2013/01/03

Tähkäpään talvitamineet ja neuleen ohje






Lomalla on ollut viimeinkin aikaa päivittää neitokaisen Tähkäpään asut säätä vastaavaan olotilaan, tähän saakka kun ollaan kuljettu näissä kesävaatteissa.
Takki syntyi kaapin kätköistä löytyneestä teddystä, leikkasin semmoiset reilut palat ja sitten vähitellen sovittelemalla ompelin sopivaksi. Napinlävet ovat niitä paitojen mukana tulevia henkariripustusmitälienauhoja ja nappipurkista löytyi muutama puinen kukkanappi.
Pipo olikin jo päättelyä vaille valmiina, kun näiden kirjoneulesukkien ensimmäinen versio oli hieman haasteellisempi kuvio, jonka päätin pudottaa puikoilta noin 10 cm jälkeen ja sepä sopikin sitten Tähkiksen päähän vallan mainiosti.
Toki tarvittiin sitten neulemekko,ja toinen, ja jos on mekko niin pitäähän sitten olla neulelegginsitkin. Ja toki sitten sukat ja käsiäkin lämmittämään jotain ja jos vielä kaulahuivikin koviin pakkasiin. Saatoin siis vähän innostua... Mutta nyt on taas uuttaa puettavaa nukelle ja äiti sai itselleen kivaa pientä väkerrettävää!

Minulta kyseltiin jossain vaiheessa kaavoja näihin Disney Animator-nuken vaatteisiin, mutta kaavoja en osaa piirtää, sen sijaan Mekkotehtaalta sellainen löytyy. Neuleohjeitakaan en ole ennen kirjoitellut, mutta nyt kun noita neulemekkoja/-tunikoita syntyi samalta istumalta kaksi kappaletta ajattelin kirjata ohjeen ylös josko joku muukin haluaisi sellaisen tehdä. Tässä siis tulee!

Tähkäpään neuletunika 

puikot: nro 6 sukkapuikot
lanka: seitsemän veljestä

Luo 32 silmukkaa ja jaa ne sukkapuikoille (8 silmukkaa/puikko).

1-4 krs: neulo suljettuna neuleena joustinneuletta 2 oikein 2 nurin.
5 krs: neulo kaikki silmukat oikein.
6 krs: neulo 1. puikon silmukat oikein. Neulo 2. puikon 2 ensimmäistä silmukkaa oikein, tee langankierto puikolle, neulo 4s. oikein, tee langankierto ja neulo puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein. Neulo 3. puikon silmukat oikein. Neulo 4.puikon silmukat kuten 2. puikon eli neulo 2 oikein, tee langankierto, neulo 4s. oikein, tee langankierto ja neulo viimeiset 2 silmukkaa oikein. Langankierrot lisäävät työhön 4 silmukkaa, nyt yhteensä 36s.
7 krs: neulo kaikki silmukat oikein.
8 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein. Neulo 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 2 oikein, tee langankierto, neulo 6 silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein.
9 krs: neulo kaikki silmukat oikein (40s.)
10 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein. Neulo 2.ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 2 oikein, tee langankierto, neulo 8 silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein.
11 krs: neulo kaikki silmukat oikein (44s.)
12 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein. Neulo 2.ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 2 oikein, tee langankierto, neulo 10 silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein.
13 krs: neulo kaikki silmukat oikein (48s.)
14 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein. Neulo 2.ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 2 oikein, tee langankierto, neulo 12 silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein.
15 krs: neulo kaikki silmukat oikein (52s.)
16 krs: neulo 1. puikon silmukat oikein. Neulo 2. puikon ensimmäinen silmukka oikein ja toinen silmukka oikein etu- ja takareunasta, siirrä seuraavat 14 silmukkaa odottamaan apulangalle (hihaa varten), neulo puikon seuraava silmukkaa oikein etu- ja takareunasta ja puikon viimeinen
silmukka oikein (2. puikolla on nyt 6 silmukkaa). Neulo 3. puikon silmukat oikein ja neulo 4. puikon silmukat kuten 2. puikon silmukat edellä (toiselle apulangalle jää odottaamaan toiset 14 silmukkaa toista hihaa varten).
17-23 krs: neulo suljettuna neuleena kaikki silmukat oikein (puikoilla 28 silmukkaa).

Mikäli haluat tehdä villapaidan, neulo 23. krs jälkeen neljä kierrosta joustinneuletta 2 oikein ja 2 nurin ja päättele tämän jälkeen silmukat. Jos haluat pidemmän ja levenevän helman jatka seuraavasti:

24 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein ja 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 3 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo kolme silmukkaa oikein.
25 krs: neulo kaikki silmukat oikein (30s.)
26 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein ja 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 3 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo 1 oikein, tee langankierto, neulo 3 silmukkaa oikein. Nyt työ levenee molemmilta reunoilta 2 silmukalla > helma.
27 krs: neulo kaikki silmukat oikein (34s.)
28 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein ja 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 4 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo 1 oikein, tee langankierto, neulo 4 silmukkaa oikein.
29 krs: neulo kaikki silmukat oikein (38s.)
30 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein ja 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 5 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo 1 oikein, tee langankierto, neulo 5 silmukkaa oikein.
31 krs: neulo kaikki silmukat oikein (42s.)
32 krs: neulo 1. ja 3. puikon silmukat oikein ja 2. ja 4. puikon silmukat seuraavasti: neulo 6 silmukkaa oikein, tee langankierto, neulo 1 oikein, tee langankierto, neulo 6 silmukkaa oikein.
33 krs: neulo kaikki silmukat oikein (46s.)

Mikäli haluat helmaa vieläkin pidemmäksi jatka kuten edelle, eli joka toisella kierroksella lisäykset 2. ja 4. puikolla haluamaasi mittaan saakka. Jos helman mittaa riittää, viimeistele seuraavasti:

34-36 krs: neulo kaikki silmukat nurin.
37 krs: päättele silmukat

Hihat:
Poimi toisen apulangan silmukat sukkapuikoille ja poimi kainalosta 4 silmukkaa lisää. Neulo näillä 18 silmukalla hiha halutun mittaiseksi.
Neulo kaksi viimeistä kierrosta nurin tai halutessasi joustinneuleena 1 oikein 1 nurin. Tee toinen hiha samalla tavalla.

Viimeistelin neuleet niin, että pujottelin pääntien resoriin ohuen kumilangan, jotta kaula-aukko ei ole niin iso, tosin menee kyllä ilmankin. Pukemisen pitäisi sujua sekä ylä- että alakautta, mutta alakautta se tuntuu helpommalta.

Huomioon on hyvä ottaa, että tämä ohje on ihan amatöörin käsialaa, joten jos joku kohta on epäselvä kysykää toki! Puikot on suht isot lankaan nähden, mutta tämä oli sellainen "tehdään siitä mitä on kädenulottuvilla"-neule ja isoilla puikoilla syntyy valmista nopeasti!

-Piia

11 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia! Tosi kauniita. Taalla ollaan itseasiassa samoissa puuhissa. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Voi ihana mitä vaatteita oot Tähkäpäälle tehnyt! Ja voi ihana että tein tuon ohjeen! Kiitos kaunis, puikoille heti huomenissa...

    VastaaPoista
  3. Moi. Meidän netti sai jouluna samanlaisen Tähkäpään ja vielä toisen nuken Urhean. Nuket on niin ihanat että hän nukkuu ja syö niiden kanssa joka päivä. Tein vain yhdet sukat. Pyyntö oli yhden sukat vielä, sekä takit ja pipot. Katsotaan miten saan ja ehdit tehdä. Nyt on menossa sukkakausi, äidille synttärilahjaksi täytyy tehdä, sekä parille kaverille ennen Itävallan matka. T:) Koralli

    VastaaPoista
  4. NorppaStiina, toivottavaasti ohjeesta on apua! :)

    Mun Tekemä, kiitos! :)

    Maritta, kerro sitten oliko toimiva ohje!

    Ulrika, kiittikset! :)

    Koralli, meilläkin Tähkis nukkuu aina neitokaisen kainalossa! :) Ja nämä pienet sukat on onneksi tosi nopeita tehdä!

    -Piia

    VastaaPoista
  5. Iso kiitos ohjeesta! Nyt puikot kilisemään ja ompelukone laulamaan, kun niin innostuin näistä. Ehkä pitää vielä uusi nukkekin ostaa, niin saa olla mummilan leikeissä ♡ kaikkinensa.
    -päivi-

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta : )! Osaisitkos neuvoa miten saisin tuollaiset sukat tehtyä? Paljonko sulla oli silmukoita puikolla, entä miten teit kantapään? Kiitos : )

    VastaaPoista
  7. Päivi, en ole aiemmin ohjeita kirjoitellut, joten jos sillä mekko syntyy niin loistava homma! :)

    Minna, tein sukat ihan oikean villasukan tapaan, lankana oli seiskaveikkaa ja 3 puikot, yhteensä 16 silmukkaa puikoilla. Kantapääkin on siis ihan normaali kantapää kaikkine kantavahvistuksineen! Helpomminkin varmaan voisi tehdä, mutta minen osaa tehdä kantapäätän kuin tuolla perinteisellä tavalla! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  8. Kiitos ohjeesta! Ensimmäinen villapaita syntyi viime yönä ja tänään aloitin toisen ;)

    VastaaPoista
  9. Ole hyvä Kaisa! :) Mahtavaa kuulla että ohjeella saa jotain aikaseksi, kävinkin kurkkaamassa blogissasi ja hienolta näytti! :)

    -piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.