2013/04/16

Viltejä, vilttejä

Järjestelin tyttären huonetta hieman uuteen uskoon. Päiväpeittona palvellut Bear Claw Blanket jäi hieman lyhyeksi, kun sänky jatkettiin täyteen mittaansa. Pikaratkaisuna siirsin olohuoneen valkoisen palmikkoviltin päiväpeitoksi ja Bear Claw jäi jalkopäähän.


Olen pitänyt tästä karhuntassumallista ja tehnytkin niitä muutamia. Nyt kuitenkin tuijotin tuota kuviota ja keksin, millaisen viltin tarvitsen olohuoneesen.


Samalla perustekniikalla paloista tehden alkoikin syntyä siksakkia! Nyt vain tarvitaan pitkää pinnaa ja paljon lankaa, jos aion saada tästä riittävän suuren.



-Paula

2013/04/15

Puu, pelti ja posliini



Joitakin asioita ei vain voi vastustaa, niin kuin tässä tapauksessa tuota pientä puista laatikkoa, matalaa peltistä laaria ja muutamaa kuusikulmaista posliinilaattaa, tai saattaa ne oikeasti olla jotain vessanlattiaklinkkeriäkin, mutta posliini jotenkin kuulostaa kivemmalta. :)
Kotiin ne oli joka tapauksessa kiikutettava vaikka käyttötarkoitus ei ihan selvä ollutkaan, löysivät keittiöstä väliaikaisen paikkansa ja entistä mukavammalta näyttävät! Eihän kaikella aina konkreettista käyttöä tarvitsekaan olla, "kiva katsella"-kamaa on sitäkin nurkissa vähän pyörittävä, eikö? :)

Ja blogimme sivupalkkiinkin on ilmestynyt sinnekin jotain uutta! Olemme hirmuisen innoissamme siirtyessämme ihanien ja inspiroivien Indiedays Inspiration-blogien joukkoon. Teille lukijoille tämä ei tuo muutoksia ja blogimme osoite ja tyyli pysyy edelleen samana, meille tämä taas tuo uutta intoa ja inspiraatiota jo yli neljä vuotta jatkuneeseen blogitaipaleeseemme!

Mukavaa alkavaa viikkoa ja aurinkoa!

-Piia

2013/04/13

Kevät aaltoja


Noin kuukauden urakointi ja viimein tämä huivi on valmis! Mallina on Aranami Shawl, jonka Paula upeasti jo helmikuussa toteutti. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, tämä oli mukava malli neuloa, päättelystä en ihan samaa voi sanoa...
Päädyin neulomaan huivin kolmella värillä, jotka sopivatkin alkavaan kevääseen erinomaisesti, muistuttavat värejä, jotka ulkona näkyvät sulavan lumen ja sen alta paljastuvan nurmikon muodossa. Itselleni omempi, harmaasta neulottu versio, jäi kuitenkin sen verran hampaankoloon, että voi olla, että tämäkin menee uudestaan neulottavien listalle, mietin jo, että kuviota suurentamalla pääsisi vähemmällä päättelemisellä! ;)

-Piia