2011/12/20

Uusi vanha

Kaikki kunnia Iittalan mainosnikkareille ja kuvaajille; tänä jouluna ovat onnistuneet lanseeraamaan Festivon uudelleen niin, että se näyttää jopa tuoreelta ja raikkaalta.



Muistan nämä kynttilänjalat lapsuudetsa, mutta aikaisemmin ne eivät ole minuun kolahtaneet. Nyt kuitenkin otin kotoreissulta äidin Festivot lainaan ja ajattelin juhlistaa niillä lahjavalvojaisiamme. Lasten ollessa hereillä ei näin pitkiä kynttilöitä uskalla sytyttää.

Miten on, onko teillä jokin lapsuuden "kammotus" alkanut nyt miellyttää silmää?

-Paula

6 kommenttia:

  1. Sama homma kyllä täällä! Olen nyt ihastellut kuvia blogeissa ja muualla. Mukavaa kyllä, että vanhoja juttuja tuodaan uudella tavalla esille. Löytyy sitten paremmin olemassa oleville esineille käyttötarkoituksia.

    VastaaPoista
  2. Meillä Festivot pääsevät joka joulu pöytään jouluaterialle.
    Myöskin molempien lasten ristiäisissä ovat Festivot koristaneet kastepöytää, samoin minun ja mieheni vihkiäisissä.
    Muutaman voisin noita lisääkin ostaa, meiltä löytyy ne kaksi pienintä tällä hetkellä.
    Ja tuttujahan nuo ovat omasta lapsuudestakin, äidilläni sekä tädilläni on noita ainakin myös.
    Omanikin olen saanut äidiltäni joskus 10 vuotta sitten joululahjaksi.

    VastaaPoista
  3. Juurikin nuo Festivot :D. Samoin Aarikan raidalliset peltipurkit - joskus teini-iän mainingeissa ne olivat minusta varsin juntteja ja muutenkin noloja. Nyt keräilen niitä.

    VastaaPoista
  4. Minä olen jo vuosia kerännyt Festivoja, ja eiköhän joulupukki tuo yhden tänäkin vuonna. Toisaalta hauskaa, että ovat taas kovin muodikkaat, toisaalta tylsää, että nyt niitä on "joka paikassa ja jokaisella". Olivat meilläkin molempien lasten kastepöydissä.

    VastaaPoista
  5. Minä tunnustan, että en ollut osannut katsoa Festivoja "sillä silmällä" ennen Iittalan mainoskuvaa. Kastehelmien kanssa olen myös tuumauskannalla, sopisivatko meille. No, se tuikkukippo on ainakin I-HA-NA!

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Minä ostin Festivoja pari vuotta sitten kymmenen kappaletta Huuto.netistä eri kokoja ja nyt huomaan olleeni trendikäs ennen varsinaista trendiä :-). Pitkien kynttilöiden kanssa ne ovat kivoja mutta olisi kiva joskus saada niitä perinteisiä pallokynttilöitä joita näissä käytettiin "ennen vanhaan" mutta niitä ei kukaan enää valmista.

    Minna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.