jo alkukeväällä, kirjoittelin neuloessani myös ohjetta tästä, mutta ohjeen puhtaaksi kirjoittaminen jäi ja otappa sitten enää omista harakanvarpaista selvää kun aikaa on vierähtänyt kuukausi jos toinen...
 

Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja tässä lomaillessa on viimein ollut aikaa kirjoittaa ohje puhtaaksi. En ole mikään ekspertti näissä neuleohjeissa, enkä näköjään edes oman käsialani lukemisessa, mutta minusta tästä tuli niin mukava ja simppeli neule, että pistän ohjeen jakoon mahdollisista virheistä huolimatta!
 

Hopeanhohtoinen bolero


Noin 110-120 cm koko.
Luo 90 silmukkaa 3,5 pyöröpuikoille.
Neulo kaulus eli kierrokset 1-16 aina oikein seuraavasti;
1-3 kierro - neulo aina oikein.
4-5 kierros - aloita lyhennetyt kierrokset ”kiedo ja käännä”-tekniikalla kun kierroksessa on jäljellä 2 silmukkaa. Kiedo ja käännä (kk) seuraavasti: tee lankalenkki seuraavan silmukan ympärille eli tuo lanka työn eteen, nosta seuraava silmukka neulomatta oikealle puikolle, vie lanka silmukoiden välistä työn taakse ja siirrä nostettu silmukka takaisin vasemmalle puolelle ja käännä työ ja jatka neulomista.
6-7 kierros - neulo kunnes jäljellä on 3 silmukkaa ja tee kk kuten edellä.
8-9 kierros - neulo kunnes jäljellä on 4 silmukkaa ja tee kk kuten edellä.
10-11 kierros - neulo kunnes jäljellä on 5 silmukkaa ja tee kk kuten edellä.
12 kierros - neulo 55 silmukkaa ja tee kk.
13 kierros - neulo 30 silmukkaa ja tee kk.
14-15 kierros - neulo aina oikein.
16 kierros - neulo oikein.
17 kierros (nurjapuoli) - neulo kierroksen ensimmäiset 5 silmukkaa ja viimeiset 5 silmukkaa oikein, muut kierroksen silmukat nurin, neulo jatkossa näin jokaisella nurjalla kierroksella. Oikean puolen kierroksilla neulo kaikki oikein.
Aloita lisäykset hihoja varten seuraavasti;
18 kierros (oikeapuoli) - neulo 19 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo 1 silmukka oikein, lisää lankamerkki, neulo 1 silmukka oikein, tee langankierto, neulo 8 silmukkaa oikein, tee langankierto, 1 s oikein, lisää lankamerkki, neulo 1 s oikein, tee langankierto, neulo 28 silmukkaa oikein, tee langan-kierto, neulo 1 s oikein, lisää lankamerkki, neulo 1 s oikein, tee langankierto, neulo 8 silmukkaa oi-kein, tee langankierto, neulo 1 s oikein, lisää lankamerkki, neulo 1 s oikein, tee langankierto, neulo loput 19 silmukkaa oikein.
19 kierros - kuten krs 17.
Jatka lisäyksiä oikeilla kierroksilla kuten kierroksella 18 kierrokseen 39 saakka.
40 kierros - poimi silmukat hihaa varten seuraavasti; neulo 32 silmukkaa oikein, siirrä seuraavat 34 silmukkaa apulangalle hihaksi, neulo 54 silmukkaa oikein, siirrä 34 silmukkaa apulangalle hihaksi, neulo loput 32 silmukkaa oikein.
Jatka neuletta 118 silmukalla, nurjan puoli kuten kierros 17 ja oikein puolen kierroksilla neulo kaikki oikein. Jatka kunnes olet kierroksella 52.
52 kierros - neulo 5 s oikein, 2 s yhteen, neulo oikein, kunnes jäljellä 7 silmukkaa, neulo 2 s yhteen ja neulo loput 5 silmukkaa oikein.
53 kierros - neulo kuten kierros 17. Jatka kavennuksia kuten kierroksella 52 yhteensä 6 kertaa.
Neulo tämän jälkeen 10 kierrosta aina oikein. Päättele silmukat löyhästi.

Poimi 3,5 sukkapuikoille apulangalla olevat hihasilmukat, poimi kainalosta tarvittaessa muutama sil-mukka lisää ja neulo oikeaa kunnes hiha on haluamasi pituinen. Neulo samalla tavoin toinen hiha. Lisää haluetessasi nappi tai hakanen boleron kaulukseen.


Nyt syksyä kohden tällekin bolerolle tulee taas enemmän käyttöä, sopii vaikka voimistelutreeneihin lämmikkeeksi ja syksyn ja talven juhliin mekkojen kera! Mikäli päädyt ohjetta kokeilemaan, kuulisin mielelläni kuinka neulominen sillä sujui ja palautetta mahdollisista kummallisuuksista tai virheistä otetaan myös vastaan!
 
Ja nyt isolla loikalla kohti ensi viikkoa, joka on muuten elokuun viimein viikko, kääk! ja edessä on taas paluu arkeen loman loppumisen myötä, onneksi kuitenkin vasta muutaman päivän päästä!

-Piia

2014/08/21

uusi ihastukseni - solmutyyny

 
Liityin keväällä Instagramiin (löydyn nimellä @piijas) ja eipähän se isona yllätyksenä tullut, että ihan koukkuun jäin! Paitsi että sinne on mukava arkistoida omia hetkiä, on se myös aikamoinen inspiraation lähde.
 

Erilaiset solmutyynyt ovat pompanneet useamman kerran instassa eteeni ja olen ihastunut niihin valtavasti! Pakko olikin päästä kokeilemaan saisiko sellaisen itse tehtyä ja kyllä vain, onnistuihan se! Instagramissa näitä löytyy nimellä #knudepude ja googlettamalla löysin tämän ohjeen, jota mukaillen omani tein.


Käytin tyynyyn harmaata trikookangasta, josta ompelin ensin putkea reilu kolme metriä. Täytin putken osissa ja sen jälkeen palat yhteen ja solmua vääntämään! Ei ihan viiden minuutin projekti, mutta kyllä ehdottomasti vaivan arvoinen askartelu!


Tämä hauska ja ihastuttava pieni solmupallero seikkailee nyt sohvalta toiselle ja odottaa jo kovasti kaveria, jota varten kangas on jo leikattuna! Taisin siis koukuttua myös näihin tyynyihin! :D

-Piia