2011/07/28

Palloa olkkariin

Rahin paikka on meillä ollut auki muutosta saakka, ja kun sellaista ei ole materialisoitunut, niin päätin ommella Marimekon Surrur-kirjan ohjeen mukaisen jättipalleron virkaa toimittamaan. Piia teki tällaisen jo aikaisemmin ja tyttäreni on pitänyt siitä kovasti.

Illalla se näytti vielä tältä...




Mutta aamulla lapset kiipeilivät jo riemusta kiljuen tämän päällä.


Kävimme Marimekon myymälässäkin koeajamassa palleroita, ja lapsi onnistui sen hajottamaan. (Anteeksi). Myymälän pallossa osat oli onneksi koottu purjerenkailla ja nauhoilla, joten vaurio oli helppo korjata. Minäkin päätin ommella jokaisen palan jokaiseen kulmaan lenksun kangasnauhasta samasta syystä. Kauankohan se silti näissä leikeissä kestää...



Suurin osa kankaista oli tätä varten hankittuja ja vain osa kierrätettyjä. Se, miksi tämä oli kuitenkin kierrätysprojekti, paljastuu pallon sisältä. Tarvittavan vanun määrä kylmäsi jo valmiiksi, joten hamstrattuani kirppikselta kaiken löytämäni kierrätysvanun pistin vielä lihoiksi pari vanhaa tyynyä, muutaman repaleisen pyyhkeen, vanhoja lakanoita, kangaspaloja, sukkia, miehen kalsarit, perheen kissan... Melkoinen määrä täytettä.


-Paula

13 kommenttia:

  1. niin on hieno. ne purjerenkaat pisti minunkin silmään liikkeessä. hyvä idea.

    VastaaPoista
  2. Upee!
    Niin ja repskops: .."perheen kissan.." :D

    VastaaPoista
  3. Upea! Paljonko tähän menee kangasta? Täytyy lähteä hommaamaan tuo kirja...

    VastaaPoista
  4. Vautsi! Hommasin kirjan pari viikkoa sitten, koska miun tarvii päästä kankaistani eroon. Tää pallo on to do -listalla...

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Katsotaan nyt tosiaan, kauanko kestävät liitokset ehjänä, ettei retuutus revi kangasta. Suunnittelin sitten puenentäväni sen rantapallon kokoiseksi, jos niin käy.

    Tiina: Pitää välillä kokeilla, lukeeko näitä mun höpinöitä kukaan ;)

    Johku: Kangasta meni paljon, muistaakseni n 4,5m, mutta tämä on tosiaan iiiisoooo. Katsoin, että yhdestä leveydestä tulee kaksinkertaisena puolipallo taitteelta ja ja terälehti hulpiolta ja seuraavaan leveyteen leikkasin puolipallon hulpiolta ja terälehden taitteen puolelta.
    Paloja tarvitaan 12, eli kangasta meni siis 3xpallon halkaisija+terälehden pituus.

    Katri: Eipä siis muuta kuin kankaita tuhoamaan!

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Ihana!
    Minulla kans odottaa tuol kankaat isoihin palloraheihin. viel on mietinnäs täyte, että laitanko vanua vai hankinko jotain muuta täytettä.
    (vanua kun kuluu yllättävän paljon)tarkoitus olis tehdä 2-3 vähän isompaa uin sur sur-kirjan kaava.

    VastaaPoista
  7. Mikä sinulla on sen puolipallon halkaisijan mitta? Piirsin juuri kaavat siten, että halkaisija on 75 cm ja mietin tuleeko ihan liian iso.
    Hyvä vinkki nuo kangaslenkit.

    Iinu

    VastaaPoista
  8. Sani: Superlonrouhetta olisin laittanut, jos Etolassa olisi ollut.

    Iinu: Taisi ympyrän halkaisija olla n 80cm näissä meidän raheissa.

    -Paula

    VastaaPoista
  9. Hieno idea. Onpa siinä ollut kova kokoaminen. Osia näytti olevan useita. Oliko osien ompelu vaikeaa?

    VastaaPoista
  10. Kaksitoista lohkoa, jotka mallattiin yhteen. Melko yksinkertainen ommella. Suurin työ johtuu tuosta ommeltavien saumojen metrimäärästä ja täytettävien sektorien suuresta vetoisuudesta.

    -Paula

    VastaaPoista
  11. Hieno pallo! Kysymys kiinnityksestä; laitoitko siis joka kulmaan lenksut, jotka ompelit tai sidoit irtonauhalla? Olen ajatellut, että laittaisi toiseen kulmaan lenksun ja toiseen nauhan, toimisikohan se näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla, minä laitoin jokaiseen lenksun ja irtonauhalla sitten yhteen kokoamisvaiheessa. Ei tarvinnut niin miettiä, miten ne kasaisi. Tosin yksi kulma on jo irti.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.