2014/08/17

Lontoossa sataa


Sunnuntaiaamu oli jo selvästi syksyisen tuntuinen, mutta kyllä se aurinko vielä lämmittää. Kuinkakohan sateinen syksystä tulee tällaisen helekesän jälkeen? Toisaalta sade kuuluu syksyyn ja luonto kyllä selvästi sitä jo kaipaa. Ehkäpä itsekin sen jotenkin hyväksyy, jos vaikka hankkisin uudet kumpparit sen kunniaksi.


Projektilan Katjan kätösien tekemä koriste löysi paikkansa pojan huoneesta. Värien puolesta se sopii kuin nenä päähän ja toistaa Ikean julisteen sävyjä ja teemaa.  Oi Lontoo, koska kohtaamme jälleen? Odotan myös innolla, että lapset vielä vähön kasvaisivat, että voisin esitellä kaupunkia myös heille. Huoh, onkohan se tama syksyn odotus ja töiden alkaminen, joka synnyttää tällaisen kaukokaipuun?

-Paula

2014/08/15

sinisen sävyjä


Koska lomalla on aikaa tehdä kaikkea kivaa, kuten kasata sinisiä tavaroita pöydälle! :D Kasaamiseen inspiroi SodaStreamin hauska leiki väreillä -kisa, jonka taas kaverin blogista bongasin. Facebookista löytyy lisää aiheesta sekä äänestys, johon tämänkin kuvan lykkäsin. Houkuttaisi tietenkin kokeilla, mitä muista väreistä syntyisi, mutta nyt perjantai-illan kunniaksi keskityn pepsiin ja juustonaksuihin! Mukavaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!

-Piia

2014/08/14

karkkineuleita


Sokerihiiri täällä terve! Kyllä vaan, olen pahasti koukussa karkkiin ja kun yhdistetään kaksi suosikkijuttuani eli käsityöt ja karkit saadaan tietenkin karkkineuleita! Syyskuussa alkaa Fazerin ja Novitan yhteistyössä toteuttama #karkkineule-kisa ja vähän jo ennakkoon fiilistelin, mitä kombolla karkki ja käsityöt voisi saada aikaan...


Perinteisempiä kun Mariannet on lienee vaikea löytää! Punavalkoinen yhdistelmä toimii aina ja aika herkut lapaset tuolla tutulla raidoituksella näyttää syntyvän!


Eikä tuo uudempi sinivalkoinen Mariannekaan hullummalta näytä, makoisa lopputulos voisi syntyä jostain paksummasta langasta virkkaamalla ja esimerkiksi Novitan Tuubi-langoista löytyisi juuri sopiva sininen.

 
Ja nuo hempeät ranskalaiset pastillit! Ehkä virkatuksi kaulakoruksi tai helminauhaksi ja kyllähän nuo ihanaan kirjoneuleeseenkin inspiroivat!

 
Tuttu ja turvallinen mustavalkoinen yhdistelmä sopii mihin vaan! Paula neuloi jo viime talvena salmiakkisukkia, mutta tuosta herkusta riittää varmasti inspiroimaan paljon muutakin!
 
Ja tässä vain muutama herkullinen vaihtoehto insipiraation lähteeksi! Mitä kaikkea voisikaan syntyä Kiss-Kissistä, merkkareista, Panttereista ja saisi varmaan Pihlajanmarja-karkeistakin vielä jotain uutta irti, viime marraskuussahan Paula teki niiden pohjalta villasukat ja Novitan sivuilta taas löytyy ohjeet Pihlajanmarja pipoon ja lapasiin. Lisää herkkuinspiraatiota voi hakea Fazerin sivuilta. Saattaapi olla edessä aika makea syksy! ;)
 
-Piia